Metsien käytön historia

Kuusamo on vanhaa metsälappalaisten asuinseutua. Metsälappalaisten asuttaessa Kuusamoa metsät säilyivät koskemattomina. Suomalaiset uudisasukkaat ryhtyivät asuttamaan aluetta 1670-luvulla ja metsälappalaiset väistyivät pohjoiseen tai sulautuivat tulokkaisiin. Uudisasukkaat kaskesivat metsiä aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Närängän luonnonmetsien alueella voimakkaimmin on kaskettu rehevällä Pajupuronsuolla. Kaskeaminen on monipuolistanut alueen metsiä ja luonut mm. liito-oravalle otollisen elinalueen.

Pajupuronsuo - niittysaunan rauniot. Kuva: Pekka Veteläinen

Kaupallinen metsänhakkuutoiminta alkoi Kuusamossa 1900-luvun taitteessa. Metsänhakkuut ovat muokanneet voimakkaimmin Pajupuronsuon metsien rakennetta. Harsinnoista on kuitenkin jo niin kauan, että metsät ovat palautuneet lähelle luonnontilaa.

Metsästys ja kalastus

Metsästys ja kalastus ovat olleet merkittäviä alueen asuttamiseen johtaneita tekijöitä. Kalan ja riistan perässä saapuneet pyyntimiehet huomasivat mahdollisuuden jäädä pysyvästi Kuusamoon. Metsästyksen ja kalastuksen merkitys ravinnon ja tulojen lähteenä väheni hitaasti 1900-luvun kuluessa.

Närängän erämaatila

Näränkävaaran luoteispäässä sijaitsevan Närängän tilan rakennukset poltettiin talvisodan syttyessä. Tilan isäntä rakensi pihapiirin rakennukset uudelleen 1940- ja 1950-luvuilla. Tilan rakennukset edustavat sodanjälkeisen jälleenrakennuskauden rakennustapaa.

Erämaatila ennen kunnostusta. Kuva: Pekka Veteläinen

Vuosina 1997-1999 Pohjois-Pohjanmaan Ympäristökeskus veti Etelä-Kuusamon vanhat metsät -Life-projektia, jonka puitteissa kerättiin tietoa alueen historiasta sekä tehtiin tiedotus- ja opetusmateriaalia.

Tila siirtyi Metsähallituksen hallintaan vuonna 1998. Närängän erämaatilan rakennusten kunnostaminen ja osin uudelleen rakentaminen on ollut käynnissä vuodesta 2000 ja nykyään tilaa voi vuokrata.

Tilan kunnostaminen

Erämaatilan kunnostustyöt aloitettiin syksyllä 2000 pihapiirin rakennuksista, jotka saivat seurakseen myös uuden kompostikäymälän. Seuraavaksi kunnostettiin päärakennus sekä rakennettiin noin kilometrin mittainen polku Suojärven pysäköintialueelta tilalle. Vuonna 2002 työt pihapiirissä jatkuivat saunan ja latojen kunnostuksella. Myös uusi maakellari saatiin valmiiksi samana vuonna.

Perinneympäristöä hoidettiin kaatamalla hakamaalle kasvanutta puustoa sekä rakentamalla pihapiiriä rajoittavaa ympärysaitaa. Aikoinaan avoimena ollut maisema avautui taas. Pihapiiri on tarkoitus palauttaa siihen tilaan, jossa se oli 1950-luvulla tilan ollessa asuttuna. Perinneympäristöä kunnostettiin myös WWF:n talkooleirillä.

Vuonna 2003 rakennettiin navetan paikalle puoji (= aitta), johon tuli liiteri ja varasto sekä opastus- ja esittelytila. Hyöteikönsuon yli tilalle tulevat pitkokset saatiin valmiiksi heinäkuussa 2002, ja ne ovat osa Närängän reittiä, joka valmistui samana syksynä.

Sopimus otson kanssa

Näränkävaarassa sijaitsevan Vaaranpolun loppupuolella kulkija kohtaa karsikkopuu Nikon, jonka kylkeen on veistetty vuosiluku 1876. Luku lienee sinetti sopimuksesta, jonka näränkäläiset tekivät karhun kanssa.

"Aikoinaan kun elettiin tuota vuotta oli silloinen isäntä Paavo Kyllinen erehtynyt iltasella lehmiä mehtälaitumelta kotiin outtaissaan loentelemaan: "Eikö se karhu perkele aja niitä elukoeta kottiin". No eihän niitä lehmiä kuulunu tulevaksi ja mentiin vaaraan ehtimään. Sieltä löytyi lehmä tapettuna ja niinpä näränkäläiset tekivät karhun kanssa sopimuksen, että he eivät hätyytä karhua, eikä karhu hätyytä heidän lehmäelukoeta. Ja eipä ole sen koommin kuultu että karhu olisi Närängässä lehmän tappanut".

Karsikkopuu on satoja vuosia vanha petäjä, jonka kylkeen on kaiverrettu jonkin tapahtuman muisto. Alun perin 1800-luvulla karsikkopuu tehtiin vainajalle, jotta tämä ei palaisi kotiinsa kummittelemaan. Puuhun veistettiin vainajan nimikirjaimet ja syntymä- tai kuolinvuosi. Myöhemmin muistopuun saattoi saada saaliskarhu tai onnettomuuden uhri. Puun kylkeen voitiin merkitä myös oma kaski- tai niittoalue.