Rautakautinen röykkiöalue

Harolan alue ja koko Euran kunta on ollut ihmisen aktiivisen käytön kohteena esihistorialliselta ajalta alkaen. Eurassa on asuttu jo kivikaudella ja varhaisella rautakaudella Harolan alueella on mahdollisesti toiminut raudantuotantokeskus, jossa hyödynnettiin Pyhäjärvestä nostettua järvimalmia. Harolassa vielä nykyään nähtävät mielenkiintoiset kivimuodostelmat saattavatkin liittyä raudanvalmistukseen. Ensimmäinen kirjallinen tieto Harolan kiviröykkiöistä on 1800-luvun lopulta. Euran silloinen kirkkoherra ilmoitti Harolan torpan lähellä sijaitsevista "kivipanoksista, joista 10 on ikään kuin järjestyksessä".

Harolan röykkiöaluetta. Kuva: Museovirasto/Leena Koivisto 2006.

Tänä päivänä Harolasta tunnetaan 690 kiviröykkiötä ja kolme vallimaista kivirakennelmaa. Suurin osa röykkiöistä sijaitsee Harolan kalmistoalueella. Röykkiöt ovat pääosin pyöreähköjä tai pitkänomaisia. Ne ovat halkaisijaltaan yleensä noin neljästä kuuteen metriä. Monissa röykkiöistä on keskellä suurempi silmäkivi, jonka ympärille pienemmät kivet on kasattu. Osa röykkiöistä on täysin rakenteettomia kivilatomuksia.

Mitä röykkiöt ovat?

Kiviröykkiöitä tutkittiin arkeologisin kaivauksin 1950-luvulla, jolloin 18 röykkiötä avattiin. Niistä löydettiin paloja saviastioista, rautakuonaa, hioinkiviä sekä eläinten luita ja hampaita. Koska ihmisluuta ei löydetty, ainakaan kaikkia röykkiöitä ei voida pitää hautaröykkiöinä. Osa röykkiöistä saattaa olla uhriröykkiöitä, osa kaski- tai raivausröykkiöitä ja osa rakennusten pohjia. Hautaröykkiöidenkään olemassaolo ei ole poissuljettua. Röykkiöiden rakenteiden sekä löytyneiden saviastianpalojen perusteella kiviröykkiöiden arvellaan ajoittuvan rautakauden alkupuolelle, ajalle noin 500 eKr. - 500 jKr. Harolan röykkiöalue on yhtenäisyydeltään ja kooltaan yksi Suomen edustavimmista röykkiöalueista, minkä ansiosta se luetaan valtakunnallisesti merkittävimpien muinaisjäännösten joukkoon.

Torpasta luonnonsuojelualueeksi

Harolan alueen nimi juontuu paikalla vielä 1900-luvun alkupuolella olleesta Harolan torpasta. Torppari raivasi ja viljeli peltoa Pyhäjärven rannalla. Torpan ympäristöä käytettiin eläinten laitumena. Sotavuosien aikana torppa hävitettiin ja myöhemmin myös viljely ja laidunnus lopetettiin. 1960-luvulla rantapellot metsitettiin ja Harolaan rakennettiin A. Ahlström Oy:n toimesta asuinrakennuksia tehtaiden työväen asunnoiksi. 1970-luvulla näitä rakennuksia vuokrattiin tehtaan työntekijöiden kesänviettopaikoiksi.

Harolan torppa. Kuva: Museovirasto/Alfred Hackman 1909.

Laidunnuksen päätyttyä niityt ja haat muuttuivat lehdoiksi. Laidunnuksen puuttuessa kuuset alkoivat kuitenkin hiljalleen vallata alaa lehdoissa. 1980-luvulla Harolan pähkinälehtojen arvo huomattiin ja ne liitettiin valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Vuonna 1997 valtio osti alueen A. Ahlström Oy:ltä luonnonsuojelutarkoituksiin. Alue liitettiin myös EU:n Natura 2000-suojelualueverkkoon. 2000-luvulla alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, joka sisältää mm. erilaisia ennallistamis- ja luonnonhoitotoimenpiteitä, joilla pyritään sekä luonnon monimuotoisuuden, että muinaisjäännösten suojelemiseen. Suojelutarkoitukseen hankittua aluetta laajennettiin vuonna 2007 ostamalla myös torpan pihapiiri valtiolle.