Ollilan puolikkaasta Turula

Ollilan tila on perustettu 1700-luvun puolivälissä ja se oli saman suvun hallinnassa aina vuoteen 1995, jolloin valtio osti sen osaksi Kolin kansallispuistoa. Tilan ensimmäinen isäntä oli Olli Turunen vuosina 1750–91 ja hänen mukaan lienee tila saanut myös nimensä. Elantonsa tilan varhaiset asukkaat hankkivat kaskiviljelyllä. Peltoviljelyä tilalla alettiin harjoittaa 1800-luvun lopulla, jolloin tärkeimmiksi elinkeinoiksi nousivat maanviljely ja karjanhoito. 1900-luvulla tilalla oli laajimmillaan 30 hehtaaria peltoja ja niittyjä. Kaskenpolttoperinne kuitenkin säilyi ja viimeiset kasket poltettiin Ollilan mailla 1900-luvun alkupuolella, jolloin niissä viljeltiin ainakin ruista ja naurista. Vanhat kaskimaat kasvoivat muistitiedon mukaan vielä 1950-luvulla lepikkoa, mutta nykyään ne ovat jo metsittyneet. Viime vuosikymmeninä kaskisavut ovat kuitenkin jälleen kyteneet Kolilla maisemanhoidollisessa mielessä ja myös osa Ollilan vanhoista kaskialueista on otettu uudestaan käyttöön.

Turula talvella. Kuva: Arto Saari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ollilan tila jaettiin kahtia 1930-luvulla veljesten kesken. Tilukset puolitettiin ja myös päärakennus halkaistiin kahtia. Alkuperäisen Ollilan viereen 200 metrin päähän rakennettiin Turulan talo, hirret otettiin Ollilan vanhasta päärakennuksesta. Ollilan isäntänä toiminut Erkki Olavi Turunen kaatui sodassa vuonna 1944. Hän oli testamentannut tämän varalta Ollilan veljelleen Johannekselle, joka oli isäntänä Turulassa. Näin tilojen omistajuus jälleen yhdistyi. Ollilaan rakennettiin uusi päärakennus 1955 ja pihapiiri sai suunnilleen nykyisen ilmeensä. Vanhempaa 1800-luvun rakennuskantaa tilalla edustavat edelleen Ollilan riihi ja aittarivi.

Lehmät laidunsivat kesäisin metsissä, joista ne hakeutuivat pihapiiriin lypsylle. Lypsäviä lehmiä oli seitsemästä kahdeksaan ja lisänä olivat vasikat. Lehmät lypsettiin käsin. Kesällä lypsyn aikana poltettiin lehmisavuja, jotteivät hyönteiset häiritsisi lehmiä. Parhaat savut saatiin suolta kerätyistä ja kuivatuista tervaskannoista, joiden päälle laitettiin turvetta. Maito säilytettiin kaivossa ennen kirnuamista tai maitoautolle vientiä.