Kyyveden rantojensuojeluohjelma-alue
Puulan rantojensuojeluohjelma-alue
Muutoksia maisemassa
Linnuston runsautta

Puula ja Kyyvesi muodostavat järviparin, jolla on monia yhtäläisyyksiä niin luonnon kuin retkeilymahdollisuuksien suhteen. Molemmat suurjärvet kuuluvat Kymijoen vesistöön. Kyyvesi sijaitsee Puulan koillispuolella. Niitä yhdistää Läsänkoski, jonka kautta voi meloa, mutta ei veneillä. Valtaosa järvien alueista kuuluu rantojensuojelu- ohjelmaan.

Kuikkaperhe Puulalla. Kuva: Jarmo Manninen

Suojelualueilla vallitsee salomainen tunnelma ja alueilla on ilahduttavan puhtaat vedet. Näin on erityisesti selkävesillä, jotka Puulalla ovat laadultaan jopa erinomaiset. Kyyveden vesi on hieman tummempaan ja humuspitoisempaa, koska sen valuma-alueella on paljon soita. Puulalla lähes merellinen olemus yhdistettynä saarien sokkelikkoon muodostaa ihanteelliset olosuhteet monipuoliselle linnustolle.

Varsinkin Kyyveden yleisilme on tasainen, sillä laajoja selkävesiä rikkovien saarten korkeuserot ovat pieniä. Rannat ovat loivia ja monin paikoin on alavaa. Kyyveden ja Puulan suojelualueiden metsäisten saarien maisemaa monipuolistavat kuitenkin karut, kallioiset rannat jyrkkine kallioseinämineen. Etenkin Puulalla on korkeitakin paikkoja, kuten mm. Korppivuori. Siellä täällä suojelualueilla on lisäksi suojaisia hiekkapoukamia.

Saarten rannoilla on joko lehtipuuvaltaisia metsiä tai jäkälien peittämiä kallioita. Karu ja rehevä järviluonto ovat molemmat saaneet oman jalansijansa. Mukaan mahtuu myös sankkoja vanhoja metsiä, jotka ovat turvasatamia monille uhanalaisille lajeille sekä suuria haaparyhmiä ja iäkkäitä koivikoita. Saarten tyypillisintä maastoa ovat kuitenkin kiviset mustikka- ja puolukkakangasmetsät. Kasvillisuuden joukossa on mm. alueellisesti uhanalaisia sammalia. Suojelualueilla on runsaasti hirviä ja jäniksiä sekä jonkin verran mäyriä.

Kyyveden rantojensuojeluohjelma-alue  

Kyyveden suojelualueeseen (72 km²) kuuluu yli 250 erikokoista saarta sekä useita niemiä ja lahdenpoukamia mantereen puolelta. Suojelualueen suurin saari on Emäsalo (yli 2 km²). Joissakin saarissa näkyy yhä laajojen avo- ja harvennushakkuiden jälkiä. Suojelualueella on avoselkiä, itäosassa Hulkonselkä, eteläosassa Mustikkaselkä sekä länsiosassa Poroselkä ja Mäkiselkä.

Jääkausi on muovannut alueen saaret luoteis-kaakko -suuntaisiksi. Muinaisen myllerryksen myötä Kyyveden suojelualueella on rakkakivikoita ja suuria siirtolohkareita sekä saarten sisäosissa että vesialueilla. Kyyvettä pidetään myös hyvänä kuhavesistönä. Saukkokin viihtyy selkävesien rannoilla. 

Keronvuoren aarnialue Kyyvedellä

Kyyvedellä on rantojensuojeluohjelma-alueen lisäksi Metsähallituksen päätöksellä rauhoitettu Keronvuoren aarnialue (10 km²). Laakeasta maisemasta erottuva Keronvuori sijaitsee Keronlahdella Hulkonselän pohjoispäässä. Keronvuori nousee 30 metriä Kyyveden pinnasta. Aarnialue on sekä luonnonsuojelukohde että retkeily- ja virkistysalue. Kyyvedellä on ylipäänsä vain vähän kallioisuutta, mutta Keronvuorella se on hyvin edustettuna. Aarnialueella on myös Keronvuoren rantautumispaikka ja osuus Häkkilän polusta.

Puulan rantojensuojeluohjelma-alue

Puulan suojelualueeseen (166 km²) kuuluu yli 500 erikokoista saarta sekä pari niemeä Puulan itäosassa. Suojelualueen isot selkävedet - Simpiän- ja Kartuunselkä antavat alueelle avaruuden tuntua.

Puulan saaristoa. Kuva: Katri Suhonen

Suojelualueen suurin saari on Puukonsaari (8,14 km²). Seuraavaksi kookkaimmat saaret ovat Iso Säkkisalo (4,38 km²) ja Koveronsaari (3,68 km²). Suurin osa saarista on alle hehtaarin kokoisia.

