Meiko on laaja ja luonnoltaan harvinaisen arvokas pitkälti erämaisena säilynyt alue. Se sijaitsee keskellä intensiivisen maankäyttöhistorian omaavaa läntistä Uuttamaata. Metsäisellä järviylängöllä on kirkasvetisiä järviä ja lampia.
Meiko sijaitsee hemi- ja eteläboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen rajaseudulla. Luonto vaihtelee karuista kalliomänniköistä reheviin jalopuulehtoihin. Kalliomänniköt ja pienet suot muodostavat kasvillisuudeltaan mosaiikkimaisen kuvion. Huomattava osa kangas- ja kalliometsistä on puustoltaan luonnontilaisen kaltaisia.
Alueella on myös kaksi suurehkoa suota Slätmossen ja Grenomossen sekä vanhoja aarnimetsiä. Järvet ja lammet ovat luonnontilaisuutensa vuoksi arvokkaita.
Alue on myös luonnonmaisemaltaan merkittävä. Etenkin Mustjärven jyrkät rantakalliot muodostavat kauniin maisemakuvan.
Meikon alue on pääosin kalliokumpareiden ja niiden välisten painanteiden muodostamaa mosaiikkia. Luoteis-kaakkoissuuntainen murroslaakso rajaa alueen kahteen kalliokumparekokonaisuuteen, joista pohjoisempaa kutsutaan Dorgarnin kallioylängöksi. Se rajautuu itäosassa pohjois-eteläsuuntaiseen murroslaaksoon, jossa ovat mm. Nydalsvikenin lahti ja Mustjärvi.
Kalliokumpareiden välisissä painanteissa on järviä, lampia tai soita. Lukuisat kalliojyrkänteet antavat oman leimansa Meikon alueelle. Erityisen mahtavia jyrkänteitä on kummankin murroslaakson reunoilla sekä Meiko-järven etelä- ja itärannoilla.
Alue on linnustollisesti tärkeä. Koska maasto on pääosin karua, lintutiheydet eivät ole erityisen suuria, mutta lajisto on monipuolinen.
Meiko-järvessä pesii kuikka, ja lukuisat pienemmät lammet tarjoavat pesimäpaikkoja etenkin sorsalinnuille. Metsälinnuston, kuten metsäkanalintujen, pöllöjen, haukkojen ja tikkojen esiintyminen kertoo laajan erämaisena säilyneen alueen merkityksestä. Myös avoimilla kallioilla pesivät silmälläpidettävät kehrääjä ja kangaskiuru esiintyvät Meikossa. Alueen käkikanta on poikkeuksellisen tiheä.
Nisäkkästä Meikossa tavataan muun muassa liito-oravaa, saukkoa ja toisinaan ilveksiä. Alueen näätäkanta on vahva.
Meiko on valtakunnallisesti merkittävä alue eteläisen kääpälajiston suojelulle, etenkin männystä riippuvaiselle kääpä- ja orvakkalajistolle. Uudeltamaalta tai hemiboreaaliselta vyöhykkeeltä ei ole tällä hetkellä tiedossa metsäaluetta, jolla mäntyjen lahottajalajisto olisi yhtä edustava kuin Meikossa. Alueella on huomattava merkitys myös kuusilahopuusta riippuvaisen vaateliaan ja uhanalaisen lajiston suojelulle.