Lenholmin sivut
Lenholman ohjeet ja säännöt
Ohjeita Lenholman luonnonsuojelualueella liikkumiseen
Lenholman luonnonsuojelualueella on
sallittua
- liikkuminen jalan ja hiihtäen liikkumisrajoituksia lukuun ottamatta
- liikkuminen luontopolun ulkopuolella on kielletty 15.4. - 30.6.
- viljelyksiä ei saa tallata
- marjojen ja ruokasienten poimiminen.
- avotulen teko keittokatoksella, mutta EI ruohikko- ja metsäpalovaroituksen aikana.
rajoitettua
- liikkuminen luontopolun ulkopuolella on kielletty 15.4. - 30.6.
- Muuhun kuin jokamiehenoikeuksiin kuuluvaan toimintaan tarvitaan pääsääntöisesti Metsähallituksen lupa. Tällaista voi olla esimerkiksi tutkimustoiminta ja järjestetyt tapahtumat. Lisätietoa tarvittavista luvista: tutkimus- ja liikkumisluvat (metsa.fi) ja tapahtumien luvat ja ilmoitukset (metsa.fi).
kiellettyä
- avotulen teko keittokatoksessa ruohikko- ja metsäpalovaroituksen aikana
- telttailu ja muunlainen yöpyminen sekä leiriytyminen
- koirien ja muiden lemmikkieläinten tuominen alueelle
- muiden kuin ruokasienten sekä puiden, pensaiden tai muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen
- maa- tai kallioperän vahingoittaminen ja maa-ainesten tai kaivoskivennäisten ottaminen
- luonnonvaraisten selkärankaisten eläinten pyydystäminen, tappaminen tai hätyyttäminen tai niiden pesien hävittäminen
- selkärangattomien eläinten pyydystäminen tai kerääminen
- moottoriajoneuvolla ajo siihen osoitettuja teitä lukuun ottamatta
- roskaaminen tai rakenteiden vahingoittaminen.
Varusteet ja turvallisuus
- Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
- Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.
- Retkeilyn ABC:
Tarkista varoitukset Lenholmassa
Metsä- ja ruohikkopalovaroituksen (ilmatieteenlaitos.fi) aikana tulenteko on kielletty Lenholmissa. Sytyttäjä vastaa aina tulenteon turvallisuudesta.
Hätänumero 112
Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet hätätilanteisiin.
Lataa puhelimeesi 112 Suomi-sovellus (112.fi). Kun hätäpuhelu soitetaan 112 Suomi -sovelluksen kautta, niin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista.
Retkietiketti
1. Kunnioita luontoa.
2. Suosi merkittyjä reittejä.
3. Leiriydy vain sallituille paikoille.
4. Tee tulet vain sallituille paikoille.
5. Älä roskaa.