Vallisaari on nyt suositumpi retkikohde kuin koskaan - puistomestarilla pitkiä päiviä ja luovia ratkaisuja 

Kuuma kesä ja Helsinki Biennaali ovat pitäneet Vallisaaren puistomestarin  Pawel Sadowskin kiireisenä. 

Työntekijä nousee veneestä laiturille kanisteri kädessään.

“Huomenna? Hullu päivä, hullu päivä. Niin kuin kaikki muutkin päivät”, toteaa Pawel Sadowski puhelimessa, kun tiedustelen seuraavan päivän aikatauluja. Sadowski toimii Metsähallituksen Luontopalveluiden puistomestarina Vallisaaressa. 

Sadowskin työt alkavat heti kuuden jälkeen, ja ensimmäinen työväline on vene. Aikaisia aamuja helpottaa hieman se, että työmatkaa ei puistomestarilla käytännössä ole, sillä hän asuu arkisin saarella. Ensimmäinen työtehtävä on vankien hakeminen töihin. Heidät Sadowski noutaa viereiseltä saarelta, Suomenlinnan avovankilasta.  

Sitten ryhdytään päivän varsinaisiin askareisiin. Sadowski toimii vankien työnjohtajana ja perehdyttäjänä, mutta lisäksi hänen tehtäviään voisi kuvailla monella muullakin tittelillä: palvelumuotoilija, suunnittelija, turvallisuusasiantuntija, asiakaspalvelija.  

Tiivistetysti Pawel Sadowski vastaa siitä, että asiat Vallisaaressa sujuvat suunnitellusti. Työ tapahtuu kesäkaudella pääsääntöisesti ulkona, ja päivät ovat pitkiä ja täysiä, mutta antoisia.  

“Olemme iloisia, että saarella on vieraillut näin suuri joukko kävijöitä. Hienoa, että ihmiset ovat kiinnostuneita saaresta, sen luonnosta ja kulttuuriperinnöstä”, tunnelmoi Sadowski.  

Tänä kesänä Vallisaaren Biennaali on kerännyt saarelle enemmän kävijöitä kuin koskaan ennen: Biennaalissa on elokuun puoliväliin mennessä vieraillut yli 80 000 kävijää. Ei ole kuitenkaan pitkä aika siitä, kun saarelle pääsivät vierailemaan vain harvat ja valitut.  

Asevarastosta retkikohteeksi 

Vallisaari tunnetaan sotilaiden ja luotsien entisenä asuinsaarena, joka toimi 1600-luvun puolivälistä suuren ja mahtavan Viaporin linnoituksen eli Suomenlinnan huoltosaarena. 1700-luvulla saareen muutti asumaan luotseja, jotka elivät mökeissään luoteiskärjessä Kustaanmiekan salmen vieressä, lähellä saapuvia laivoja. 

Luotsit ja muut saarelaiset kiusasivat viranomaisia viinanpolttimollaan ja kapakallaan. Saarelaisia epäiltiin muun muassa viinan salakuljetuksesta ja laittomasta anniskelusta. Viinaa kuljetettiin esimerkiksi Suomenlinnassa majaileville sotilaille. 

Venäjän vallan aikaan Vallisaarta kutsuttiin keisarin kunniaksi Aleksanterinsaareksi, ja saarta linnoitettiin innokkaasti. 1800-luvun puolivälin jälkeen Vallisaareen rakennettiin uljas Aleksanterinpatteri osoitukseksi Venäjän sotilasmahdista.  

Suomen itsenäistyttyä Valli- ja Kuninkaansaarissa varastoitiin Suomen puolustusvoimien aseita viime vuosiin asti. Vallisaaren Kuolemanlaaksossa tapahtui vuonna 1937 tuhoisa räjähdeonnettomuus. Tuhansia kiloja räjähteitä sinkoili pitkin Vallisaarta ja aina Suomenlinnaan saakka. Kaikki eivät selvinneet, vaikka asukkaat pakenivat henkensä edestä. Kahdeksan ihmistä menehtyi heti ja neljä myöhemmin sairaalassa. 

