Patikointi

Olvassuolla on kaksi luontokohdekokonaisuutta, joiden yhteydessä on luontopolkureitti. Merkittyjä reittejä on yhteensä noin 4,5 km.

Lintujen tarkkailu

Sammakkosuon ja Kirkaslammen lintutorneilta avautuu erinomaiset näkymät pohjanmaalaiseen aapasuoluontoon ja kiikariin saattaa sattua hyvinkin harvinaisia lintulajeja. Lintutorneilla tunnistuksessa auttavat lintutaulut.

Luontopolkuun tutustuminen

Olvassuolla on kaksi luontopolkua. Sammakkosuon luontopolku alueen pohjoisosassa on 1,5 km pitkä pistopolku, jonka tauluissa esitellään suota ja suoluontoa. Kirkaslammen luontopolulla teemana on suon ennallistaminen. Kirkaslammen polun kokonaispituus on kolme kilometriä. Molemmilla poluilla on lintutorni.

Muut aktiviteetit

  • Hiihto ja lumikenkäily: Olvassuon alueella ei ole huollettuja latuja, mutta alueella voi tehdä hiihtovaelluksia metsäsuksilla tai lumikengillä.
  • Marjastus ja sienestys: Marjastus ja sienestys on sallittua Olvassuon alueella jokaisenoikeudella. Olvassuon luonnonpuiston alueella marjastaa saavat kuitenkin vain paikalliset asukkaat.
  • Metsästys: Olvassuon alueella voi metsästää pienriistaa ja pienpetoja. Olvassuon metsästysalueet ovat Utajärvi nro 5628 (eraluvat.fi) ja Etelä-Pudasjärvi nro 5625 (eraluvat.fi). Luvat voi ostaa Metsähallituksen erälupien verkkokaupasta (eräluvat.fi)
    • Olvassuon luonnonpuiston alueella metsästys on kielletty.
  • Uinti: Kirkaslammen laavun yhteydessä on laituri, josta voi polskahtaa uimaan nimensä mukaisesti erittäin kirkasvetiseen Kirkaslampeen. Uit alueen vesissä omalla vastuulla.