Perämeri, sen saaret ja rannikko ovat erikoinen luonnonympäristö, jossa maa kohoaa ja syntyy uutta maa-alaa. Saaret ja luodot ovat paljastuneet merestä vain vähän aikaa sitten. Esimerkiksi 1870-luvulla Iin Röyttä oli kolmena erillisenä saarena. Samalla paikalla oli 600 vuotta sitten vain kareja ja meren ulappaa.

Perämeren saarilla näkee myös rehevää metsää. Kuva: Päivi Virnes

Rannikon vesialueet ovat kivisiä, hiekkapohjaisia ja matalia. Oulun korkeudelta 45 km etäisyydelle ulottuvan merialueen keskisyvyys jää vain alle kymmenen metrin. Kasvillisuuteen ja eläimistöön vaikuttavat myös meren muuttuvat luonnonolot: vedenkorkeuden voimakas vaihtelu, voimakkaat maa- ja merituulet, sisämaata niukempi sademäärä ja ankarat jääolosuhteet.

Harvakseltaan rannikkomerelle sijoittuvat saaret ovat matalia ja puuttomia, osa vasta merestä paljastuneita karikoita. Kivikkoiset ja louhikkoiset saaret kylmine olosuhteineen muistuttavat Lapin maisemia, mikä näkyy esimerkiksi lintulajistossa. Lähempänä rannikkoa olevilla saarilla on enemmän vaihtelua: reheviä rantametsiä, rantalehtoja ja aikoinaan laitumina olleita metsiä.

Muuttuvien rantojen kasvillisuus

Merikohokki on Perämeren erikoisuus. Kuva: Hannu TikkanenPerämeren saaristossa on lukuisia edustavia merenrantaniittyjä, lehtomaisia alueita, hiekka- ja kivikkorantoja sekä dyynirantoja. Rannat muuttuvat jatkuvasti, koska maa nousee vähitellen. Tavanomaisin kasvillisuuden muuttumisjärjestys on merenrantaniitty - pensaikkovyöhyke - lepikkovyöhyke - koivuvaltainen lehtimetsä - kangasmetsä. Kun ranta paljastuu merestä, niin nopeimmillaan kestää noin puoli vuosisataa ennen kuin lepikko alkaa kasvaa. Joidenkin saarten metsät, kuten Röytän hienot, lehtipuuvaltaiset ja runsaslahopuiset metsät ovat saaneet kehittyä rauhassa syntymästään saakka.

Saarten rannikon kasvillisuudelle on ominaista myös kulttuurikasvien runsaus, koska saaret ovat merestä nousemisestaan lähtien olleet ihmisen toiminnan vaikutuspiirissä. Röytän ja Satakarin saaret, kuten monet muutkin lähellä rannikkoa olevat saaret, olivat ennen laitumina ja niittyinä. Röytässä on vielä puistomaisia, vanhoja laidunmetsiä ja kuivia ahomansikkaketoja. Satakarissa on meren huuhtoman lietteen rehevöittämiä rantalehtoja, joiden lajistoon kuuluvat mm. punaherukka, tesma, sudenmarja, kielo, metsäkurjenpolvi, lehtonurmikka, metsäalvejuuri, aho-orvokki ja ahomansikka. Mesiangervovaltaiset, usein tervaleppää kasvavat lehdot ovat saarille myös tyypillisiä.

Perämeren saarten alueella arvokasta on omaleimainen, maantieteellisesti suppealla alueella esiintyvä lajisto. Siellä kasvavat kaikki Pohjanlahden alueella kotoperäiset kasvilajit: perämerenmaruna, upossarpio, pohjanlahdenlauha sekä perämerensilmäruoho. Sen lisäksi Perämerellä kasvaa nk. ruijanesikko -ryhmän lajeja, joita tavataan maapallolla vain Itämerellä sekä Jäämeren ja Vienanmeren rannoilla. Siron violettikukkaisen ruijanesikon lisäksi edellä mainitun ryhmän kauniita kukkakasveja ovat merinätkelmä, merihanhikki ja merikohokki.

Saariston eläimistö

Perämeren saarten ja rantojen eläimistä useimmat elävät sisämaassakin metsissä, avomailla tai vesistöjen varsilla. Varsinaisia merilajeja kuten harmaahyljettä, räyskää tai ruokkilintuja esiintyy niukasti. Norppia saattaa kyllä nähdä rannikon tuntumassa.

Saarten lehtimetsissä viihtyvät monet metsien nisäkkäät. Hirvet liikkuvat kesäisin saaresta toiseen ja suurimmilla metsäsaarilla niitä asuu pysyvästikin. Jänikset käyvät ruokailemassa uloimmillakin saarilla talvisin. Laajimmin saariin on levinnyt vesimyyrä. Uloimmilta saarilta maalla elävät nisäkkäät lähes puuttuvat.

Vedenalaista elämää

Merenrannan ruohottuneissa lahdelmissa elävät seipi ja särki, joiden poikasmäärät saattavat olla valtavia. Hiekkaisilla matalikoilla elävät pienikokoiset hietatokko ja pikkutuulenkala. Merialueelta käy pyytöihin ahventa, haukea, siikaa ja vaateliaampaa taimenta sekä jopa lohta.

Lintulajien kirjoa

Karikukot pesivät Perämeren saarten luodoilla. Kuva: Hannu Tikkanen Linnuista alueelle tyypillisiä ovat monet pohjoiset lajit, kuten sinirinta ja alli, jotka pesivät Perämeren saarilla. Toisaalta saarten rantalehdoissa ja rehevissä lahdelmissa viihtyy eteläisiäkin lajeja. Monet yleisimmät vesilintulajit ovat samoja kuin sisämaassakin. Harvinaisempia ovat sen sijaan uivelo, mustalinttu, haahka, ristisorsa ja lapasotka sekä uhanalainen pilkkasiipi.

Kahlaajista tavanomaisimpia on luodoilla pesivä karikukko, rantaniityillä punajalkaviklo, isokuovi, rantasipi ja suokukko. Hauskasti vedessä pyörähtelevä vesipääsky asustelee myös rantaluhdilla. Uhanalaiset lapinsirri ja tylli ovat taantuneet rantalaidunnuksen loputtua ja osaltaan vilkastuneen retkeilyn vuoksi. Lokkilinnuston enemmistönä ovat naurulokit sekä kala ja lapintiirat.

Röytän lehtimetsä on erityisesti tikkojen paratiisi. Saarten luonnontilaisissa lehtimetsissä on runsaasti tikkojen kaipaamaa lahoavaa puuta. Yleisen käpytikan lisäksi siellä asustelevat pohjantikka ja pikkutikka. Onpa siellä jonakin talvena tavattu uhanalaisinta tikkalajiamme valkoselkätikkaa. Rehevissä rantalehdoissa voi myös kuulla lehtokertun kauniisti soljuvan rupattelun ja mustarastaan surumielisen huilun.