Ohjeita Sinisellä polulla liikkumiseen

Sinisen polun virkistysmetsässä on
sallittua

  • liikkuminen ja leiriytyminen jokaisenoikeudella, mutta suosittelemme leiriytymistä laavun luona
  • marjojen ja sienten poimiminen
  • onkiminen ja pilkkiminen. Kalastajan on tarkistettava kalastusrajoitukset osoitteesta kalastusrajoitus.fi.

rajoitettua

  • tulenteko, joka on sallittu vain sitä varten osoitetuilla paikoilla
    • Tulen tekoon saa käyttää vain siihen varattua polttopuuta.
  • Muuhun kuin jokaisenoikeuksiin kuuluvaan toimintaan tarvitaan pääsääntöisesti Metsähallituksen lupa. Tällaista voi olla esimerkiksi tutkimustoiminta ja järjestetyt tapahtumat. Lisätietoa tarvittavista luvista: tutkimus- ja liikkumisluvat (metsa.fi) ja tapahtumien luvat ja ilmoitukset (metsa.fi).

kiellettyä

  • avotulen teko maastopalovaroituksen aikana
    • Avotulen teko on kielletty aina sekä merkityillä tulentekopaikoilla että maanomistajan luvalla, jos alueelle on annettu maastopalovaroitus (ilmatieteenlaitos.fi).
    • Kielto ei koske keittokatoksia tai muita hormilla varustettuja tulisijoja.
  • moottoriajoneuvolla ajo siihen osoitettuja teitä lukuun ottamatta
  • moottorikelkalla ajo muualla kuin merkityllä reitillä
  • roskaaminen tai rakenteiden vahingoittaminen.

Ennakkovarustautuminen

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, Sinisen polun alueella voi olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle ja/tai puhelimen SIM-kortin poistaminen hätäpuhelun ajaksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.

Varusteet ja turvallisuus

  • Juomapullo ja eväät kannattaa ottaa mukaan, sillä alueella ei ole kahvila- eikä kauppapalveluja.
  • Retkeilyreittien kosteikko-osuudet on pitkostettu, mutta saappaat tai muut vedenpitävät jalkineet kannattaa varata mukaan ainakin sateisena aikana. Märät pitkokset voivat olla liukkaita.
  • Sääsket, mäkäräiset, paarmat ja polttiaiset ovat kesäaikaan retkeilijän seurana. Niitä vastaan kannattaa varustautua.
  • Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
  • Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.
  • Retkeilyn ABC:

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet hätätilanteisiin.

112 Suomi -sovellus.

Lataa puhelimeesi 112 Suomi-sovellus (112.fi). Kun hätäpuhelu soitetaan 112 Suomi -sovelluksen kautta, niin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista.

Retkietiketti

Piirretty kuva, jossa perhe kävelee kesäisellä polulla.

1. Kunnioita luontoa. 

2. Suosi merkittyjä reittejä.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille.

4. Tee tulet vain sallituille paikoille.

5. Älä roskaa.

Lue lisää