Ohjeita Vaarunvuorilla liikkumiseen

Vaarunvuorilla on

sallittua

rajoitettua

  • avotulen teko, joka on sallittu vain tulentekopaikalla.
  • Muuhun kuin jokamiehenoikeuksiin kuuluvaan toimintaan tarvitaan pääsääntöisesti Metsähallituksen lupa. Tällaisia lupia ovt mm. tutkimusluvat ja suurten tapahtumien luvat.
    • Metsähallitus on laatinut erillisen ohjeen ja lomakkeen (www.metsa.fi) näiden lupien hakua varten.

kiellettyä

  • avotulen teko metsäpalovaroituksen aikana
  • moottoriajoneuvoilla ajo.

Kuva: Pertti Heinonen

Ennakkovarustautuminen

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, Vaarunvuorten alueella voi olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle ja/tai puhelimen SIM-kortin poistaminen hätäpuhelun ajaksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.

Varusteet ja turvallisuus

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet.

Retkikohteissa lemmikkieläimet pidettävä kytkettynä. Kuva: Seppo Leinonen.

Luonnonsuojelualueilla lemmikit on pidettävä kytkettyinä.