Viime vuosikymmenet saaret ovat uinuneet hiljaiseloa lähes luonnontilaisina. Puolustusvoimat ilmoitti luopuvansa saarien hallinnasta vuonna 2008, ja vuonna 2013 Metsähallituksen Luontopalvelut alkoi valmistella niiden avaamista retkeilijöille. Seuraavana vuonna Pawel Sadowski aloitti työnsä Vallisaaressa. Ennen avaamista yleisölle vuonna 2016 saarelta raivattiin pois vanhoja ammuksia.   

Iloa ulkotöistä  

Kesäkaudella saarella on toisenlaista raivattavaa, joskin vähemmän vaarallista - nimittäin roskat ja vessat. Saarella käytössä olevat työkalustot sekä Biennaalin näyttelytilat vaativat jatkuvaa huoltoa. Kenttähommista vastaavat Sadowski, Heikki Savolainen ja heidän apunaan työskentelevät vangit.  

”Vangit täällä ovat työntekijöitä, ja yritämme luoda samanlaisen ilmapiirin kuin normaalilla työpaikalla”, Sadowski kertoo.  

Vallisaaren puistomestarina hän toimii vankien perehdyttäjänä työtehtäviin. Harvoin on niin, että vangilla olisi tarvittavien tehtävien osaamista valmiiksi – ihan kenelle vaan ei voi tyrkätä raivaussahaa käteen ja sanoa, että lähdepä tuosta raivaamaan tuohon suuntaan. 

Sadowski on huomannut, että työt Vallisaaressa vaikuttavat positiivisesti vankien mielialaan. Työ on ulkona luonnossa, jossa voi tehdä erilaista työtä kuin mitä vankilassa on tarjolla, ja työkokemuksesta voi olla vangeille hyötyä tulevaisuudessa.  

Kuten monissa työtehtävissä, puistomestarin työssä hyvä merkki on se, jos työhön ei kiinnitetä huomiota: toisin sanoen valituksia ei satele, vaan asiat rullaavat. Vettä tulee hanasta, vessassa on paperia, väsyneelle löytyy penkki istuttavaksi.  

Puistomestari on luova johtaja 

Työntekijä seisoo mönkijän vieressä.

Vallisaaressa, kuten kaikissa saarikohteissa, logistiikka vaatii erityistä suunnittelua: kaikki saarella tarvittava tuodaan vesiteitse mantereelta. Sadowski nostaa kädet ilmaan ja nauraa:  

”Jos keskellä päivää loppuvat työtarvikkeet suunnitellun työn suorittamiseksi, uusi tavara ei ilmesty saarelle heti seuraavana päivänä.”  

Ja jos vene sammahtaa laituriin, Sadowski on motissa saaressa.  

Koronapandemia ja kova kiinnostus Biennaaliin sekä helteet ovat lisänneet haasteita saarella tänä kesänä. Helteestä johtuen osa Biennaalin näyttelytiloista on kostunut kuumuuden tiivistäessä kosteutta vanhoihin kellareihin. Kosteutta on poistettu tiloista pitkin kesää kaikin mahdollisin keinoin. Ihmismassat ovat vaatineet uusia keksintöjä. Sadowski osoittaa Torpedonlahden laiturille: 

“Tuohon syntyi ruuhkaa lauttaa odottaville ja ohikulkijoille, joten rakensimme tielle aidan ja istumapaikkoja jonottaville”, hän kertoo.  

Syksyn ja talven tullen kävijämäärät saarella vähenevät, mutta puistomestarin työt jatkuvat läpi vuoden. Talven aikana suunnitellaan tulevaa ja kunnostetaan rakennuksia ja saaren infraa. Ja tietenkin vastataan sähköposteihin.