Jouhtenisen kulkuyhteydet ja kartat  

Jouhtenisen saari sijaitsee valtatien nro 6 itäpuolella, noin 25 km Joensuusta pohjoiseen.

 

Kulkuyhteydet

Jouhteninen on saavutettavissa vain vesitse. Kontiolahden satamasta on noin 5 kilometrin vesimatka Jouhteniselle.

Veneellä

  • Jouhteniselle on luontevinta lähteä Kontiolahden satamasta. Isommankin veneen saa kiinnitettyä Jouhtenisen Itärannan tulentekopaikan laituriin (62°47.06' 29°46.03'), joka on tarkoitettu ainoastaan veneiden päiväaikaiseen kiinnittymiseen. Koordinaatit on ilmoitettu WGS-84-koordinaatiston mukaisesti.

Autolla

  • Autolla pääsee vain Kontiolahdelle, jonka satamasta on noin 5 kilometrin vesimatka Jouhteniselle.

Julkisilla kulkuneuvoilla

  • Jouhteniselle ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla, sillä lähin linja-autoyhteys (matkahuolto.fi) on kouluvuoden aikana Kontiolahdelle, jonka satamasta on noin 5 kilometrin vesimatka Jouhteniselle.

Retken lähtöpisteet

  • Veneen saa parhaiten kiinnitettyä Itärannan tulentekopaikan luona olevaan laituriin (62°47.06' 29°46.03'), josta on helppo lähteä ympyräreiteille. Vaelluksen voi aloittaa myös Eteläkulman tulentekopaikalta.
  • Reittien lähtöpisteet  

Kartat

 

Muut kartat

  • Maastokartta P531, 1:50 000. Karttaa voi ostaa Karttakeskuksesta ja Maanmittaustoimistoista.
  • Höytiäisen kalastus- ja veneilykartta, 1:40 000, Kontiolahden kunta, Polvijärven kunta, 2000. Karttoja voi ostaa muun muassa Kontiolahden ja Polvijärven kunnista.
  • Maastokartta numero 4224 08, 1:20 000. Karttoja voi ostaa Karttakeskuksesta ja Maanmittaustoimistoista.
  • GT tiekartta Itä-Suomi, 2010, 1:250 000. Karttoja voi ostaa mm. Karttakeskuksesta ja hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Kädessä kännykkä, jossa näkyy Retkikartta.fi. Avaa Jouhtenisen kartan Retkikartta.fi:ssä.