Teltan pystyttäminen ja miellyttävä telttamajoittuminen

Telttayö luonnonhelmassa on elämys, joka innostaa ja tarjoaa rentouttavia virikkeitä kaikille aisteille. Teltta majoitteena tuo retkeilijän lähelle luontoa, suojaten samalla itikoilta ja säältä.

Telttaillessa aistit virittäytyvät luonnon ääniä kuunnellen ja ulkoilu raikkaassa ilmassa virkistää moninkertaisesti mieltä. Retkeileminen kiehtookin monia ihmisiä kaikessa moninaisuudessaan, ja retkeilykohteitakin löytyy Suomen kansallispuistoista sekä retkeilyalueilta lukematon määrä.

Kuva: Kea Creutz.

Kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla kertovat alueen säännöt minne leiriytyminen ja majoitteen pystyttäminen on sallittua. Pohjoisemmissa erämaissa on telttapaikan valinta vapaampaa, mutta tällöinkin noudatetaan aluekohtaisia sääntöjä ja jokaisenoikeuksia.

Ennen ensimmäiselle telttaretkelle lähtemistä perehdy esimerkiksi turvallisen retken suunnitteluun, retkeilijän etikettiin, roskattomaan retkeilyyn ja retkiruokailun suunnitteluun.

Harjoittele teltan pystytystä kotona, ennen kuin suuntaat maastoon

Laadi sopiva retkisuunnitelma retkelle lähtijöiden kanssa ja suunnittele yöpaikat porukalle sopivan kulkuetäisyyden päähän. Hyvän leiriytymispaikan valintaan vaikuttavat retkelle suunnitellut etäisyydet, maasto, retkiporukan kokemus, varusteet ja esimerkiksi vedensaanti.

Teltan pystyttämistä on hyvä harjoitella kotona, jotta pystytys luonnistuu myös esimerkiksi sään yllättäessä retkeilijän.

Ennen kuin pystytät teltan varmista, että telttailu valitsemallasi alueella on sallittua. Kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla saa leiriytyä vain merkityillä tuli- ja taukopaikoilla. Oman tuli- ja leiripaikan tekeminen merkityn leirintäalueen ulkopuolelle tai sen välittömään läheisyyteen ei ole sallittua, vaan tulet saa tehdä ainoastaan sille osoitetulle paikalle.

Luonnonsuojelualueilla on telttailu yleensä sallittua laavujen ja autiotupien läheisyydessä, mutta välttääksesi luvattoman yöpymisen, varmista asia kuitenkin aina Luontoon.fi–sivustolta tai alueen luontokeskuksesta.

1. Telttapaikan valinta ja teltan kiilaaminen maahan

Teltan kiilojen asettaminen. Kuva: Kea Creutz.Valitse telttapaikaksi mahdollisimman tasainen ja koholla oleva alusta, tuulelta suojassa olevalla paikalla. Kun teltta pystytetään hieman koholla olevalle alustalle, ei vesi pääse sateella muodostamaan teltan alle lammikkoa. Siivoa alusta oksista, kävyistä ja pikkukivistä.

Jos valittu telttapaikka on tuulinen, pystytä teltta tuulen suuntaisesti niin, että teltan oviaukko jää suojan puolelle. Aseta teltta maahan ja levitä sisäteltta koko pituudeltaan valitulle paikalle. Jos tuulee, kiilaa teltta tuulen puolelta maahan kahdella kiilalla. Teltan kiilat upotetaan maahan noin 45 asteen takaviistoon kulmaan telttaan nähden. Jos maa on kovaa, voit käyttää kiilojen upottamiseen apuna vaikka kiveä. Huomioithan kuitenkin aina, että maa- ja kallioperän vahingoittaminen ja maa-ainesten tai kaivoskivennäisten ottaminen on esimerkiksi kansallispuistojen järjestyssäännöissä kielletty.

2. Telttakaarien kiinnitys ja teltan pystytys

Seuraavaksi kootaan ja kiinnitetään telttakaaret. Katso, että sopiva kaari menee oikean kaarikujan kohdalle mahdollisten värikoodien mukaan. Kaaret voivat olla keskenään erimittaisia. Telttamallista riippuen kaaret pujotetaan joko suoraan kiinni sisätelttaan tai ulkotelttaan. Jos kaaret pujotetaan ulkotelttaan, kuten artikkelin videossa, pystyttyvät sisä- ja ulkoteltta samanaikaisesti, kun sisäteltta on valmiiksi kiinnitetty ulkotelttaan.

