Etelän ja pohjoisen luonnon piirteitä
Suuria Soita
Hallittuja metsäpaloja
Puhtaita vesiä
Karhu
Erämaiden muita eläimiä
Lahokapo
Liekohärkä

Etelän ja pohjoisen luonnon piirteitä

Patvinsuon kansallispuisto sijaitsee alueella, jossa eteläiselle ja pohjoiselle luonnolle tyypilliset piirteet kohtaavat toisensa eli ns. vaihettumisvyöhykkeellä. Suoluonnossa tämä näkyy siten, että puistossa on sekä Etelä-Suomelle tyypillisiä koho- eli keidassoita että pohjoisia, avoimia aapasoita. Metsäkasvillisuudessa puolestaan esiintyy niin eteläisiä kuin Kainuun alueenkin lajeja. Patvinsuon kansallispuiston metsät ovat vaihtelevan ikäisiä, vanhoja aarniometsiäkin on runsaasti. Puiston vanhimmat puut kasvavat Autiovaarassa. Patvinsuo kuuluu UNESCO:n vuonna 1992 perustamaan Pohjois-Karjalan biosfäärialueeseen.

Suuria soita

Keidassuot saavat elinvoimansa yksinomaan sadevedestä. Karuilla keidassoilla selviytyvät mm. tupasvilla, karpalo ja lakka. Kansallispuistossa useimmat keidassuot ovat ns. kermikeitaita, joissa kermit eli mätäspinnat kiemurtelevat kapeina kaistaleina upottavien suonsilmäkkeiden välissä. Laajan Patvinsuon keskusta on puolestaan aapasuota, joka saa alkukesällä ravinteita ympäröiviltä kangasmailta valuvista vesistä. Tämän vuoksi sillä kasvaa vaateliaampia kasvilajeja kuin keidassoilla. Aapasuolla kasvavat muun muassa tupasluikka ja isot sarat.

Nevan syysasu. Kuva: Maarit Similä

Hallittuja metsäpaloja

Puistossa on vuodesta 1989 lähtien poltettu pieniä metsiköitä pyrkien jäljittelemään salaman sytyttämää luonnonkuloa. Näin aikaisemmin hakkuilla käsitellyt metsät palautuvat nopeammin luonnolliseen kiertokulkuun. Metsäpaloista hyötyvät muun muassa monet kovakuoriaiset, sillä palaneeseen metsään erikoistuneet eliöt ovat palontorjunnan myötä harvinaistuneet metsäluonnostamme.

 

Puhtaita vesiä

Luonnonkaunis Suomunjärvi sijaitsee keskellä suurta, jääkauden loppuvaiheessa syntynyttä hiekkaista harju- ja reunamuodostumaa ja rantaviivasta huomattava osa onkin hiekkaa (24 km). Järven syvyys vaihtelee suuresti. Keskellä selkää on jopa 27 m:n syvänteitä ja kahlattavia matalikkoja.

Myös Hietajärvi on hiekkapohjainen kirkasvetinen järvi. Tummavetisen Nälmänjärven rannoilla kohoavat komeat kalliot. Puiston suurin joki, Nälmänjoki, virtaa hitaasti mutkitellen Patvinsuon läpi.

Hiihtämässä Suomunjärven rannalla. Kuva: Marko Haapalehto

Ympäristön yhdennetyn seurannan tutkimusalue

Patvinsuon pohjoisosassa sijaitseva Hietajärven alue on yksi maamme neljästä ympäristön yhdennetyn seurannan tutkimusalueesta. Tämän kansainvälisen tutkimuksen tarkoituksena on seurata monipuolisesti ilmassa, maassa ja vedessä tapahtuvia muutoksia luontaisilla valuma-alueilla. Projektissa on mukana 17 maata ja tutkimuskohteita on yhteensä 40. 
 

Karhu metsänvaltias

Syrjäisessä erämaapuistossa on elinvoimainen karhukanta. Karhun jälkiä näkee usein, mutta itse metsänvaltias on taitava piileskelijä. Ainoastaan onnekas kulkija saattaa kohdata tämän Patvinsuon kansallispuiston tunnuseläimen. Karhu liikkuu enimmäkseen illan hämärässä ja öiseen aikaan. Uros voi kesäisin vaellella lyhyessä ajassa satoja kilometrejä. Isokokoinen ja voimakas karhu on ketterä liikkeissään sekä taitava uimari.

Karhu on kansalliseläimemme. Se on Suomen ja Euroopan suurin petoeläin. Naaraat painavat 45 - 170 kg ja urokset 47 - 300 kg. Kaikkiruokainen karhu herkuttelee marjoilla, muurahaisilla, toukilla, juurilla ja hunajalla. Syksyisin kontio käy talviunille pesäänsä. Se nukkuu noin puoli vuotta ilman ruokaa ja juomaa. Tammi-helmikuussa pesään syntyy 1 - 4 poikasta. Ne seuraavat tiivisti emoaan koko seuraavan kesän. Ensimmäisen talven ne viettävät samassa pesässä emonsa kanssa. Karhut elävät luonnossa noin 30-vuotiaiksi.

