Teerisuon - Lososuon soidensuojelualue sijaitsee eteläisten ja pohjoisten lajien levinneisyysalueiden rajalla, joten alueen kasvi- ja eläinlajisto on monipuolinen. Luonnontilaisuus on yleinen piirre koko alueelle, sillä joskus menneinä vuosikymmeninä tehdyistä hakkuista ei enää juuri näy jälkiä.

Korpikuusikon kuisketta

Soidensuojelualueen kangasmetsäsaarekkeista valtaosa on kuusivaltaisia sekametsiä, joissa esiintyy paikoin runsaastikin haapaa, koivua ja raitaa. Keloja, maapuita, pökkelöitä ja palokoroja on varsin paljon. Korpikuusikot ovat naavaisia ja haavat kookkaita. Varsinkin Kelopuron varrella on komeita jyrkkiä kallioita, louhikoita ja pikkukoskia.

Soidensuojelualueen kangasmetsäsaarekkeista valtaosa on kuusivaltaisia sekametsiä. © Risto Sauso

Vanhat, runsaasti lahopuuta sisältävät kuusisekametsät tarjoavat hyvän kasvuympäristön monille kääville, myös harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, kuten raidantuoksukäävälle ja sitruunakäävälle. Monet hyönteislajit vaativat runsaasti lahopuuta sisältäviä vanhoja metsiä. Soidensuojelualueen kovakuoriaislajistossa esiintyykin niin pohjoisia, eteläisiä kuin itäisiäkin lajeja.

Metsäsaarekkeiden aluskasvillisuuden valtalaji on mustikka. Rehevillä paikoilla kasvaa lisäksi mm. vanamoa, oravanmarjaa ja kultapiiskua. Karummilla paikoilla esiintyy puolukkaa ja variksenmarjaa. Mäntyvaltaisia metsiä ja lehtomaisia kankaita alueella on hyvin vähän.

Nevaa ja korpea

Suuria luonnontilaisia nevoja ja korpia käsittävän alueen soista Pieni Teerisuo, Isosuo, Kuitisuo ja Lososuo muodostavat matalien kankaiden keskelle yli 8 km pitkän ja jokseenkin yhtenäisen nevajonon. Teerisuolla ja Rajasuolla on enemmän metsäsaarekkeita, mutta nämäkin nevat ovat kooltaan huomattavia. Suon väriloisto on komeimmillaan syksyllä.

Teerisuo. © Risto Sauso

Alueen soilla esiintyy rahkasammalten ohella tupasvillaa, tupasluikkaa, leväkköä sekä muta-, pullo- ja rahkasaraa. Vain paikoin on havaittavissa rehevämpää kasvillisuutta, kuten siniheinää, raatetta ja tähtisaraa. Suojelualueella kasvaa myös Kainuussa uhanalaista punakämmekkää.

Siivekkäitä ja nelijalkaisia

Soidensuojelualueen suolinnuston yleisimmät lajit ovat keltavästäräkki ja niittykirvinen. Kolopesijöistä yleisimpiä ovat kirjosieppo ja leppälintu; käpytikkaa ja pohjantikkaa esiintyy harvalukuisena. Alueella retkeilijä voi tavata myös kuukkelin, palokärjen, joutsenen tai kurjen.

Alueella liikkuvien nisäkkäiden, mm. jäniksen, ketun, lumikon ja kärpän jälkiä voi nähdä runsaasti varsinkin talvella. Suurempia jälkiä jättävät karhut, sudet, ilvekset ja hirvet.

Aluetta ympäröivät vanhojen metsien suojelualueet

Vanhojen metsien suojeluohjelmassa on Teerisuon - Lososuon ympärillä olevia kohteita, jotka liitetään soidensuojelualueeseen. Liittäminen odottaa Ympäristöministeriön päätöstä. Yhteispinta-ala kasvaa 3046 hehtaariin.

Vanhojen metsien alueista Kortevaara on pääosiltaan varttunutta kuusikkoa. Pohjoispuolella on mäntyvaltaista metsää, missä on runsaasti keloja, tasalatvaisia lakkapäämäntyjä ja järeitä vanhoja puita.

Salapuron ydinosan muodostaa luonnontilainen rehevä puronvarsikorpi. © Risto Sauso

Rajapuron ja Kelopuron kankaat kuuluvat myös alueen laajennukseen. Kelovaaran metsät ovat palaneet noin 100 vuotta sitten ja kehittyneet sen jälkeen luontaisesti. Salapuron ydinosan muodostaa luonnontilainen rehevä puronvarsikorpi. Kankaat ovat varsin nuoria, mutta luonnontilaisia. Merkittäviin pienvesiin kuuluvat Rajapuro ja Kelopuro kulkevat enimmäkseen vanhojen tuoreen kankaan aarniometsien ja ojittamattomien soiden keskellä.

Teerisuo - Lososuon historia

Teerisuon - Lososuon soidensuojelualue on suurimmaksi osaksi mannerjään selkeästi suuntaamaa pohjamoreenimaastoa, jossa drumliinien eli kalliosydämen ympärille pohjamoreenista muodostuneiden selänteiden väliset painanteet ovat soistuneet.

Valtaosa metsistä edustaa varttuneita ikäluokkia, joilla ei vuosikymmeniin ole tehty metsätaloustoimia. Useimmissa paikoissa metsät ovat hakkuun jäljiltä täysin luonnontilaisen kaltaisia ja sulkeutuneita. Alueen soita ei ole koskaan ojitettu. Alueella ei myöskään ole ollut pysyvää asutusta, vaan se on palvellut satoisana riistamaana. Nykyisin alue kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan.