Laanilan majatalosta Saariselän kansainväliseksi matkailukeskukseksi

Saariselkä, Saaritunturit, Koilliskaira on porojen palkinen ja retkeilijöiden paratiisi, saamelaisten kotiseutualuetta ja suosittua retkeilyaluetta. Tänä päivänä siellä risteilevät sulassa sovussa porojen polut ja retkeilijöiden käyttämät reitit. Suomen uljaimmaksi tunturialueeksi kuvailtu kaira on saanut suojelun sinetin vuonna 1983, kun Urho Kekkosen kansallispuisto perustettiin.

Rautulammen latu. Kuva: Pasi Nivasalo

Alun perin Saariselkä tarkoitti laajaa tunturialuetta. Nykyään Saariselkä tunnetaan erityisesti valtatien varressa olevana matkailukeskuksena, jonne matkaa Ivalon lentokentältä on vain kolmisenkymmentä kilometriä. Säännöllinen lentoliikenne Ivaloon alkoi 1950-luvulla.

Maantie Ivaloon valmistui vuonna 1914.  Sitä ennen Saariselän tuntureiden länsipuolta kulki Ruijanpolku, joka on tiettävästi Lapin vanhin reitti. Ruijanpolkua kulkivat verottajat ja kauppamiehet, kirkonmiehet ja tavallinen kansa tunturialueen halki Jäämerelle. Nykyään Ruijanpolku on kunnostettu ja merkitty retkeilypolkusi Sompiojärveltä Laanilaan saakka.

Vuonna 1912 valmistunut Laanilan majatalo oli alueen ensimmäinen majoitusyritys. Kaunispään alamaja siirrettiin Rovaniemeltä Kaunispäänojan latvoille ja matkailukäyttöön se avattiin vuonna 1949. Kaunispään ylämaja kohosi vuonna 1952 tunturin huipulle. Sitä ennen Kaunispään huipulla oli vain pieni palovartijan tupa ja puinen tähystystorni. Vuonna 1955 pystytetty Sininen pirtti oli Saariselän ensimmäinen ravintola.

Kaunispään maja 1980-luvulla. Kuva: Sulo Norberg
 

Matkailun kehittymisen myötä ravintoloiden ja majoituspalveluiden määrä on kasvanut vuosikymmenten saatossa. Myös monet yritykset ja yksityiset ovat rakentaneet virkistysmajoja alueelle. 

Virkamiesliiton maja Saariselällä. Kuva: Aimo Peltonen
 

Ensimmäinen hiihtohissi Saariselällä valmistui Kaunispään rinteeseen vuonna 1970. Kasvavan matkailijamäärän haasteisiin on vuosikymmenten saatossa vastattu lisäämällä palveluita. Vuonna 2016 Kaunispäällä ja Iisakkipäällä on yhteensä 15 eritasoista rinnettä. Huollettuja latuja, kesäaikaan merkittyjä patikkapolkuja Saariselän matkailukeskuksen ympäristöstä löytyy yhteensä n. 200 km. Retkeilijöille on tarjolla myös merkittyjä lumikenkäilyreittejä, jotka kesäaikaan ovat luontopolkuja opastetauluineen. 

Saariselän hiihtohisseillä 1980-luvulla. Kuva: Sulo Norberg
 
Luonto houkuttaa Saariselälle
 

Keväthangilla hiihtäen, syksyn ruskaloistoa ihaillen, Lapin valoisasta kesästä nauttien moni retkeilijä palaa vuosi toisensa jälkeen Saariselälle. Viimeisen jääkauden muovaama helppokulkuinen pyöreälakisten tuntureiden alue, karu pohjoinen luonto houkuttaa retkeilemään. 

Telttailijoita Rumakurun tulipaikalla. Kuva: Metsähallitus, Tapio Tynys.

Luonto ja ympäristö sekä monipuoliset luontoaktiviteetit ovatkin tärkeimpiä syitä saapua Saariselälle. Saariselän matkailukeskus on syntynyt palvelemaan monipuolisesti luonnossa liikkujia, matkailijoita ja retkeilijöitä upeissa maisemissa kaikkina vuodenaikoina. Saariselän alue on tänä päivänä kansainvälinen matkailukohde.

1960-luvulla alkanut rakentaminen ja alueen kehittäminen on tehnyt tästä Euroopan Unionin pohjoisimmasta matkailukeskuksesta erittäin suositun matkakohteen. Rakentaminen on keskittynyt tiiviille kaava-alueelle, niin, että palvelut ovat lähellä. Rakentamisen keskittämisellä varjellaan myös uljasta tunturialuetta ja pyritään säilyttämään herkkä pohjoinen luonto mahdollisimman alkuperäisenä. 

Saariselkä – porojen kotipuisto

Saariselän tuntureiden pohjoispuoli kuului Inarin Lappiin. Tuntureiden eteläpuolella olivat Sompion ja Sodankylän lapinkylät. Poronhoito, ikivanha elinkeino on edelleen merkittävä elinkeino alueella. Poronhoidosta viestivät maastossa näkyvät poroaidat ja muut rakenteet sekä tietysti itse porot. Tunturialue on erityisesti porojen talvilaidunaluetta, joten kesällä poroja näkyy tunturissa vähän. 

