Rytivaaran historiaa

Torpan ensimmäiset asukkaat ja takkuinen toimeentulo

Torpan perustajasta ei ole löytynyt kirjallisia lähteitä, mutta sen varhaisimpana asukkaana tunnetaan 1860-luvulta Johan Karlbom perheineen. Henkikirjat kertoivat Karlbomin olleen rutiköyhä_ vuonna 1864 perheellä oli 1 lehmä, 1 hieho, hevonen sekä kahdeksan lammasta. Yleensä torpissa oli kolme lypsylehmää, hevonen sekä yksi tai kaksi lammasta. Joissain torpissa piti pärjätä ilman hevosta, mikä tarkoitti sitä, että uudispeltoa ei juurikaan saatu raivatuksi. Torpparin taidot ja suuressa määrin sattuma pyörittivät tätä pientä elämänpiiriä. 1860-luvun nälkävuodet olivat kohtuuttoman kova vastus Karlbomin perheelle, ja nuorimmat lapset sekä vanhemmat menehtyivät. Torppa jäi joksikin aikaa tyhjilleen.

Kruununmetsätorpparin vuokra viljassa

Kruununmetsätorppasopimus Rytivaarasta solmittiin vuonna 1870. Torppari Matti Ollinpoika Kynsijärven velvollisuuksiin kuului pitää torpan rakennukset kunnossa ja raivata vuosittain uudispeltoa 0,12 hehtaaria. Rytivaaran verona oli 60,5 litraa jyviä vuodessa. Kynsijärven taloudellinen asema ja sitä kautta sosiaalinen asema heikkeni. Oli yleistä, että yhteiskunnan alimpiin luokkiin kuuluvien asema ja varallisuus saattoivat muuttua hyvin nopeasti: torpparista saattoi tulla köyhä, loisesta mäkitupalainen, tai talon tyttärestä tai pojasta torppari. Kun torpan uudeksi haltijaksi tuli v. 1882 Antti Antinpoika Kallioisenaho, joutui Kynsijärvi tyytymään asemaansa Rytivaaran torpan loisena.

Isä opettajana

Vuonna 1919 torpan asukas vaihtui vielä kerran Reete Eskelisen ostettua torpan savottamatkallaan ilmeisesti edes näkemättä sitä etukäteen. Eskelisillä oli paljon lapsia, ja koska oltiin tiettömien taipaleiden takana, ei suuri osa lapsikatraasta koskaan saanut maistaa karttakeppiä, sillä isä opetti heidät lukemaan. Vain kolme nuorinta tenavaa ehti käydä Kouvalla kansakoulua.

Metsätyöt toivat särpimen

Enimmillään torpassa oli viisi lehmää, yksi hevonen ja lampaita. Rytivaarassa saatettiin keittää naurispuuroa tai kypsentää juureksia tuhkassa, sillä rukiin, ohran ja kauran lisäksi viljeltiin myös naurista ja perunaa. Ravinnon lisäksi piti hankkia myös metsän viljaa ansoja kokemalla ja pyytää Latva-Kouvanjärvestä kalaa. Luonnon tulva- ja suoniityiltä saatiin ruoka kotieläimille talveksi. Kyse ei ollut mistään aivan pienistä määristä. Yksi lehmä tarvitsi 8 heinähäkkiä talven yli selviytyäkseen, ja yhden heinähäkin koko oli 400 kiloa. Metsätöissä sekä uitolla käynti toi torpan asukkaille särpimen. Torpassa asujan toimeentulo oli kuin tilkkutäkki koostuen monista eri palasista - silti Rytivaara antoi elämisen edellytyksiä melkein sadan vuoden ajan.

Oma tupa, oma lupa

Vuonna 1922 annettiin laki valtion mailla sijaitsevien torppien lunastusoikeudesta. Tämän tiedon saatuaan ihmiset kiiruhtivatkin sankoin joukoin tekemään hakemuksia, jotta voisivat lunastaa tilansa itsenäisiksi. Koska asiassa oli ruuhkaa, saattoi hakemuksen jättämisen ja sopimuksen kirjoittamisen välillä kulua melkein kymmenen vuotta. 1930-luvulta alkaen Rytivaara oli itsenäinen asutustila nro 37, johon kuului kotipalsta, Vatisuon palsta sekä Alavitikon palsta. Tilaa asuttiin aina 1950-luvulle saakka. Tämän jälkeen torppa ja muut piharakennukset asumattomina lahosivat paikoilleen. Vuosituhannen vaihteen jälkeen Metsähallitus aloitti pihapiirissä kunnostustyöt. Nykyisin kruunumetsätorppa on mielenkiintoinen käyntikohde. 

Vierailu Rytivaaran pihapiirissä on aikahyppy menneeseen. Kuva: Saara Airaksinen / Metsähallitus.