Elämisen keinot

Torpan navetassa oli parhaimmillaan kaksi lehmää, muutama vasikka ja pari lammasta. Kuljetusvälineenä käytettiin ajoporoa aina 1939 luvulle asti, jolloin tilalle hankittiin hevonen. Mitään myytävää ei torpalla ollut - kaikki se minkä karja tuotti, käytettiin omassa taloudessa.

Pienimuotoinen maatalous ei Tiaisen asukkaille kovin leveää leipää tarjonnut, joten lisäansioille oli tarvetta. Pääasiallinen ulkopuolinen ansiolähde oli savotat. Tiaisen asukkaista savottatienestissä kulki eniten vanhempi Jaakko Härkönen, joka oli torpan isännistä toiseksi viimeinen. Hänen jälkeensä tilaa asui enää hänen poikansa, Jaakko Härkönen nimeltään hänkin. Toisaalta savotat toivat tuloja myös niin, että läheisien savotoiden työmiehet tulivat taloon yöpymään ja maksoivat ruuasta ja majoituksesta korvausta talonväelle.

Rakennukset

Elämä Tiaisella oli läpi koko torpan elinkaaren hiljaista ja rauhallista. Pienimuotoisuudesta ja vähään tyytymisestä kertoo myös torpan rakennuskanta. Vuonna 1911 suoritetussa Puolangan metsänhoitoalueen torppakatselmuksessa todetaan Tiaisessa olleen pirtin, kamarin ja porstuan muodostama asuinrakennus, jossa oli tuohikate, sekä lautakattoiset navetta, aitta, lato ja sauna. Autolla ajettava tie Tiaisen torpalle rakennettiin vasta 1980. Sähköverkko ei koskaan yltänyt Tiaiselle asti.

Oma koti korpeen  

Tiaisen torppa syntyi joskus 1880-luvulla, kun Puolangan kunnan Auhon kylän irtolainen, Juho Parkkinen otti ja perusti itselleen ja vaimolleen Elsa Parkkiselle kodin Kalhamanjärven rannalle, paikkaan joka niihin aikoihin lienee ollut melko lailla tietöntä umpikorpea. Tarkkaa perustamisvuotta ei tiedetä, mutta talon päätyhirteen on kaiverrettu vuosiluku 1886. Samalta vuodelta löytyy kirkon rippikirjoista maininta Johan Parkkisen ripilläkäynnistä.

Metsähallituksen asiakirjoissa torpasta löytyy ensimmäinen maininta vuodelta 1887. Metsähallituksen asiakirjoissa torpan perustamisvuodeksi arvioidaan 1880. Varmaa selvyyttä Tiaisen perustamisen vuodesta ei siis ole, mikä onkin tyypillistä tuon ajan kruununmetsätorppien perustamiselle. Asumus pystytettiin usein ilman maanomistajan, siis valtion, lupaa, jolloin vältyttiin myös veronkannolta ja vuokranmaksulta.

Kruunun pitkä koura

Vuodet kuluivat ja Tiaisen torppa tuli aikanaan viranomaisten tietoon ja vuokranmaksuvelvolliseksi. Kuitenkin se ehti jo vaihtaa omistajaa ennen kuin ensimmäinen vuokrasopimus eli kontrahti kirjoitettiin. Asiakirjojen mukaan tämä tapahtui vuonna 1902, jolloin Tiaisen torpassa eli Pekka Moilanen vaimonsa Kreetta Stiina Hiltusen kanssa. Tämän vuokrasopimuksen täsmällisestä sisällöstä ei aikakirjoihin ole jäänyt tietoa, samoin kuin ei vuonna 1908 kirjoitetusta sopimuksesta torppari Pekka Väisäsen kanssa.

Väisäsen lähdettyä Amerikkaan etsimään onneaan, tuli torpan isännäksi Jaakko Härkönen. Hänen Metsähallituksen kanssa solmimansa vuokrasopimus edellytti valtiolle maksettavaksi vuokrana 31 litraa jyviä vuosittain. Jyvistä puolet tuli olla ruista ja puolet ohraa. Kontrahdissa annettiin lupa raivata viljelysmaata tarpeen mukaan, kuitenkin enintään 0,9 hehtaaria. Vuoden 1914 vuokrasopimuksessa mainitaan Tiaisen torpassa olleen peltoa 0,1 hehtaaria ja niittyä 3 hehtaaria. Laajimmillaan torpan viljelykset olivat vuonna 1956, jolloin peltoa oli peräti 0,96 hehtaaria.

Kruununmetsätorpparilla oli merkittävänä lisäoikeutena lupa hankkia tarvitsemansa kotitarvepuut valtion metsästä ilman erillistä korvausta. Samoin karjaa sai metsissä laiduntaa vapaasti.

Vuonna 1922 annettiin laki valtionmailla sijaitsevien torppien lunastusoikeudesta. Lain vaikutukset kuitenkin näkyivät hitaasti, ja Tiaisen torppakin itsenäistyi omaksi tilakseen vasta vuonna 1930. Tilan nimeksi tuli tuolloin Alanne.  

Torpan loppu ja uusi alku

Vähitellen uusi aika ulotti vaikutuksena myös Kainuun takamaille ja Tiaisen torpan edustama elämisentapa vanheni. Kun nuorempi Jaakko Härkönen oli hiljalleen vanhentunut torppansa mukana perheettömänä ja isompia uudistuksia tekemättä, ei Tiainen enää houkutellut uusia asukkaita hänen siirryttyään asumaan Puolangan kirkonkylälle vuonna 1977. Tyhjilleen ja hoidotta jääneet rakennukset rapistuivat, kunnes viimeisen omistajan kuoltua tila siirtyi valtion omistukseen vuonna 1994.

Vuonna 1997 päätettiin Tiaisen torppa kunnostaa. Metsähallituksen, Kainuun museon ja Kainuun ympäristökeskuksen yhteistyönä laadittiin korjaussuunnitelma ja aloitettiin työt. Materiaalit ja työmenetelmät sovitettiin tarkasti vastaamaan entisaikaisia käytäntöjä. Työ valmistui vuonna 1999, jonka jälkeen Tiaisen torppa siirtyi Metsähallituksen hoitoon ja hallintaan. Entisöintityön tuloksena Kalhamajärven rannalla, Kainuun Puolangalla on kaikkien nähtävillä täsmälleen entisenkaltainen kruununmetsätorppamiljöö, jossa vierailija voi elävästi kokea ja kuvitella, millaista elämä oli Kainuun takamailla vielä pitkälle 1900-luvun puolelle asti.