Vasanmerkitys. Kuva: Aini Magga
 

Poronhoito on saamelaisten kehittämä elinkeino ja saamelaiskulttuurista viestii myös paikannimistö. Jotkut nimet ovat suoria "väännöksiä" saamenkielestä. Esim. Muorravaarakka tulee pohjoissaamenkielestä. Muorra tarkoittaa puuta, vaara tulee sanasta várri. Ken on käynyt Muorravaarakan suunnalla, tietää, että kyseessä on runsaspuustoinen jokilaakso.

Muorravaarakkajoki saa alkunsa alueen korkeimman tunturin, Sokostin (718 m mpy) jylhistä maisemista kuljettaen vetensä Suomujokeen. Orposen Pauluksen Pauluksen (Paulus Magga) perinnejoiussa kerrotaan, kuinka näiden jokien välinen niemi notkahteli, kun Paulus kuljetti siellä isänsä isoa porotokkaansa!

Matti Ponkun, eli Ison Ponkun, joiussa kerrotaan, kuinka hän ajeli Saariselän tuntureilla. Ajopelinä tällä pororikkaalla oli luonnollisesti härkä, koulutettu ajoporo. Lisänimi "Iso" viittaa miehen suureen porokarjaan. Luonnollisesti hän on liikkunut koko laajan kairan alueella. Ponkun kotamaa löytyy nykykartoilta Kopsusjärven kaakkoispuolelta. 


 Vasanmerkitys Niilanpäällä 1980-luvulla. Kuva: Sulo Norberg

Iisakkipää ja Niilanpää viittaavat myös saamelaisiin poromiehiin. Niilanpään poroaita ei tällä hetkellä ole poronhoidon aktiivikäytössä. Tänä päivänä Niilanpään porokämpän toinen puoli onkin retkeilykäytössä toimien avoimena päivätupana.

Kullervo Kemppisen Poropolku kutsuu retkeilemään 

Saariselän tunturialue on ollut retkeilijöiden suosimaa aluetta jo monen vuosikymmenen ajan, jo paljon ennen Urho Kekkosen kansallispuiston perustamista. Retkeilijämäärät olivat vielä 1950–60 luvuilla pieniä verrattuna nykyiseen. 2000-luvulla Urho Kekkosen kansallispuisto on yksi Suomen suosituimmista retkeilyalueista. 

Luulammen päivätupa. Kuva: Pasi Nivasalo
 

1950-luvun retkeilijöiden joukkoon kuului myös Kullervo Kemppinen (1921- 2012). Kemppinen sai ensikosketuksen tunturimaahan sota-aikana kahdeksalla sotalennolla. Tunturimaisema piirtyi lähtemättömästi tämän ilmavoimien nuoren tähystäjäupseerin mieleen. Myöhemmin hän retkeili usean vuosikymmenen ajan Lapissa ja kirjoitti kirjoja näiltä retkiltään.

Raappanan kammi. Kuva: Sulo Norberg 1985
 

Kemppinen oli laamannin arvonimen saanut asianajaja ja kirjailija, jonka Lappi ja Saariselkä olivat lumonneet 1950-luvulta lähtien. Lapinlumossa, viidellä eri vuosikymmenellä tehtyjen retkien innoittamana Kemppinen kirjoitti useita kirjoja.

Kemppisen kirjat sisältävät upeaa luonnonkuvausta, mielenkiintoisia retkikertomuksia sekä runsaasti retkeilyohjeita ja käytännön vinkkejä.  Kirjoissaan Kemppinen kertoo myös kullankaivajista, Meänteis-erakosta (Reijo Savinainen) sekä muista erämaan asukkaista. 

Kullervo Kemppisen ensimmäinen teos on vuonna 1958 ilmestynyt Lumikuru. Lumikuru ankkuroi jo nimellään vaelluskokemukset ja luontoelämykset Saariselän tunturialueen ytimeen. Vuonna 1961 ilmestynyt Poropolku kutsuu teki Saariselän aluetta edelleen tunnetummaksi.

Kullervo Kemppistä pidetäänkin Saariselän löytäjänä. Hänen kirjojensa myötä alueen suosio kasvoi ja retkeilijämäärät lisääntyivät. Poropolkujen rinnalle on vuosikymmenten saatossa tullut merkittyjä patikkareittejä ja luontopolkuja retkeilijöiden käyttöön.

Urho Kekkosen kansallispuistossa on maailman kaunein Rumakuru! Kuvat: Kristiina Aikio, Anne Saloniemi
 

Kullervo Kemppisen ajoista autio- ja varaustupien määrä on lisääntynyt. Vuonna 1983 perustetun Urho Kekkosen kansallispuiston myötä koko alueen arvostus luontomatkailukohteena on noussut.

Urho Kekkosen kansallispuisto takaa pohjoisen luonnon kosketuksen kaikkina vuodenaikoina. Saariselän lähituntureille tai syvälle erämaan sydämeen, perinteiselle Saariselälle, Urho Kekkosen kansallispuiston ytimeen pääsee kätevästi suoraan matkailukeskuksesta.

