Kanjoniluontoa

Kevon luonnonpuiston tunnusTalvella lähes lumettomina pysyvät ja auringossa nopeasti lämpenevät, valuvesien ja lintujen lannoittamat kalliopahdat muodostavat erikoisen kasvuympäristön. Pahdoilla viihtyvätkin monet harvinaiset lajit, mm. eräät rikot ja sanikkaiset. Kevon pahtoja sanotaan syystä kasvitieteellisiksi pienoispuutarhoiksi. Kevon kanjonissa kasvaa yllättävän runsaasti myös mäntyä, sillä rotkoalueen ilmasto on ympäristöä edullisempi. Kaikki alueen vedet päätyvät lopulta Tenon kautta Jäämereen.

Kevon kanjonin eläin- ja kasvilajisto erottuu ympäristöstään runsaudellaan ja monipuolisuudellaan. Se on seurausta kanjonin vaihtelevasta maaperästä, riittävästä kosteudesta ja edullisista ilmaston pienolosuhteista. Kevon alueelta voi löytää sellaisia kasviharvinaisuuksia kuin pahtakeltto tai kalliosirkunjyvä, joille Kevon kanjoni on yksi harvoista kasvupaikoista Suomessa. Jyrkkä kanjonin reuna tarjoaa myös linnuille hyviä pesimäpaikkoja. Kanjonissa pesivät mm. piekanat ja tuulihaukat.

Piekana. Kuva: Markus Varesvuo

Kanjonin synty

Utsjoen Paistuntureilta Inarin Saariselälle ulottuva granuliittia oleva kallioperä on noin 1 900 miljoonaa vuotta vanhaa. Lohkoliikuntojen seurauksena noin 70 miljoonaa vuotta sitten se kohosi tuntureiksi ja paikoin puolestaan vajosi laaksoiksi. Silloin syntyi myös Kevon murroslaakso. Lue lisää kanjonin synnystä esitteestä, jota voit tilata Siidasta.

Kevon laakson kallioperä koostuu erilaisista kivilajeista, jotka kestävät erilailla rapautumista ja kulutusta. Maaperän ja maiseman viimeisin muokkaaja on ollut runsaat
10 000 vuotta sitten loppunut jääkausi ja sen sulamisvedet.

Tunturikoivikkoa

Luonnonpuiston hallitsevimpia kasvillisuustyyppejä ovat erilaiset tunturipaljakat ja -koivikot. 1960-luvulla tunturimittariperhosen toukka tuhosi koivikoista huomattavan osan. Suuret alueet ovat edelleen aavemaisina rankametsinä.

 

Metsähallituksen julkaisuja Kevolta (julkaisut.metsa.fi)

Muita julkaisuja