Vuonna 1987 kunnostettiin päärakennus (vuodelta 1855), pihapiirin aitta (1918) ja lato (1920) sekä pikkupellot kiviraunioineen. Torpan pihapiirissä on myös savusauna, riihi (1933), polttopuukatos (pystytetty 1992) ja venelaituri. Sauna on siirretty palaneen saunan paikalle läheisestä Laattaansaaresta vuonna 1980. Pihapiiriä ympäröi 1980-luvulla pystytetty riukuaita.

  • 1620 saaren omistaa Polycarpus Johansson
  • 1852 Linnansaaren ensimmäinen torppari Adolf Johan Lyytikäinen
  • 1864 Linnansaaren ensimmäinen metsänvartija Fredrik Kasper ja torppari Pekka Koponen
  • 1907 savottakämppänä
  • Torppari Antti Suhonen
  • 1912 torppari Oskari Parviainen
  • 1913 Linnansaari Metsähallitukselle
  • 1913 Metsänvartija Parviainen
  • 1917 Linnansaaren torppa muutettiin metsänvartijan tilaksi
  • 1920-1930-lukujen metsänuudistuskausi
  • 1940 Louhimaan tila
  • 1975 takaisin valtiolle

Tilda ja Oskari Parviainen perheineen Linnansaaren torpalla.

Waahersalon kartano

Linnansaaren (tässä yhteydessä kansallispuiston pääsaari) ensimmäinen tunnettu omistaja oli rantasalmelainen Polycarpus Johansson 1620-luvulla. Linnansaaressa ei tuolloin asuttu, mutta Johansson kaskesi maitaan. Saari liitettiin 1600-luvun loppupuolella - todennäköisesti nälkävuosien jälkeen - Putkisalon kartanon maihin. Kartanon maista erotettiin 1700-luvun alussa Waahersalon kartanon alue, johon myös Linnansaari kuului.

Waahersalo oli Savon suurimpia kartanoita 1700 - 1800-luvuilla. Sen alueisiin kuului käytännössä koko Waahersalon kylä sekä maita aina Heinävedelle asti. Kartanon talous perustui torppien tuottoon. Torpparilaitos oli koko Suomen maatalouden perusta. Enimmillään Waahersalon kartanolla oli peräti 51 torppaa 1800-luvun alussa.

Linnansaaren torppa perustettiin 1850-luvun alussa, jotta Waahersalon kartano voisi valvoa Haukiveden kaskeamiselta säilyneitä metsiä. 

Linnansaaren ensimmäinen torppari Adolf Johan Lyytikäinen

Waahersalon kartanon rengistä Adolf Lyytikäisestä tuli Linnansaaren torppari keväällä 1852. Saareen muuttivat myös hänen vaimonsa Helena Nikkonen sekä Adolfin nuorempi veli Matti ja miesten isä Johan. Muutamaa vuotta myöhemmin Matti avioitui Maria Stina Tereniuksen kanssa.

Ensimmäiset vuodet Lyytikäiset asuivat tilapäisasumuksessa, koska aika meni peltojen raivaamiseen kaskeamalla. Vuonna 1855 Adolf ja Matti rakensivat hirsisen pirtin, joka on nykyinen nähtävillä oleva Linnansaaren torppa.

Vuoden 1855 jälkeen Matti ja Stina muuttivat kartanon toiseen torppaan. Poikien isä Johan muutti heidän kanssaan. Adolfilla ja Helenalla ei ollut lapsia, joten saarella tarvittiin lisätyövoimaa. Abel Fredrik Kasper palkattiin rengiksi vuonna 1862. Abel muutti vaimonsa Ulla Ruuskasen kanssa saareen. Pian tämän jälkeen Lyytikäiset muuttivat pois Linnansaaresta.

Metsänvartija Fredrik Kasper

Vuonna 1864 Linnansaaren torppa siirtyi 25-vuotiaaalle Fredrik Kasperille. Hänestä ei tullut torpparia, vaan hänet nimitettiin kartanon metsänvartijaksi. Suurin osa kartanon metsistä oli tuolloin Linnansaaren saaristossa.

Fredrikin perheeseen kuuluivat vaimo Ulla ja lapset Anna Lovisa, August, Erik Johan ja Katariina Aurora. Aikuisikään selvisi hengissä vain vanhin poika August. Kasperit muuttivat 1898 Oraviin ja heidän jälkeensä Linnansaareen muuttivat enonkoskelainen Pekka Koponen ja hänen vaimonsa Anna Loviisa Karvinen. He muuttivat Linnansaaresta pois vuonna 1907.

Savottakämppänä

Osakeyhtiö Collin osti Waahersalon kartanon maat vuonna 1905. Yhtiö myi kartanon maanviljelijä Benedict Mennanderille seuraavana vuonna, mutta Waahersalon metsät jäivät myyntisopimuksessa ilmeisesti Collinin hakattavaksi. Yhtiö teki alueen metsissä suuria savottoja ja kaadetut puut myytiin Pietariin. Linnansaaren torppa oli Collinin miesten majoituskämppänä. Kaikki savottamiehet eivät mahtuneet torppaan nukkumaan, joten Sammakkoniemen polun varteen rakennettiin suuri talli, jossa hevosten lisäksi yöpyi savottamiehiäkin. Heitä varten oli seiniin kiinnitetty lavitsat. Nykyään tallia ei enää ole.