Erämaiden muita eläimiä ja lintuja  

Suden, ilveksen ja ahman tiedetään liikkuvan säännöllisesti puistossa. Nämä vierailijat jättävät yleensä käyntikortikseen vain jäljet hankeen. Kesäisin kansallispuiston nevoilla käy runsaasti hirviä ruokailemassa ja satunnaisesti on nähty metsäpeurojakin.

Nykyisin puistossa asustaa 20 - 30 amerikanmajavaa (ent. kanadanmajava), joiden patoja ja pesiä löytyy lähes joka purosta. Pohjois-Karjalan nykyinen majavakanta on saanut alkunsa Nälmänjokeen vuonna 1945 istutetusta kahdesta amerikanmajavaparista.

Linnuista Patvinsuolla pesivät joutsen, metsähanhi, kurki sekä runsas suolintulajisto. Pohjoisia lajeja edustavat pikkukuovi sekä liro ja itäisiä siivekkäitä viitakerttunen. Muuttomatkallaan varsinkin hanhet levähtävät mielellään puiston soilla. Peto- ja kanalintuja on seudulla runsaasti. Tiellä kulkiessa saattaa edestä lehahtaa lentoon ukkometso.Teretin tornista avautuu maisema suurelle suolle. Kuva: Maarit Similä

Teretinniemen lintutornilta avautuvat upeat näkymät suolintujen tarkkailuun. Harvinaisuuksista on hyvällä tuurilla mahdollisuus havaita mm. pikkusieppo. Keväisin voi Autiovaaralla kuulla sinipyrstön laulavan ja Kuusipolulla voit tavata pohjantikan nakuttelupuuhissa. Lakkapolulla on mahdollista tarkkailla Surkansuon lintuja pieneltä lintulavalta.

Lahokapo elelee kuolleen petäjän kaarnan alla  

Pitkän ja litteän lahokapon toukan voi löytää esimerkiksi äskettäin pystyyn kuolleen männyn irtoavan kuoren alta. Toukan tunnistaa lahokapoksi viimeisen jaokkeen kruunumaisista kitiinipiikeistä. Toukka syö tiettävästi puun pinnalla elävää sinistäjäsientä. Sieni värjää kuolleen puun pinnan tummaksi.Lahokapon (Boros schneideri) toukka. Kuva: Petri Martikainen

Aikuisen kuoriaisen löytäminen on huomattavasti vaikeampaa. Myös tummanruskea aikuinen lahokapo on pitkänomainen ja lieriömäinen.

Lahokapo on harvinaistunut selvästi viime vuosisadan aikana. Nykyisin sitä tavataan lähinnä Suomen itärajan tuntumassa, esimerkiksi Patvinsuolla ja Ruunaalla, sekä lisäksi Keski-Suomessa ja Lapissakin sellaisilla suojelualueilla, missä on edelleen olemassa ns. lahopuujatkumo eli kuollutta mäntypuuta on ollut satojen vuosien ajan jatkuvasti tarjolla. Lahokapo elää myös metsäpalojen seurauksena kuolleilla puilla, joten metsien ennallistajat toivovat että ennallistamispoltoista on hyötyä myös lahokapolle.

Liekohärkä - lahojen puiden pikkuinen "härkä" 

Liekohärkä on kiiltävän hiilenmusta kuoriainen, jolla on isot leuat. Liekohärkään on aiemmin (1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla) voinut törmätä Etelä- ja Keski-Suomessakin, mutta nykyisin sitä tapaa lähinnä itärajan tuntumassa, esimerkiksi Patvinsuon kansallispuistossa tai Ruunaan luonnonsuojelualueella. Se luokitellaankin vaarantuneeksi lajiksi, mikä tarkoittaa sitä, että keskipitkällä aikavälillä lajiin kohdistuu suuri häviämisuhka.Liekohärkä (Ceruchus chrysomelinus). Kuva: Petri Martikainen

Liekohärän toukat elävät hyvin pehmeäksi lahonneessa, kosteassa, maahan kaatuneessa havu- tai lehtipuussa. Ne viettävät pehmeässä puussa kaksi tai kolme vuotta ennen kuin koteloituvat syksyllä. Aikuiset kuoriutuvat parin viikon päästä koteloitumisesta, mutta lähtevät kotelokehdoistaan vasta seuraavana kesänä. Aikuisia voi hyvällä onnella löytää keskikesällä. Ne piileskelevät irtonaisten kaarnanpalojen tai maassa olevien lahopuiden päälle tippuneiden lehtien alla.

Patvinsuon kansallispuisto

  • Perustettu 1982
  • Pinta-ala 105 km²

Patvinsuon kansallispuiston tunnus - karhu

Patvinsuon kansallispuiston tunnus on karhu

Osa Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta

Patvinsuon kansallispuisto on osa Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta (www.kareliabiosphere.fi), johon  kuuluvat myös Petkeljärven kansallispuisto, Kolin kansallispuisto, Ruunaan retkeilyalue, Koivusuon luonnonpuisto ja Kesonsuon luonnonsuojelualue.  
 
UNESCO:n Ihminen ja biosfääri -ohjelman tavoitteena on kehittää biosfäärialueiden asukkaiden elinoloja sekä edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua. 

Metsähallituksen julkaisuja Patvinsuosta (julkaisut.metsa.fi)

Muita julkaisuja