Useassa saaressa toistuu muoto, jossa pohjoiskärki on karua kalliota ja suojaisan keskiosan jälkeen saaren profiili laskeutuu etelään kasvillisuuden rehevöityessä. Isossa Paatsalossa on jopa pirunpeltoja ja Pieni Säkkisalokin on melko lohkareinen. Puulan tunnetuin harvinaisuus on kuitenkin Alttarikivi, joka kuuluu erikoisiin raukkeihin.

Kirkasvetinen Puula on myös tunnettu muikkuvesistö. Kalaisan järven rannoilla on ollut satoja vuosia nuottakotia ja venetalaksia. Suojelualueella on yhä elävä saaristolaiskulttuuri, sillä muutamassa saaressa on ympärivuotista asutusta. Rauhallisessa järviluonnossa saattavat silloin tällöin liikuskella myös karhu ja ilves. 

Muutoksia maisemassa

Sekä Puula että Kyyvesi ovat kivisiä vesialueita. Molempien järvien vedenpintaa laskettiin 1800-luvulla parilla metrillä. Muutos näkyy yhä maisemassa, sillä pieniä saaria on aikaisempaa enemmän ja niiden sisäosissa voi nähdä entisen järvenrannan sijainnin. Myös ns. vesijättömaat ja niillä kasvavat rantaluhdat ja rehevät lehtimetsät ovat osin vedenpinnan laskun seurausta. Lisäksi Puulalla paljastuivat erikoiset kiviraukit.  

Puulan vedenpintaa säännöstellään nykyisin Kissakosken voimalalla. Vedenpinnan pienet vaihtelut noudattelevat järven luonnonnollista rytmiä. Kyyvettä ei enää säännöstellä, joten sen vedenpinnan vaihtelut ovat luonnonmukaisia. Puulan ja Kyyveden korkeusero on noin kuusi metriä.

Rantojen lehtipuuvaltaisuus ei johdu yksinomaan järvien pinnan laskusta, vaan osa niistä on entisten kaski- ja hakamaiden jälkiä. Kaskeaminen oli Savossa tavallista vielä 1900-luvun alussa. Etenkin Kyyvedellä on muistona kaski- ja laidunajoista valoisia sekametsiä, kuten koivu- ja haapametsiköitä. Myös metsätyöt ovat omalta osaltaan muovanneet saaristomaisemaa.

Viidakkomaisissa lehtimetsissä pesivät monet harvinaiset lintulajit. Lahopuista kuuluu tikkojen takomisääniä ja korkeiden puiden siimeksestä saattaa kantautua kuhankeittäjän vihellystä. Muita suojelualueiden metsissä viihtyviä lintulajeja ovat peippo, pajulintu, metsäkirvinen, punarinta ja useimmat tiaiset sekä räkätti- ja punakylkirastaat.

Linnuston runsautta

Puulan olosuhteista nauttivat myös runsaat selkälokkiyhdyskunnat, joiden joukossa pesii muutamia harmaalokkejakin. Yksittäisiä kalalokkeja tai muutaman linnun ryhmiä voi puolestaan nähdä istuskelemassa vakioluodoillaan Karttuun- ja Simpiänselällä. Tiirapariskunnilla höystetyt naurulokkiyhdyskunnat eristäytyvät pesimäaikoina omille kallioluodoilleen.

Pentti Linkola on kartoittanut vaimonsa kanssa 1960-luvulla alueen lokkiyhdyskuntia. Linkolan jälkeen lokkimääriä on laskeskellut muun muassa Tuomas Manninen, jonka isoisänisä oli nimekäs kääntäjä ja yliopistomies Otto Manninen. Molemmilla suojelualueilla esiintyy enemmän kalalokkeja kuin uhanalaisia selkälokkeja. 

Tikan tekemiä syöntijälkiä. Kuva: Tiina Niikkonen

Järville on yhteistä upea kuikkakanta ja suojelualueiden rauhallisissa olosuhteissa viihtyvät myös telkät ja koskelot. Välillä tunnelmaa saattaa elävöittää kalastelulennoillaan ajoittain erittäin äänekkääksi heittäytyvä kaakkuri.

Muista välttää liikkumista 15.5. - 15.7. linnuston pesimärauha-alueella, joka on merkitty sekä Puulan että Kyyveden luontomatkailukarttaan.

Valkoselkätikka on suojelualueiden harvinaisimpia asukkeja. Lahoavissa lehtimetsissä on paljon tikan syönnösjälkiä, mutta ne ovat enimmäkseen käpytikan tekosia. Rehevissä rantalehdoissa pesii mieluusti pikkutikkakin. Suojelualueilla liikkujan saattaa hetkeksi seisauttaa myös pohjantikan erottuva varoitushuuto.

Nuolihaukkoja voi nähdä rannan tuntumassa jahtaamassa sudenkorentoja tai taivaalla kisailemassa. Ne pesivät yleensä vesien äärellä männikössä. Muita järviseutujen petolintuja ovat hiirihaukka ja mehiläishaukka.