Torppari Antti Suhonen

Linnansaaresta tuli jälleen osa torpparilaitosta, kun Antti Suhonen teki siitä sopimuksen Waahersalon kartanon kanssa. Hänen lisäkseen saareen muuttivat vaimo Anna Matintytär Pöllänen sekä kaksi lasta: Einar ja Sylvi Siviä. Torpan pihapiirissä oli tuolloin päärakennus, talli, riihi, sauna ja kaksiosainen aitta. Vuonna 1911 Antti Suhonen rakensi pärekattoisen lantanavetan. Torppaan kuului melkein 4 ha:n viljelykset, mutta saaren mahtui myös kartanon muiden torppareiden palstoja. Ne oli nimetty omistajansa mukaan. Suhoset muuttivat pois saaresta vuonna 1912 Ahvensalmelle.

Torppari Oskari Parviainen

Oskari Parviainen osti Linnansaaren torpan vuokraoikeuden torppari Antti Suhoselta 350 markalla. Torppari ei itse omistanut viljelemäänsä maata, vaan hän maksoi sen käyttöoikeudesta vuokraa kartanolle. Parviainen teki maaliskuun alussa 1912 kymmenen vuoden vuokrasopimuksen Waahersalon kartanon isännän Mennanderin kanssa. Oskarin mukana Linnansaareen muuttivat hänen vaimonsa Tilda Fredrika Lappalainen sekä poika Toivo Oskari. Ensimmäisen vuoden aikana perheeseen syntyi myös tytär Toini Maria.

Linnansaari Metsähallitukselle

Metsähallitus osti Linnansaaren saariston Waahersalon kartanolta vuonna 1913. Metsähallituksen yhtenä tavoitteena oli säilyttää Saimaan saarten "luonnonihanuus". Linnansaaren ensisijainen tarkoitus oli kuitenkin tuottaa puutavaraa valtionlaitoksille. Ensimmäisen hakkuuvuoden halot Metsähallitus lahjoitti Keuhkotautisten parantola Oy:lle.

Metsänvartija Oskari Parviainen

Oskari Parviaisesta tuli valtion virkamies eli vt. metsänvartija, koska:

  • Hän osasi lukea ja kirjoittaa.
  • Hän oli terve eli työkykyinen.
  • Hän oli luotettava mies, jota kartanon omistaja Mennander oli suositellut tehtävään.
  • Pappi todisti hänen olevan puhdasmaineinen ja paikkakuntalaisten luottamuksen arvoinen.

Parviaisen valvontaan tuli Metsähallituksen Waahersalon puisto, jossa Linnansaari oli vartiopiiri XVIII. Metsänvartija Parviaisen palkka muodostui vuokrattomasta torpasta ja 20 markan kuukausipalkasta.

Linnansaaren torppa muutettiin metsänvartijatilaksi

Vuonna 1917 torpasta tuli valtion virkatalo, johon valtio pystyi myöntämään määrärahoja rakennus- ja kunnostustöihin. Torpparisopimus ei siis enää ollut voimassa ja rakennus joutui verotettavaksi. Savotta-aikana metsänvartijan tilalla saattoi yöpyä yli kymmenen miestä useita viikkoja. Savottamiehet toivat Linnansaareen kerran viikossa hevoskuormallisen evästä, josta metsänvartijan vaimo Tilda laittoi savottamiesten ruuat. Toisinaan tilan puutteen vuoksi osa miehistä yöpyi läheisessä Laattaansaaressa tai talvella osa saattoi hiihtää yöksi kotiinsa.

Oskarin äiti, Ida Maria muutti saarelle tyttärentyttärensä Helmin kanssa 1920-luvun lopulla. Toivo ja Helmi avioituivat Linnansaaressa vuonna 1933. He saivat kaksi lasta - Väinön ja Meerin. Oskarin tyttären Toinin ja naapurisaaren Uuno Tulilahden häitä vietettiin 1936. Toini lähti nuorikoksi Uunon kotitilalle Hevossaloon.

1920-1930-lukujen metsänuudistuskausi

Metsän uudistamisessa pyrittiin muuttamaan lehtipuuvaltaiset sekametsät hoidetuiksi kuusikoiksi. Lisäksi maita ojitettiin runsaasti.

Alueen valvontamahdollisuudet paranivat vuonna 1925, kun Oskari osti omilla rahoillaan käytetyn moottoriveneen. Tuohon aikaan moottoriveneitä oli vain luotsien käytössä. Aiemmin Oskari oli liikkunut paikasta toiseen soutamalla. Matka Oraviin kesti soutaen yli puoli tuntia. Moottorivene laajensi kulkumahdollisuuksia. Moottorivenettä käytettiin paljon myös ihmisten ja tavaroiden kuljetuksiin.

Louhimaan tila

Torpparilaki antoi torppareille oikeuden lunastaa viljelemänsä tilat itselleen. Laki laajeni vuonna 1922 käsittämään myös metsänvartijatiloja. Oskari yritti lunastaa Linnansaaren itselleen ensimmäisen kerran 1930-luvulla. Monien lunastusyritysten, epäysten ja valitusten jälkeen Oskari sai tilan omakseen. Hän nimesi tilan (38,82 ha) maarekisteriin vuonna 1940 Louhimaa-nimisenä.

Parviaisten poika Toivo kaatui jatkosodassa eikä tilalle ollut jatkajaa. Oskari ei enää jaksanut hoitaa tilaa yksin. 1950-luvun alussa Oskari hankki tilalle vuokralaisia, jotka viljelivät Louhimaata muutaman vuoden. Tila autioitui lopullisesti 1950-luvun lopulla.

Takaisin valtiolle

Valtio osti uudelleen Louhimaan tilan itselleen Oskari Parviaisen perikunnalta vuonna 1975. Tila liitettiin myöhemmin vuonna 1956 perustettuun Linnansaaren kansallispuistoon.