Teltta pystyttyy, kun telttakangas kiinnitetään maahan kiiloilla ensin vuoron perään vastakkaista päistä. Teltan sivut voi myös varmistaa kiilaamalla teltta maahan.

Lopuksi telttakangas pingotetaan kireäksi kiristämällä myrskynarut maahan kiiloilla. Kiinnityksen jälkeen teltta on hyvä kiertää ja kiristää löysälle jääneet nyörit. Teltan päälikankaan on hyvä olla riittävän kireä, jotta se ei roiku kiinni sisäteltassa.

3. Teltan purkaminen ja jälkien siivoaminen

Purkaessa telttaa, pura se vastakkaisessa järjestyksessä, jossa pystytitkin sen. Kaaria ei saa vetää ulos kaarikujista, vaan ne työnnetään ulos, jolloin kaari ei aukea liitoskohdasta mahdollisesti rikkoen telttakangasta.

Lähtiessä siivoa jälkesi ja jätä luonto sellaiseksi kuin se olikin. Vie mukanasi kaikki se, minkä toit tullessasikin.

Teltta metsässä. Kuva: Kea Creutz.

Sopivan majoitteen lisäksi myös makuupussilla ja –alustalla on merkitystä hyvien unien takaamiseksi

Ulkona nukkumisesta mukavaa tekee sopiva säältä suojaava majoite, mutta myös muut mukavuustekijät. Makuupussin sekä makuualustan valinta ulkolämpötilan ja käyttäjän koon sekä mieltymysten mukaan on myös yhtä lailla tärkeää.

Makuualustan tehtävä on eristää nukkuja maaperästä nousevalta kylmyydeltä ja makuupussi taas pitää nukkujan ruumiinlämmön sopivana eristäessään nukkujan viileältä ilmanalalta. Teltta itsessään suojaa sääolosuhteilta, kuten tuulelta ja sateelta, sekä itikoilta. Sopivan kokoinen makuupussi on mukavuustekijä, sillä liian suuressa pussissa on nukkujan lisäksi myös kylmää ilmaa, jota nukkujan ruumiinlämpö ei riitä lämmittämään.

Ulkona nukkumista voi harjoitella vaikka kotipihalla ja muita vinkkejä

Ulkona nukkumista voi hyvin harjoitella vaikka kotipihalla tai lähimetsässä, löytääkseen itselle sellaiset sopivat varusteet ja olosuhteet, joilla nukkuminen ulkona on mukavaa. Jos luonnon äänet ja ulkona nukkuminen tuntuu muutenkin vieraalta ajatukselta, kannattaa ensimmäisestä yöstä ulkona tehdä mahdollisimman helppo. Jos varusteet mietityttävät, tarjoavat monet tahot varusteita myös edulliseen lainaan, jotta omiin mieltymyksiin voi tutustua rauhassa.

Mukavan yön saa helpoiten luotua itselleen ryömiessään makuupussiin puhdas ja kuiva lämpökerrasto päällään. Pussiin kannattaa ryömiä kylläisenä ja tyhjällä rakolla, jotta keho jaksaa pitää yllä lämpötasapainoa myös yön aikana, eikä vessahätä yllätä, kun juuri olet saanut unen päästä kiinni. Ennen unia on keho myös hyvä lämmittää valmiiksi pienellä liikunnalla tai jumpalla, jolloin pussin sisäosa pysyy riittävän lämpimänä nukkujan kehonlämmöstä.

Viileillä keleillä kannattaa päähän vetää pipo ja käsiin sormikkaat. Tuubihuivikin pitää kaulan ihon sopivasti peiteltynä. Jos tuntuu, että vilu uhkaa silti yön aikana hiipiä pussiin, voi jalkopäähän sujauttaa vaikka villasukkaan pujotetun ja kuumaa vettä täynnä olevan vesitiiviin pullon. Näin pysyvät varpaat varmasti lämpiminä aamuun asti.

Jos yö ulkona ei jostakin syystä vastaa ajatuksiasi, älä lannistu, vaan mieti ja kirjaa ylös mikä oli toisin kuin olisit toivonut. Pienillä teoilla saat varmasti tulevista retkiöistä tehtyä huolettomia, riittävän mukavia ja virkistäviäkin.

Vinkkejä ja jatkoluettavaa