Lauttavaaran pienellä alueella luonto on hyvin monipuolinen. Maiseman piirteet vaihtelevat talousmetsästä vanhaan, lähes luonnontilaiseen metsään, avokalliosta pienten soiden kautta rehevään puronvarsikorpeen. Vesiä on vähän, vain alueen eteläosassa virtaava Kuikkapuro. Metsiä hoidetaan nykyaikaisen metsienkäsittelyn keinoin. Osa alueesta on kokonaan rauhoitettu metsätaloustoimilta.

Kallioperä - kova pohja

Alueen kallioperä on gneissi-graniittia. Se on iältään 2700 - 2800 miljoonaa vuotta vanhaa eli maapallon vanhinta geologista muodostumaa. Maalaji kallion päällä on hiekkamoreenia. Luontopolun korkein kohta on 210 m merenpinnan yläpuolella (noin 50 metriä lähellä olevan Lammasjärven pinnan yläpuolella). Luontopolun matalimmalla kohdalla Kuikkapuron varressa ollaan 180 metriä merenpinnan yläpuolella.

Kallioperä on maapallon vanhinta geologista muodostumaa. © Tuula Heikkinen

Talousmetsää ja vanhaa metsää

Valtaosa alueesta on vaihtelevaa sekametsää. Kasvupaikkatyypiltään alue on pääosin tuoretta kangasta, mutta muitakin tyyppejä on pienialaisina kohteina. Puuston ikä on keskimäärin 140 vuotta.

Osa alueesta on vanhaa, lähes luonnontilaista metsää, jossa vain joitakin yksittäisiä puita on kaadettu. Puusto on tiheää, monilajista ja monen ikäistä. Kuolleita puitakin on paljon, erilajisia ja eri lahoamisvaiheessa olevia.

Metsän sylissä suo

Kuikkapuro © Tuula Heikkinen

Lauttavaaran alueella on suota hyvin vähän. Kivelän taloaution länsipuolella polun varressa on pieni runsaspuustoinen räme. Alueen lounaisosassa polulta syrjässä on isompi rämesuo. Kuikkapuron varsi on kuusivaltaista korpea. Avokallioilla on joitakin painanteita, joihin sulamis- ja sadevedet kerääntyvät mahdollistaen rahkasammalien kasvun. Nekin ovat eräänlaisia soita.

Kuikkapuro

Kuikkapuro alkaa Isosta Kuikkalammesta ja laskee noin 2 km:n päässä Lammasjärven Porolahteen. Korkeuseroa tällä matkalla on 29 metriä. Tällaisten luonnontilaisten purojen varret huomioidaan nykyisissä metsänhoito-ohjeissa, jotta niiden tilaa ei huononneta.

Elämää Lauttavaaralla

Nisäkkäitä pääsee harvoin näkemään, mutta niiden esiintymistä voi selvittää jälkien ja jätösten avulla. Alueella liikkuvat vakituisesti metsäpeura ja hirvi sekä kettu, jänis ja orava. Pienempiä nisäkkäitä edustavat mm. päästäiset ja myyrät. Alueella on myös monipuolinen linnusto. 

Kukista kuusiin, marjoista yrtteihin

Kivelän vanhan pihapiirin valtaavat kesällä koiranputki, metsäkurjenpolvi, koiranheinä, maitohorsma ja huopaohdake. Seassa kasvaa mm. piharatamoa, jänönsaraa ja suo-ohdaketta. Talonpohjan läheisyydessä kasvaa vielä vanhoja koristekasveja, esimerkiksi juhannusruusu, ruskolilja ja lehtoakileija.

Puolukka. © Tuula HeikkinenMetsissä on runsaasti puolukkaa ja mustikkaa, rämepainanteissa on suopursua. Kuivahkoilla paikoilla kasvaa Kainuun maakuntakukka kanerva. Aukeammilla paikoilla kasvaa heinäkasveja, mm. metsälauha, kevätpiippo ja lampaannata. Vanamoa on paikoitellen runsaasti. Kallioiden alapuolella kasvaa harvakseltaan Suomen ainoa mustakukkainen kasvi, ruohokanukka. Alueelta löytyy myös rauhoitettu valkolehdokki.

Kuikkapurolle tultaessa polku kulkee metsäkortekorven läpi. Nimikkolajin lisäksi siellä kasvaa esimerkiksi lehtokorte ja yövilkka sekä saniaisista mm. metsäalvejuuri, metsäimarre, korpi-imarre ja hiirenporras.

Marjoja tekevistä kasveista alueelta löytyy ainakin pihlaja, kataja, tuomi sekä talousmarjat mustikka, puolukka, lakka, karpalo, juolukka ja variksenmarja. Marjan tekevät myös ruohokanukka ja oravanmarja, joka on myrkyllinen.

Linnun laulua Lauttavaaralla

Töyhtötiainen. © Risto SausoSyksyllä ja talvella linnusto on vähäistä. Todennäköisimmin tapaa puissa talvehtivia pikkueläimiä etsivän tiaisparven, jossa on mm. hömötiaisia ja töyhtötiaisia sekä jokunen hippiäinen ja puukiipijä. Muita talvikauden lintuja ovat käpytikka ja käpylinnut. Pyy viihtyy lepikkoisessa sekametsässä, teeren voi tavata metsän reunan koivuista urpuja syömässä ja metson istumassa kallion laen kitukasvuisissa männyissä.

Peippo. © Risto SausoKevätkesällä muuttolintujen palattua lintuja on paljon. Pensoittuva pelto ja vesakkoinen metsän reunavyöhyke ovat mm. punavarpusen ja pensastaskun suosimaa elinaluetta. Metsän reunasta kuulee Suomen kahden runsaimman lintulajin, pajulinnun ja peipon laulua.

Männikköisiä kankaita suosivat mm. metsäkirvinen, kulorastas, leppälintu ja harmaasieppo. Tyypillisiä kuusivaltaisten metsien lajeja ovat mm. laulurastas, punarinta ja rautiainen. Talitiainen. © Risto SausoLahoissa puissa on sekä tikkojen tekemiä pesäkoloja että pakkashalkeamien tai irronneiden oksien tekemiä onkaloja, joita kolopesijät kuten talitiainen ja kirjosieppo käyttävät pesäpaikkanaan.

Vanhaa metsää vaativista lajeista Lauttavaaralla voi tavata mm. kuukkelin, pohjantikan ja palokärjen.