Ohjeita Telkkämäessä liikkumiseen

Telkkämäen luonnonsuojelualueella on

sallittua

  • liikkuminen jalan ja hiihtäen mahdollisia rajoitusosia lukuun ottamatta
    • Kesäisin aidatuilla alueilla saattaa laiduntaa eläimiä jälkikasvuineen, joten niiden reviirille ei ole syytä poiketa. Eläinten vuoksi myös veräjä pysäköintialueelta Telkkämäen talolle johtavalla tiellä tulee olla suljettuna.
  • marjojen ja ruokasienten poimiminen

Aikuinen ja lapset katselmassa lehmiä aitauksen takana.

kiellettyä

  • tulenteko ja leiriytyminen
  • lemmikkieläinten vapaana pitäminen
  • muiden kuin ruokasienten sekä puiden, pensaiden tai muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen
  • maa- tai kallioperän vahingoittaminen ja maa-ainesten tai kaivoskivennäisten ottaminen
  • luonnonvaraisten selkärankaisten eläinten pyydystäminen, tappaminen tai hätyyttäminen tai niiden pesien hävittäminen
  • selkärangattomien eläinten pyydystäminen tai kerääminen
  • metsästäminen
    • Kuitenkin hirvenajo metsästyksen yhteydessä on sallittua Metsähallituksen luvalla.
  • moottoriajoneuvolla ajo siihen osoitettuja teitä lukuun ottamatta
  • roskaaminen tai rakenteiden vahingoittaminen.

Ennakkovarustautuminen

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, luonnonsuojelualueella voi olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle ja/tai puhelimen SIM-kortin poistaminen hätäpuhelun ajaksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.

Varusteet ja turvallisuus

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet hätätilanteisiin.

112 Suomi -sovellus.

Lataa puhelimeesi 112 Suomi-sovellus (112.fi). Kun hätäpuhelu soitetaan 112 Suomi -sovelluksen kautta, niin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista.

Retkietiketti

Piirretty kuva, jossa perhe kävelee kesäisellä polulla.

1. Kunnioita luontoa. 

2. Suosi merkittyjä reittejä.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille.

4. Tee tulet vain sallituille paikoille.

5. Älä roskaa.

Lue lisää