Metsänvartijatilat

Ilomantsin pitäjästä oli 1800-luvun loppupuolella suurin osa kruununmaata. Näitä tukkimetsiä vartioimaan perustettiin Ylä-Koitajoen alueelle kuusi vartiopiiriä vuonna 1861. Metsänvartijoiden piti asua vartiopiirissään, joten metsänvartijatiloja rakennettiin Pirhonvaaran, Kotavaaran, Kiukoiseen, Lahnavaaraan, Tapionahoon ja Niemijärvelle.

Useimmat rajaseudun rakennukset tuhottiin viime sotien aikana, kuten esimerkeiksi Kotavaaran metsänvartijatila, mutta joitakin säästyi. Koivusuon luonnonpuistossa on yhä nähtävissä Pirhonvaaran metsänvartijatorppa. Monet metsänvartijat tai heidän perheensä, kuten esimerkiksi Tapionahon metsänvartijatilan kohdalla oli, lunastivat tilat omakseen välirauhan (1940 - 1941) aikana.

Savotat

Metsien hyödyntäminen on alkanut Koitajoen alueella varhain. Aluksi puuta kaadettiin kotitarpeiksi. Kaskiviljely kukoisti aina 1800-luvun puoliväliin asti. Koitajoen kangasmailta ei juuri löydy palamatonta paikkaa, mikä johtuu kruununmetsien voimallisesta kaskeamisesta ja metsäpaloista. 1800-luvun jälkipuoliskolla alueella kaskettiin enää pieniä aloja asutusten läheisyydessä.

Ensimmäiset kaupalliset hakkuut ovat olleet Koitajoen alueella 1850-luvulla. Harsintahakkuissa metsästä hakattiin vain määrämitan täyttävät, isot puut. Koitajoella on harsintakantoja nähtävissä metsänvartijatilojen ympäristössä. Ihmisen toiminta näkyy luonnonsuojelualueella myös talousmetsinä ja ojitettuina soina.  

Kruununmaiden asukkaiden toimeentulo oli hyvin niukkaa, joten metsätyöt olivat varsinkin nuorille miehille mahdollisuus lisäansioihin, joita kartutettiin myös metsästämällä. Metsätyöt eli savotat ja uitot muuttuivat kuitenkin 1800-luvun loppupuolella sivuansioista päätulolähteeksi. Kruununmetsätorppien ja metsänvartijatorppien asukkaat ahkeroivat talvella hakkuissa ja puunajossa, kesät puolestaan vierähtivät uittotöissä. He olivat puunjalostusteollisuudelle tärkeä työvoima, mutta ei metsätöillä päässyt rikastumaan. Metsätöiden lisääntyminen 1800-luvun lopulla johtui puuhiokemenetelmän yleistymisestä paperin ja sellun raaka-ainetta valmistettaessa. Sellutehtaille kun kelpasi myös pienempiläpimittaiset puut järeiden tukkien sijaan.

Välillä sodat katkaisivat metsätyöt kokonaan, mutta sotien jälkeen, etenkin 1950-luvulla, Polvikosken tienoilla hakattiin voimakkaasti. Myös metsäautoteitä on alueella rakennettu 1950- ja 1960-luvuilla.

Koitajoki rajaseutuna

Alueen historiaa leimaa vahvasti itärajan läheisyys. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Ilomantsi liitettiin Ruotsin valtakuntaan ja Ilomantsin pitäjänrajasta tuli valtakunnan itäraja. Nykyisin Koitajoen alueen läpi kulkee Polvikoskentie, joka vie EU:n mantereen itäisimpään pisteeseen Virmajärvelle.

Polvikosken kämpältä on itäpisteelle matkaa noin 8 km. Virmajärven pienessä saaressa sijaitseva rajapyykki on itärajan vanhimpia rajamerkkejä, sillä Virmajärvestä pohjoiseen rajalinja on yhä vuoden 1621 rajasopimuksessa määritetyllä paikalla.

Koitajoki on ollut vanhastaan tärkeä kulku- ja kauppareitti Suomen ja Venäjän-Karjalan välillä. Vuosisatojen ajan on rajan molemmin puolin tehty kauppa- ja sotaretkiä. Vuonna 1617 Ilomantsista tuli luterilaisen valtakunnan ortodoksinen osa. Rajaseudulla liikuttiin vilkkaasti: Venäjän puolelta tuli kauppiaita ja sotaväenottoja karanneita, kun taas Ruotsin puolelta muutti Venäjälle ortodokseja, rikollisia, veropakolaisia ja sotilaskarkureita.

Virstanpylväitä Pohjois-Karjalan rajaseudulta  

Sodan jäljet

Ilomantsi on nykyisin ainoa paikka Suomen puolella, jossa voi tutustua jatkosodan taistelupaikkoihin. Koitajoen luonnonsuojelualueella taisteluita käytiin mm. Polvikoskella. Polvikoskentien pohjoispuolella, Koitajoen itärannalla on maastossa yhä heikosti nähtävissä poteroiden paikat. Kannattaa muistaa, että sotahistorialliset kohteet ovat rauhoitettuja, ja niihin tutustuminen voi olla vaarallista kohteiden heikon kunnon vuoksi.

Sota-aikana hakattiin myös hiilenpolttoon tarvittavia puita muun muassa Koivusuon metsistä. Lehtipuut hakattiin hiilisavotta-alueilta kokonaan pois. Koivusuon Kokkokankaalla on miilukämppä, joka hävitettiin 1941. Viime sotien historiaan voi perehtyä myös Ilomantsi sodassa -verkkosivuilla (www.uef.fi).