Salaperäiset saivojärvet

Saivoihin on liittynyt monia uskomuksia

Kuten useat erikoiset luonnonmuodostumat, myös saivot ovat kiehtoneet ihmisten mieliä kautta aikojen ja niihin liittyy monia uskomuksia. Pakasaivo on aikoinaan ollut paikallisen saamelaissuvun, Suikkien, kokoontumis- ja uhripaikka. Järven kalliojyrkänteellä on mahdollisia uhriluolia, ja parin kilometrin päässä olevalle seitapahdallekin on aikoinaan annettu uhrilahjoja. Paulaharjun mukaan Pakasaivoa kunnioitettiin ja pidettiin eräänlaisena maanpäällisenä paratiisina.

Saivojen (sáiva) ajateltiin saamelaisten uskomuksissa olevan vainajien, mutta myös erilaisten henkien ja jumaluuksien asuinpaikkoja. Sáiva-sanalla on tarkoitettu eri yhteyksissä pyhää järveä ja tunturia sekä niissä asuvia henkiä, kuolleiden asuinpaikkaa ja ylipäätään pyhää. Meidän maailmaamme muistuttavan saivon uskottiin yleensä sijaitsevan järven pohjassa olevan reiän toisella puolella, jossa oli ylösalaisin toinen järvi. Saivon asukkaat, vesikansa, elivät siellä muun muassa järvellä kalastellen ja karjaansa hoitaen. Veden haltijaväelle annettiin uhrilahjoja, minkä vastapalveluksena henget auttoivat ja suojelivat ihmisiä. Uskomuksia maan alla olevasta ylösalaisesta maailmasta löytyy mm. skandinaavisesta mytologiasta. Sittemmin toiseen maailmaan liittyvät uskomukset ovat kadonneet ja jäljelle on jäänyt ajatus saivojen kaksipohjaisuudesta.

Kertomusten mukaan saivojärvissä asui myös mahtava jättikala, Kalojensampi eli Kalojenvanhin, joka joskus näyttäytyi ihmisille kuten haltijaväkikin. Erityisesti jos alkaa "saivojärvellä ilvehtimään ja ylpeilemään, niin saa pian kostonsa. -- Mutta niille kalamiehille, jotka pyhittävät ja siunaavat veden, eivät koskaan kolonnäköiset vedenhaltijat näyttäydy eivätkä tee mitään poikkipuoleista. -- Vesi onkin aina pidettävä pyhänä ja oikeassa arvossa; sitä ei saa kirota eikä sen kanssa pitää mitään ilvettä; vesillä ollessa ei liioin saa vihellellä." (Paulaharju, Lapin muisteluksia 1922).

Haastavaa kalastusta

Saivojärvet ovat olleet hyvin kalaisia, ja kalojen on kerrottu olleen erityisen lihavia ja rasvaisia. Järvistä kalastaminen ei aina kuitenkaan ollut kovin helppoa. Erään uskomuksen mukaan järvissä asuvat Saivo-nimiset jumalat eivät sallineet kalastusta vesialueillaan. Tämän vuoksi pyytäjät yrittivät huijata jumalolentoja soutamalla oikein hiljaa kalastaessaan. Koska kalat usein katosivat yhtäkkiä pyyntitilanteessa, saivojen uskottiin olevan kaksipohjaisia ja kalojen pakenevan järven pohjassa olevasta suuresta silmänteestä järven alempiin kerroksiin.

Seita varmisti pyyntionnen

Monella saamelaisella oli oma saivonsa, jossa hän kalasteli. Lähellä saivojärveä oli yleensä uhripaikka eli seita. Seidalle käytiin antamassa uhrilupaus kala- ja metsäonnen varmistamiseksi ennen pyyntireissua. Onnistuneen pyynnin jälkeen seidalle vietiin kiitokseksi esimerkiksi sarvia, luita, kalan silmiä, päitä tai rasvaa. Joskus seita ei täyttänyt velvollisuuksiaan palvojaansa kohtaan ja silloin seita saattoi saada rangaistuksen. Eräs kittiläläinen oli seitaansa suututtuaan vienyt sen veneellä kalakentälleen ja tuhonnut sen polttamalla ja valelemalla vettä päälle. Saattoi seitakin kostaa hurjasti palvojalleen, jos hän jätti uhrinsa tuomatta. Seita saattoi kaataa veneet, kadottaa nuotat tai muuttaa ihmisen pitkäksi aikaa sokeaksi ja kuuroksi. Saattoivat porotokatkin hävitä teille tietymättömille tai juosta jyrkänteeltä alas kuolemaan. Erään tarinan mukaan Kittilän Särkijärvellä oli unohdettu vanha jumala ja sille uhraaminen, lisäksi oikeudesta kalaveteen oli alettu tapella. Tämän seurauksena siika oli kadonnut järvestä vuosikymmeniksi ja järven kalat muuttuneet muikuiksi.