Alueella on monipuolinen eliölajisto. Kasvillisuus ja eläinlajisto kuvastavat alueen kasvupaikkojen karuutta. Alue tarjoaa elinympäristöjä useille uhanalaisille eliölajeille, kuten lahopuulla eläville kovakuoriaisille, kääville ja kaksisiipisille, samoin kuin linnuillekin.

Koivusuon luonnonpuisto

Koivusuon luonnonpuisto perustettiin vuonna 1982. Puisto ei kata koko Koivusuota, vaan toinen puoli suosta on ojitettu turvetuotantoalueeksi. Luonnonpuisto on perustettu säilyttämään itäsuomalaista suo- ja metsäluontoa mahdollisimman koskemattomana tutkimusalueena, joten luonnonpuistossa liikkuminen on sallittu ainoastaan sen läpi kulkevilla merkityillä retkeilyreiteillä.

Koitajoki

Koitajoki kiemurtelee alueella yli 20 km:n pituudelta. Siihen laskevat pienemmät Asuma-, Ala- ja Niemijoki sekä Sammal- ja Hanhipuro. Koitajoki on muodostunut todennäköisesti jo viime jääkauden aikana, noin 10 000 vuotta sitten.

Koitajoesta ei mutkia puutu. Kuva: Markku Tano

Koitajoki kuuluu Vuoksen vesistöön, josta vain osa on Suomen puolella. Joki on maisemallisesti viehättävä mataline koskineen ja rantojen hiekkatörmineen. Se mutkittelee voimakkaasti, kun uoma vaihtaa aikojen saatossa paikkaansa. Jokivartta ja sen kasvillisuutta elävöittävät pääuomasta irti kuroutuneet ja monin paikoin soistuneet pienet rosvohodut eli pääuomasta irti kuroutuneet joen mutkat.

Suota ja salomaata

Koitajoen alue erottuu ympäröivistä alueista vanhoine metsineen ja luonnontilaisine soineen. Vaikka alueella on vesiä pinta-alallisesti vähän, niin leppoisasti virtaavan Koitajoen maisemallinen merkitys on suuri. Alueen maasto on verrattain tasaista. Korkeimmat vaaranlaet kohoavat 220 metriin, samalla kun suot ovat keskimäärin 170 metrin korkeudella merenpinnasta.

Alueen luonto on suovaltaista, sillä liki 2/3 alueen pinta-alasta on suota. Suurin osa soista on luonnontilaisia eli niitä ei ole ojitettu. Koitajoki sijaitsee pohjoisten aapasoiden ja eteläisten keidassoiden vaihettumisvyöhykeellä. Alueella onkin laajoja keidas- ja aapasoita, ja suokasvillisuudessa on sekä pohjoisia että eteläisiä piirteitä. Luonto on Koitajoella karua, sillä melkein puolet suojelualueen soista on puustoisia, pääosin mäntyä kasvavia rämeitä. Osa nykyisestä suojelualueesta on ollut aiemmin metsätalouskäytössä. Näissä osissa aluetta palautetaan metsiköihin ja soihin luonnontilaisten elinympäristöjen piirteitä ennallistamistoimenpitein (www.metsa.fi). Koitajoki on osa Karjalan suot ja ikimetsät, helmiä luonnonhistorian ketjussa -Life-hanketta. (www.ymparisto.fi)

Vanhoja metsiä ja lahopuuta

Kolmannes Koitajoen alueen pinta-alasta on metsää. Alue erottuu ympäristöstään vanhojen, yli 150-vuotiaiden metsiensä ansiosta. Vanhaa metsää kasvaa erityisesti Koitajokivarressa sekä Koivusuon luonnonpuistossa ja Ruosmesuo-Hanhisuon metsäsaarekkeissa. Puusto on mäntyvaltaista, mutta kuusimetsiäkin kasvaa siellä täällä.

Mitä vanhempi metsä on, sen enemmän siellä on yleensä lahopuuta. Kuusikoiden ja männiköiden lahopuut ovat otollisia kasvualustoja esimerkiksi monille kääpä- ja kovakuoriaislajeille. Lahoavalla puulla elävillä lajeilla on oma tehtävänsä metsässä: ne palauttavat kuolleisiin puihin sitoutuneita ravinteita uudelleen muille kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Käävissä ja muissa kääväkkäissä on sienilajeja, jotka saavat ravintonsa puuta lahottamalla. Puun pinnalla näkyy sienestä vain pieni osa, itiöemä, mutta suurin osa sienestä elää rihmastona puun sisässä.