 

Rumakurun uusi tupa

Rumakurun uusi tupa on rakennettu vuonna 1960 tutkimus- ja retkeilykäyttöön. Sen rakensi Metsäntutkimuslaitoksen Laanilan kokeilualue. Urho Kekkosen kansallispuisto perustettiin vuonna 1983 ja sitä seuraavan vuonna tupa siirtyi Metsähallituksen hallintaan vuonna 1984.

Siitä lähitien tupa on ollut yksinomaan retkeilykäytössä. Tupaa on kunnostettu Museoviraston ohjeistuksen mukaisesti niin, että tupa palvelee hyvin retkeilijöitä säilyttäen alkuperäisen ulkoasun. Rumakurun uusi tupa on päivätupa, joka sopii retkeilijöiden lyhytaikaiseen levähdykseen ja eväiden syöntiin upean kurun vieressä.

Reilun puolen kilometrin päässä uudemmasta tuvasta sijaitsee Rumakurun vanha tupa, joka on yksi Saariselän vanhimpia rakennuksia.

 
Rumakuru @ Erkki Mikkola, Geologinen tutkimuskeskus, 1929 /  Rumakuru 2016. Kuva: Tapio Tynys

Rumakurun vanha tupa

Rumakurun vanha tupa on tiettävästi aikoinaan kullankaivajien rakentama ja on nykyään päivätupana palvelemassa retkeilijöitä. Rumakurun vanha tupa tervehtii tulijaa metsäisen vaaran rinteessä mukavasti könöttäen. Sisään saapuessa ei huomaa, että tupa on alueen vanhimpia tupia.

Rumakurun vanha tupa on rakennettu 1800-1900 –lukujen taitteessa. Myöhemmin uusien isäntien toimesta se on saanut kokea uuden elämän peruskorjauksen ja säännöllisen huollon myötä. Tässä siistissä tuvassa eväitä syödessään voi hetkeksi heittäytyä irti hiihtoretken tai patikkamatkan rytmistä ja keskittyä kuuntelemaan kämpän tarinaa.

 Vanha Rumakurun tupa. Kuva: Metsähallitus

Hiljaisuuden ja hyvän mielikuvituksen avulla voi kuulla tuvan rakentajien mietteitä. Varmaa tietoa ei ole, mutta lähiympäristön kaivujäljet viittaavat siihen, että Rumakurun vanha tupa on ollut kullankaivajien tukikohta. Mistähän kaukaa Lapin kultaryntäyksen valtaan joutuneet ihmiset saapuivat tähän rinteeseen?

Voi vain arvailla, millaisia olivat kullankaivajien mietteet Lapin pitkinä kesäpäivinät? Sisälsiköhän jokainen Kulasjoen latvapuroilla sääskien kiusaamana lapioitu lapiollinen toivoa kullan emäkallion löytämisestä?

Vaatimattomat kaivujäljet osoittava, että suurta ryntäystä tälle törmälle ei ole suuntautunut. Rumakurun vanhan kämpän rakentajat ovat hylänneet ja lähteneet muualle. Tiedossa ei ole, siirtyivätkö he muille kultapuroille vai luopuivatko kokonaan kullankaivusta.

Tähän asti suurin Suomesta löydetty hippu on löydetty kuitenkin hyvin läheltä tätä paikkaa.  Kullankaivaja Eevert Kiviniemi löysi vuonna 1935 Saariselän Luttojoelta 392,9 grammaa painavan kultahipun, joka on edelleen suurin Suomesta löydetty kultahippu.

Kultaa, kultaa

Kaikkien Saariselälle saapuneiden tarkoitus ei ollut vaeltaa pitkin tuntureita kevenevä reppu selässään. Tieto Lapista löydetystä kultaesiintymästä toi kullankaivusta kiinnostunutta väkeä Saariselälle.

Saariselän alueelta löydettiin kultaa ensimmäisen kerran vuonna 1865. Varsinainen kultaryntäys Ivalojoelle tapahtui vuonna 1870. Tuolloin rakennettiin myös Ivalojoen Kultala ja parhaimmillaan alueella työskenteli peräti 350 ihmistä. Myöhemmin, 1900-luvun puolella kultalöytöjä tehtiin myös Tankavaarassa ja Lemmenjoella.

Saariselän ensimmäinen rakennus oli vuonna 1902 rakennettu Prospektorin kaivosyhtiön konttori. Itse kaivos kaivoskuiluineen rakennettiin Laanilan koillispuolelle. Prospektorin kaivoksen toiminta ei kuitenkaan tuottanut tulosta, kultaa ei löytynyt ja yhtiö lopetti toimintansa. Konttorirakennuksesta tuli monen vuosikymmenen ajaksi Saariselän alueen ensimmäinen kestikievari. Kultakuumeesta ja kaivoksen tunnelmasta saa viitteitä vierailemalla Prospektorin kaivoksella, joka sijaitsee suositun Prospektorin reitin varrella.