Hiihtovarusteet

Sukset

Sukset valitaan retkelle sen mukaan, millä hiihtotavalla kuljetaan, millaisessa maastossa ja kuinka pitkä matka on. Valittavana on

Perinteisen hiihtotavan sukset ja luistelusukset

Perinteisen hiihdon sukset ovat nykyään 44 mm leveitä ja suksien pituus tulisi olla 10–20 cm hiihtäjää pidemmät. Perinteisen hiihtotavan retkeilijöille on kehitetty myös pitopohjasuksia, joita ei tarvitse voidella. Pitopohjasukset toimivat parhaiten, kun ilman lämpötila on lähellä nollaa, mutta oikein kylmässä kelissä ne luistavat huonommin kuin perinteiset voideltavat sukset. Luistelusukset ovat jäykemmät ja lyhyemmät kuin perinteisen hiihtotavan sukset. Sukset ovat vain 5–15 cm hiihtäjää pidemmät.

Metsäsukset

Metsässä ja umpihangessa kuljettaessa suksen täytyy kantaa hiihtäjää mahdollisimman hyvin hangen päällä, siksi metsäsukset ovat pitkät ja leveät. Perinteiset metsäsukset ovat 7 cm leveät ja 210–280 cm pitkät. Metsäsuksia valmistetaan voideltavalla pohjalla, nanopitopohjalla sekä suomupitopohjalla. Suomupitopohjat eivät tavallisesti ole samalla tapaa voideltavissa, sillä umpimuovipohja ei ime voidetta. Metsäsuksilla hiihdetään yleensä saappaat jalassa. Tavallisesti metsäsuksien kanssa käytetään perinteistä eräsidettä, jossa saapas sidotaan siteeseen kannan takaa kulkevalla remmillä ja saappaan kärjessä on reunus, joka kiilautuu siteeseen. Nykyään on tarjolla myös muunlaisiin saappaisiin ja vaelluskenkiin sopivia siteitä. Osassa saapas tai kenkä kiilataan yksinkertaisesti painamalla se siteeseen ja osassa se sidotaan nilkka- ja varvasremmeillä, samaan tapaan kuin kehittyneemmissä lumikengissä. Ensimmäinen soveltuu lähinnä tasaisissa maastoissa hiihtelyyn ja jälkimmäinen myös mäkisempään maastoon sekä raskaaseen ahkion vetoon.

Tunturisukset

Avotunturissa tuuli kovettaa hangen ja tunturihiihtoon on olemassa oma suksityyppinsä, tunturisukset. Ne ovat 165-205 cm pitkät, leveysprofiililtaan tiimalasin muotoisia ja pohjissa on teräsreunat. Hiihtämiseen tarkoitettujen tunturisuksien leveysprofiili on esimerkiksi 83-62-70 mm. Sitä leveämmät sukset on tarkoitettu lasketteluun pehmeässä lumessa, ja ne soveltuvat huonommin hiihtämiseen. Tunturisuksia saa sekä voideltavilla pohjilla että suomupohjilla. Metsäsuksista poiketen myös suomupohjaisten tunturisuksien luistopintoihin voi imeyttää voiteita. Tunturisuksissa käytetään metsäsuksien perinteisiä eräsiteitä tukevampia maastohiihto- tai telemark-siteitä, jotta suksilla pystyy laskemaan teräskanttien varassa tunturien rinteitä.

Kun voiteiden ja pitopohjien tarjoama pito ei riitä, voi suksiin kiinnittää nousukarvat. Nousukarvoja on erikokoisia ja mallisia suksen koon ja sen mukaan, miten paljon tarvitsee lisäpitoa huonomman luiston kustannuksella. Etuluistopinnalle kiinnitetty nousukarva vähentää luistoa vähän suhteessa saatuun lisäpitoon. Täyspitkät nousukarvat vievät luiston lähes kokonaan, mutta tarjoavat maksimaalisen pidon, jolla jyrkät ja pitkät nousut voi kävellä suoraan ylös vaikka raskaan ahkion kanssa. Ahkion kanssa hiihtäessä nousukarvoista on monesti hyötyä myös tasaisessa maastossa, sillä luiston huononemisesta on vähemmän haittaa kuin nousukarvojen antamasta lisäpidosta. Jäisiin rinteisiin on olemassa vielä metallikynsillä varustetut nousuraudat ja pehmeään lumeen pienen lapion malliset nousuraudat.

Tunturisuksien ja lumikenkien parhaita ominaisuuksia on yhdistetty ns. pätkäsuksiin, joista käytetään myös nimitystä liukulumikenkä. Sukset ovat normaaleja tunturisuksia leveämmät ja noin 120cm pitkät ja niiden pohjassa on kiinteä nousukarva keskialueella. Suksissa on hyvä pito ja niillä voi kiivetä lumikenkien tapaan jyrkkiäkin rinteitä. Laskettelu onnistuu metsäisessäkin maastossa ja erityisesti pehmeässä lumessa. Luisto ei ole kovin hyvä, joten vauhdikkaaseen hiihtämiseen suksista ei ole, mutta kulkeminen on paljon kevyempää ja nopeampaa verrattuna lumikenkiin. Kovalla tunturin rinteellä leveä suksi ei oikein toimi.

