Kaapin Jounin tila

1.10.2020
Koronaviruksen takia luonnossakin on syytä pitää turvavälit ja noudattaa erityistä käsihygieniaa mm. tuvilla, tulentekopaikoilla ja huussikäyntien jälkeen. Metsähallituksen linjauksia ja ohjeita päivitetään, kun yleiset koronaohjeet tarkentuvat. Ks. tilanne sivultamme www.luontoon.fi/koronavirusohjeet.
Pihapiirin kesäisellä niityllä on viisi rakennusta. Vaalea lautapintainen asuinrakennus on keskellä, ja harmaantuneita piharakennuksia sen ympärillä. Etualalla on riukuportti. Pihapiiriä ympäröi mäntymetsä. Taustalla näkyy joki.

Lappi, Inari
Lemmenjoen kansallispuisto

Kaapin Jounin kenttä Lemmenjoen Sotkajärven pohjoispäässä on alueella merkittävä maamerkki ja maisematekijä. Se on kuuluisan saamelaisen suvun vanha asuinpaikka. Suvun tunnetuin mies, Jouni Aikio eli Kaapin Jouni (1875 - 1956) oli aikansa "pororuhtinas", suvun päämies ja patriarkka. Ennen Kaapin Jounia paikalla asui tilan perustaja Menes-Antti eli Karhu-Antti, Antti Juhaninpoika Morottaja (1853 - 1907). Tila on perustettu 1800-luvun lopulla ja on ollut jatkuvasti asuttuna. Viimeinen suvun edustaja muutti tilalta keväällä 2004.

Kumpuilevan pihapiirin niityn keskellä kulkee jonossa kuusi lammasta. Niityllä on kolme piharakennusta.Taustalla on joki, ja joen takana on mäntymetsää ja tuntureita.

Saamelaista kulttuurimaisemaa

Rakennuskokonaisuus kertoo monimuotoisesta saamelaisesta elämäntavasta, vaiheesta jossa alettiin siirtyä kiinteään asumiseen. Kaapin Jounin asuinkenttä on saamelaisille tärkeä; se kuuluu osana Lemmenjoen suunnan saamelaiseen kulttuurimaisemaan. Saamelaisia kulttuurimaisema- ja rakennusperintökohteita on suojeltu toistaiseksi erittäin vähän, joten kohteen suojelulla on myös valtakunnallista merkitystä.

Kaapin Jounin tila hankittiin valtiolle vuonna 2002, ja se on liitetty kokonaisuudessaan Lemmenjoen kansallispuistoon. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita on Lemmenjoen laajassa kansallispuistossa hyvin niukasti. Historiallisesti arvokkaita rakennuksia puistossa on lisäksi Sallivaaran vanhalla poroerotuspaikalla, kulta-alueella ja Matti Mustan kentällä oleva pieni tupa. Kaapin Jounin tila täydentää merkittävällä tavalla koko Lemmenjoen kansallispuistoa.

Tilalle on nimetty hoitokunta, joka päättää tilan ja siihen kuuluvien rakennusten entisöimisestä, käytöstä ja hoidosta päämääränään alueen arvokkaan saamelaiskulttuurihis-torian ja perinnemaiseman säilyttäminen. Tilan säilynyt vanha esineistö on inventoitu. Saamelaismuseon ohjauksessa esineet puhdistettiin, valokuvattiin ja luetteloitiin osaksi saamelaismuseon kokoelmia. Metsähallitus luovutti tilan esineistön Saamelaismuseosäätiölle keväällä 2008.

Lampaat hoitavat pihapiiriä 

Kaapin Jounin vanha asuinkenttä on enimmäkseen kuivaa ja tuoretta heinä- ja ruohoniittyä sekä kangasketoa. Niittytyypit vaihtelevat mosaiikin lailla, samoin niityillä kasvava monipuolinen lajisto. Kenttä on raivattu avoimeksi, ja sitä on niitetty vuosittain. Nyt kenttää hoitavat kesäisin lampaat.

Niityllä kasvavat silmälläpidettävät keto- ja ahonoidanlukko. Runsaita ovat mesimarja, heinätähtimö, rantatädyke ja kultapiisku. Huomionarvoisia lajeja ovat lisäksi muun muassa harmaakynsimö, nurmitatar, niittykullero, kellosinilatva ja keväthanhikki. Niityllä kasvaa myös hyvälle tuoksuvaa niittymaarianheinää.

Tuvan vasemmalla seinällä on ikkuna ja oviaukko. Valoa tulvivan ikkunan alla on pitkä pöytä istuinraheineen. Tuvan vastakkaisella seinällä iso valkoiseksi rapattu takka ja puuliesi, takan vasemmalla puolella oviaukko. Puisella lattialla on punainen räsymatto.

 

Kesäisin Kaapin Jounissa asuvat Metsähallituksen lammaspaimenviikkoihin osallistuvat paimenet ja pihapiirin aitauksessa laiduntavat lampaat. Lampaita saa rapsutella ja pihapiiriin voi tutustua, mutta rakennukset eivät ole avoinna yleisölle.

Huoneessa on vanha, koristeellinen mintunvihreä puusohva. Sohvan yläpuolella on kaksi vanhaa valokuvataulua. Lattialla on räsymatto. Oikeassa nurkassa on vanha poljettava ompelukone. Oikealla puolella on ikkuna.  Huoneen vasen seinä on hirsiseinä. Muitten seinien yläosa on valkoinen ja alaosassa on puunvärinen panelointi.

Vieraile 

Kaapin Jounin tilaan pääsee tutustumaan paikallisten matkailuyritysten kautta.

Lisätietoa: 

Huoneen oikealla seinällä on ikkuna ja päätyseinällä oviaukko jonka vieressä puuliesi. Etualalla näkyy kaksi pirtinpöytää ja istuin rahit.

 

Tämän sivun osoite on luontoon.fi/kaapinjounintila

Kädessä kännykkä, jossa näkyy Retkikartta.fi. Avaa Kaapinjounin tilan alueen kartan Retkikartta.fi:ssä.

Samantyyppisia kohteita  

Välimaan saamelaistila.