Iso-Palosen ja Maariansärkkien luonnonsuojelualueeseen kuuluu osa ns. Kalliojoen reitin latvajärvistä, niitä yhdistäviä kannaksia sekä harjumuodostelmia. Alue on kokonaisuudessaan karua. Maisemaa luonnehtii valoisien mäntymetsien, soiden ja vesistöjen muodostama pienipiirteinen vaihtelu.

Valoisaa männikköä. Taustalla näkyy järvi.

Jääkauden jälkiä

Harjujakso on syntynyt jääkauden seurauksena. Jäätikkö kasasi kulkusuuntaansa myös moreenisärkkiä eli drumliineja, joita on koko joukko Iso-Palosen ja Veräisen ympäristössä. Harjut ja drumliinit peittävät kallioperän ruhjelaakson, ikivanhan graniittigneissipohjan.

Metsää, suota ja vettä

Iso-Palosen metsät ovat suurimmaksi osaksi vanhahkoja mäntyvaltaisia kuivia kankaita. Miltei kaikki metsät ovat hoidettuja ja tasaikäisiä. Laajoja metsänhoitotoimia tehtiin vielä 1980-luvun lopulla juuri ennen suojelualueen perustamista. Luonnonarvoiltaan edustavimpia metsiä on alueen itäosassa ja rajavyöhykkeellä. Maariansärkkien alueella on luonnontilaisesti kehittyneitä, erirakenteisia ja runsaasti lahopuustoa sisältäviä harjumetsiä. Seka- tai lehtimetsiä kangasmailla ei juuri ole.

Männikköä harjun päällä.

Suot, joita alueella on niukasti, ovat enimmäkseen rämeitä ja nevoja. Nevan pintaa peittää paksu ja pehmeä rahkasammalmatto, josta nousevat pumpulipäiset tupasvillat. Rämeiden reunustamat nevat jäävät laihoiksi ja rimmet rikkonaisiksi. Rannoilla sekä joki- ja puronvarsilla on pikkulaikkuja rehevämpiä luhtaisia nevoja. Ruoho- ja heinäkorpia on muutamissa metsänreunoissa ja rämeiden perillä.

Puiden takaa avautuu suo.

Merkittävimpiä vesistöjä ovat Iso Palosen ja Veräisen järvet sekä Viiksimojoki, jotka yhdessä muodostavat suositun Kalliojoen vesiretkeilyreitin. Pienempiä järviä ja lampia on paljon. Myös järvet ovat karuja. Vesien laatu on hyvä, osa järvistä on kirkasvetisiä.

Mäntymetsää järven rannalla. Ranta on kaislikkoinen.

Iso-Palosen - Maariansärkkien alueella on myös jääkauden sulamisvaiheen aikana syntyneitä suppalampia. Sellainen syntyi, kun jäätikköjokien kuljettaman soran ja hiekan sisään hautautuneet jäätikön reunasta irronneet suuret jäälohkareet sulivat myöhemmin pois, ja jäälohkareen ympärillä oleva maa-aines romahti jyrkkäreunaiseksi pyöreähköksi kuopaksi. 

Näkymä mäen päältä lammelle. Lammen ympärillä kasvaa mäntymetsää.

Sirkutusta särkillä

Vaikka linnusto on lukumääräisesti runsas, alueella on vähän vanhojen luonnonmetsien lajeja tai kolopesijöitä. Yleisimpiä lintuja ovat käki, leppälintu, peippo, järripeippo, metsäkirvinen ja harmaasieppo. Tilhi ja lapintiainen tuovat takamaille pohjoisen tuulahduksia. Itäistä alkuperää taas edustaa kirjosiipikäpylintu. Rämeenreunoilla tapaa pohjansirkkuja, nevoilla keltavästäräkkejä. Myös liro, kapustarinta ja kurki pesivät alueella, samoin palokärki ja isokäpylintu. Metsäkanalinnuista alueella tavataan mm. metso ja riekko. Kevättalven tyynessä illassa saattaa kuulla viirupöllön haukahduksia tai huuhkajan huhuilua.

Metso varvikossa.

Metsäpeura ja muita metsien asukkaita

Ystävyyden puiston soikea tunnus, jossa keskellä metsäpeura. Tunnnuksen ulkoreunoilla kiertää teksti: Ystävyyden puisto Заповедник «Дружба». Suomalais-venäläisen Ystävyyden luonnonsuojelualueen tunnuksessa on metsäpeura. Metsäpeura on itseoikeutettu eläin tunnukseen, sillä yksi Ystävyyden luonnonsuojelualueen perustavoitteista on metsäpeuran ja sen elinympäristöjen suojelu.  

Metsäpeura katsoo kohti kuvaajaa puiden takaa.

Hiljainen, itsestään melua pitämätön kulkija voi päästä seuraamaan, miten peuravaadin tuo vasansa syömään suolle tai miten peurahirvaat ottavat mittaa toisistaan syksyisissä kiimatappeluissa. Peuroja liikkuu Iso-Palosen alueella ympäri vuoden.

Lue lisää metsäpeurasta (suomenpeura.fi)

Iso-Palosella ja Maariansärkillä liikkuu myös muita Kainuun alueen tyypillisiä nisäkkäitä, mm. jänis, kettu, hirvi ja karhu.

Ennallistamista Iso-Palosen - Maariansärkkien alueella

Ystävyyden puistoon kuuluvista luonnonsuojelualueista Elimyssalo, Lentua, Iso-Palonen - Maariansärkät ja Juortanansalo - Lapinsuo on ennallistettu EU:n LIFE Luonto-rahaston tukemassa projektissa ”Luonnonmetsät ja suot Koillismaan ja Kainuun vihreällä vyöhykkeellä” vuosina 2004-2008.

Vanamon kukat lähikuvassa.