Retkeilyreitit ja polut

Luontopolku
 

Polku kulkee avoimessa valoisassa lehtimetsässä. Puiden lehdet ovat vasta puhkeamassa. Polun varrella on matala rakennus, luontopolkutaulu ja katettu tulipaikka. Tulipaikalta nousee savu.

Lintutornille johtaa pysäköintialueelta kilometrin mittainen luontopolku, jonka varrella on luontotupa, lintutorni ja katselutasanne. Hieman ennen Ripekesaaren lintutornia polulta voi poiketa piilokojuun, jossa lintujen tarkkailu onnistuu ilman kiikareitakin. 

Kaksi retkeilijää kulkee kosteikkoalueen pitkospuilla. Toisella on kiikarit. On kevät, ja ensimmäiset lehdet ovat puhjenneet puihin.

Polun varrella on luontopolkutauluja, joissa kerrotaan Siikalahden menneisyydestä sekä alueen monipuolisesta lajistosta. Alueella saa liikkua vain merkittyä polkua pitkin. Polun varrella näkyvät vuoden 2010 Asta- ja Veera-myrskyjen jäljet. Kaatuneet puut on jätetty paikoilleen tuomaan monille uhanalaisillekin eliölajeille kaivattuja elinympäristöjä. Vähitellen puut lahoavat ja maatuvat ja tilalle kasvaa uutta metsää. Polulla ei ole talvikunnossapitoa.

Syksyinen maisema, jossa avovesi ja tiehät ruovikot vuorottelevat. Veden äärelle johtaa lautarakenteinen kuja, jonka päässä on lautarakenteinen kuusikulmainen mökki.