Ohjeita Talaskankaalla liikkumiseen

Talaskankaan alueella on
sallittua

  • liikkuminen jalkaisin, hiihtäen, soutaen ja meloen
  • tilapäinen leiriytyminen ja tulenteko niille varatuilla paikoilla; tulen tekoon saa käyttää vain siihen varattua polttopuuta
  • sienestys ja marjastus
  • kalastus ja metsästys niitä koskevien lakien mukaisesti. Kalastajan on tarkistettava kalastusrajoitukset osoitteesta kalastusrajoitus.fi.

kielletty

  • liikkuminen moottoriajoneuvoilla teiden ulkopuolella
  • kaikki luontoa, sen eläimistöä ja kasvistoa vahingoittavat toimenpiteet
  • roskaaminen; tuothan itse jätteesi pois maastosta. Lisätietoja roskattomasta retkeilystä.

lisäksi

  • tulen käytössä noudatettava varovaisuutta; metsäpalovaroituksen aikana tulta ei saa sytyttää lainkaan
  • Muuhun kuin jokamiehenoikeuksiin kuuluvaan toimintaan tarvitaan pääsääntöisesti Metsähallituksen lupa. Tällaisia lupia ovat mm. tutkimusluvat ja suurten tapahtumien luvat.
    • Metsähallitus on laatinut erillisen ohjeen ja lomakkeen (www.metsa.fi) näiden lupien hakua varten.

Ennakkovarustautuminen

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, luonnonsuojelualueella voi olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle ja/tai puhelimen SIM-kortin poistaminen hätäpuhelun ajaksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.

Varusteet ja turvallisuus

  • Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
  • Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.
  • Retkeilyn ABC:

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet.

Retkikohteissa lemmikkieläimet pidettävä kytkettynä. Kuva: Seppo Leinonen.

Luonnonsuojelualueilla lemmikit on pidettävä kytkettyinä.