Makuupussit

Makuupussi valitaan käyttötarkoituksen mukaisesti. On lähes mahdotonta löytää toimivaa neljän vuodenajan pussia. Talvimakuupussi kannattaakin ostaa erikseen. Hyvä kolmen vuodenajan pussi riittää pikkupakkasille asti (-10 °C). Makuupussille kannattaa ostaa lisäksi vedenpitävä suojapussi.

Makuupussin valinta

Kaksi erilaista makuupussia seinää vasten ripustettuna.

Pussia valittaessa on syytä koemaata se kaupassa ja todeta pussin koko itselleen sopivaksi (mm. mahtuuko pussissa kääntämään kylkeä). Muumiomallisessa pussissa pää joutuu eristyksiin muusta vartalosta, mikä aiheuttaa turhaa lämmönhukkaa yön kuluessa. Hyvän makuupussin saa myös avattua pussin jalkopäästä päin, jolloin lämmönsäätely esim. tuvissa nukuttaessa on helpompaa.

Pusseja on sekä keinokuituisia että untuvatäytteisiä. Molempia materiaaleja löytyy lisäksi varsin vaihtelevin laaduin ja ominaisuuksin. Keinokuitupussit ovat hyvin tulenarkoja. Palosuojattujakin kyllä löytyy avotulelle nukkuville. Allergisten tulee tarkkaan harkita untuvamakuupussin käyttöä.
Untuvapussin etuja ovat keveys, pieni koko ja pitkäikäisyys. Toisaalta untuvapussit ovat kalliimpia ja menettävät lämmöneristyskykyään kostuessaan, jolloin untuva paakkuuntuu. Keinokuitupussit ovat edullisempia mutta painavampia ja ne vievät enemmän tilaa. Ne kuitenkin säilyttävät paremmin eristyskykynsä kostuessaan, sillä kuiturakenne ei muutu.

Makuupussin eristävyyteen vaikuttaa myös täytteen laatu ja määrä. Untuva on eristävyydeltään parempaa, joten sitä tarvitaan samaan lämmöneristävyyteen vähemmän kuin kuitumateriaaleja. 

Lämmöneristävyyteen kannattaa perehtyä

Makuupussin lämmöneristävyyttä mitataan nykyisin standardilla, EN-13537, jota lähes kaikki valmistajat käyttävät testatessaan makuupussin käyttölämpötiloja.

Lattialle on kasattu neljä erikokoista makuupussia.

EN-13537 -standardin niin sanottu comfort-arvo kertoo, mikä on kylmin lämpötila, jossa keskivertonainen tai -lapsi nukkuu yönsä mukavasti. Limit-arvo puolestaan kertoo saman keskivertomiehen osalta. Extreme-arvo taas ilmoittaa, missä lämpötilassa pussi suojaa keskivertonaista tai -lasta paleltumiselta. Makuupussin valinnassa kannattaa siis seurata erityisesti comfort- ja limit-arvojen lukemia. Lämpötilaraja-arvot ovat kuitenkin ohjeellisia, sillä paleluherkkyydessä on paljon yksilöllisiä eroja.

Ahkerasti retkeilevän käytössä hyvä valinta on niin sanottu kolmen vuodenajan pussi, jonka mukavuuslämpötila on muutaman asteen pakkasen puolella. Kolmen vuodenajan makuupussilla pärjää keväästä syksyyn ja lisäksi sillä tarkenee talvellakin kamiinalla lämmitetyssä teltassa. Varsinaiset talvimakuupussit ovat liian lämpimiä kesäkäytössä.

Talvimakuupussi on tehokas lämmöneristäjä

Talvimakuupussit ovat huomattavasti kalliimpia ja painavampia kuin kolmen vuodenajan tai pelkästään kesäkäyttöön tarkoitetut ultrakevyet pussit. Talvipussin vetoketju on yleensä hyvin lyhyt ja sen sisäpuolelle on ommeltu lämpölukko. Lisäksi pussin suulla on erikseen kiristettävä lämpölukko, joka estää lämpöisen ilman karkaamisen pussista kylkeä käännettäessä.

Talvipussin voi myös tehdä laittamalla kaksi pussia päällekkäin, esimerkiksi kesäpussin kolmen vuodenajan pussin sisälle. Erittäin kylmässä kelissä voi laittaa kolmen vuodenajan pussin talvimakuupussin sisällekin. Etuna kaksikerroksisessa pussissa on hyvä tuuletettavuus. Ihminen hikoilee yöllä pussiin keskimäärin 0,5 litraa. Kosteuden pois saamiseksi pussi kannattaa tuulettaa joka aamu ulkona säiden sen salliessa.

Makuupussin hoito ja säilytys

Jotta kuidut ja höyhenet pysyisivät pöyhkeinä, on makuupussi hyvä säilyttää löyhästi rullalle käärittynä. Teltan pakkaamisessa jo mainittu sullomiskäsittely lisää pussin käyttöikää.

Talvella metsään pystytetty teltta, jonka ulkopuolelle on ripustettu tuulettumaan makuupussi sekä makuualusta.

Retkellä makuupussi on hyvä tuulettaa joka päivä, jotta yön aikana kertynyt kosteus haihtuu pussista. Likaisen pussin voi pestä isossa pesukoneessa tai viedä pesulaan pestäväksi. Untuvapussit pestään untuvalle tarkoitetulla pesuaineella. Älä käytä huuhteluainetta. Makuupussin kuohkeuden voi palauttaa kuivaamalla sen alhaisella lämmöllä kuivausrummussa. Valmistajien sivuilta löytää usein hyviä hoito-ohjeita.

Makuupussin pesuväliä voi pidentää käyttämällä erillistä sisälakanaa, joka kerää enimmän hien ja lian. Makuupussilakana myös lisää hieman lämmöneristävyyttä.

Makuupussit on hyvä säilyttää avattuna esimerkiksi vaatekaapissa henkarissa roikkumassa tai erilliseen tilavaan säilytyspussiin pakattuna, jolloin ne säilyvät myös pölyltä suojattuna. Usein tällainen säilytyspussi tulee untuvapussien mukana, mutta sellaisen voi helposti ommella itsekin vaikkapa vanhasta lakanasta. 

Muistilista makuupussin ostajalle

  • Makuupussin lämmöneristys on oleellisin asia.
  • Millä puolella pussia vetoketju on? Oikeakätisille yleensä vasemmanpuoleinen vetoketju on kätevämpi ja vasenkätisille oikeanpuoleinen.
  • Onko makuupussissa lämpökaulus ja lämpölista? Lämpö karkaa helposti pussin suuaukon kautta, ja tämän vuoksi suuaukossa tulisikin olla erillinen lämpökaulus lämmönhukan vähentämiseksi. Toinen vuotokohta on vetoketju, ja kylmiin oloihin tarkoitetuissa pusseissa se on eristetty lämpölistalla.
  • Useista malleista on saatavilla ainakin kaksi eri pituutta nukkujan pituuden mukaan. Jos lyhyempikin versio on ylipitkä, voi ylimääräisen osion kuroa kiinni remmillä, jolloin kehon ei tarvitse lämmittää ylimääräistä ilmaa.
  • Miltä makuupussi tuntuu? Testaa makuupussia ennen hankintaa, jolloin voit kokeilla onko malli sinulle sopiva. Oikeankokoinen makuupussi ei kiristä eikä ota kiinni mistään kohtaa.