Kuva: Seppo Kivenniemi

Sauvat

Sauvat valitaan hiihtotavan mukaan. Sauvan valmistusmateriaali vaikuttaa sen painoon ja kestävyyteen. Kalleimmat sauvat ovat keveimpiä, mutta eivät kuitenkaan kestävimpiä. Sauvan sompaosa on pienentynyt entisajoista. Valmiilla latupohjilla pienikään sompa ei uppoa lumeen. Tunturissa ja umpihangessa hiihdettäessä täytyy kuitenkin käyttää suurisompaisia sauvoja.

Sauvan pituus määräytyy sauvojen käytön mukaan:

  • perinteisen tyylin latuhiihdossa 83–85 % hiihtäjän pituudesta
  • luisteluhiihdossa 90 % hiihtäjän pituudesta
  • umpihankihiihdossa 85 % hiihtäjän pituudesta
  • tunturihiihdossa 80 % hiihtäjän pituudesta
  • pienten lasten sauvat ovat 70 % lapsen pituudesta

Kokeneet hiihtäjät voivat käyttää hieman pidempiä sauvoja kuin aloittelijat.

Teleskooppisauvat ovat umpihanki- ja tunturihiihdossa käytännöllisiä ja myös kestäviä, kunhan ei käytä kiertämällä kiristettävää vaan puristuslukollista mallia. Teleskooppisauvat mukautuvat vaihtuviin lumi- ja maasto-olosuhteisiin ja eri pituisille käyttäjille.

Monot ja siteet

Monojen kiinnittämisessä latusuksiin on kaksi vallitsevaa järjestelmää: SNS- ja NNN-siteet. NNN-siteistä on lisäksi NIS-versio, jolla siteen paikkaa voi helposti säätää. Monojen valintaan vaikuttaa harrastettava hiihtotyyli. Perinteisen hiihdon mono on matalampi ja sen pohja on pehmeämpi, kun taas luisteluhiihtomonot ovat hyvin nilkkaa tukevat ja kovapohjaiset.

Hiertymisen estämiseksi kannattaa mieluummin käyttää kahta ohutta sukkaa kuin yhtä paksua. Kaksi sukkaa pystyy myös sitomaan enemmän kosteutta ja jalat pysyvät pitempään kuivina ja lämpöisinä.

Tunturihiihdossa käytetään usein nahkasta valmistettuja hiihto-/telemark-monoja, jotka sopivat perinteiseen 75 mm NN-siteeseen. Myös latuhiihtomonojen järeämpää NNN BC (Back Country) -siteeseen sopivaa versiota käytetään tunturihiihdossa, mutta lähinnä päiväretkillä. Jalkojen lämpimänä pysymiseen auttavat monosuojat ja riittävän väljä mitoitus. Talvivaellukselle soveltuu paremmin irrotettavalla sisäkengällä varustetut hiihto-/telemark-monot, joiden valikoima ulottuu perinteisistä nahkamonoista aina arktisiin naparetkiolosuhteisiin soveltuviin malleihin.

Tunturissa lasketteluun käytetään perinteisten 75 mm NN-telemarksiteiden ohella tukevampia ja säädettävämpiä NTN-siteitä sekä alppihiihtositeiden rando-versioita, joilla kantapään voi lukita ja vapauttaa tarpeen mukaan. Siteitä saa myös kantapäätuella, jolloin jyrkkiä rinteitä voi nousta suoraan. Kehittyneemmissä siteissä on automaattiset lumijarrut, jotka pysäyttävät irronneen suksen.

Remmikiinnitteiset siteet soveltuvat metsäretkien ohella myös tunturihiihtoon, sillä siteeseen sopii sekä lämmin talvikumisaapas että tukevavartinen vaelluskenkä. Kumisaappailla hiihdettäessä käytetään irtohuovilla varustettuja malleja, jotta kuivattaminen onnistuu retkiolosuhteissa. Kuivilla varahuovilla saa kosteuden kylmettämät saappaat nopeasti taas lämpöisiksi. Vaelluskenkiä käytettäessä koko mitoitetaan niin väljäksi, että kenkään mahtuu kahdet villasukat päällekkäin. Vaikka kenkiin kertyvä kosteus jäädyttää kengät koviksi koppuroiksi, onnistuu villasukkien kuivatus retkioloissa ja sukat toimivat myös pehmusteena jalkojen ja koviksi jäätyneiden kenkien välissä. Ulomman villasukan ja kengän välissä voi käyttää pakastepussia, jolloin jalasta tuleva kosteus ei pääse kengän vuoriin, mutta jalka ei hiostu sen enempää, sillä villasukat imevät kosteutta ja jalka tuntuu kuivalle ja lämpöiselle. Kostuneet villasukat voi myös helposti vaihtaa kuiviin. Samat periaatteet toimivat myös monojen ja saappaiden kanssa.

Metsäsuksilla hiihdettäessä käytetään tavallisesti huopavuorisia kumisaappaita, sillä ne ovat helpommat pukea ja riisua sekä lämpöisemmät kuin useimmat monot.

Tekstin lähteenä on käytetty osittain Tuomo Jantusen kirjaa Suksille – hiihtäjän kirja (Kirjapaja, 2008), siteiden osalta Wikipediaa ja valmistajien nettisivuja sekä osittain Tunturilatu ry:n hiihtovaelluksilla kertynyttä kokemusta.

Lue lisää

Suomen Ladun Kaikki hiihdosta -sivustolla

  • välineet
  • voitelu
  • pukeutuminen
  • tekniikka
  • latutiedot
  • hiihtotapahtumat