Urho Kekkosen kansallispuiston nähtävyydet

21.8.2020
Koronaviruksen takia luonnossakin on syytä pitää turvavälit ja noudattaa erityistä käsihygieniaa mm. tuvilla, tulentekopaikoilla ja huussikäyntien jälkeen. Metsähallituksen linjauksia ja ohjeita päivitetään, kun yleiset koronaohjeet tarkentuvat. Ks. tilanne sivultamme www.luontoon.fi/koronavirusohjeet.

Urho Kekkosen kansallispuisto tarjoaa kävijälle upeita luonnonnähtävyyksiä ja kiinnostavia kulttuurihistoriallisia kohteita. Näe huikeat tunturimaisemat, kirkasvetiset tunturilammet, kolttasaamelaisten vanhat asuinpaikat ja jyrkät kurut, joissa lumi pysyy pitkälle kesään. Kansallispuistossa sijaitsee myös joulupukin kotipaikka Korvatunturi.

Rumakuru

Rumakuru on jääkauden sulamisvesien kovertama jyrkkä kuru, joka sijaitsee kansallispuiston merkittyjen reittien varrella. Saariselältä on Rumakurulle 6 kilometriä. Kurulla on retkeilijöiden käyttöön kaksi päivätupaa, joista toinen on rakennettu 1800–1900-lukujen vaihteessa ja on siten koko alueen vanhin tupa. 

Etualalla seisoo suksia telineessä rivissä mökin vieressä. Taustalla näkyy muutama hiihtäjä ja horistontista erottuu syvä tunturikuru.

Rumakurun vanha kämppä

Metsäntutkimuslaitos kunnosti pahoin rapistumaan päässeen kämpän vuonna 1982 ja kaksi vuotta myöhemmin kämppä siirtyi Metsähallituksen hallintaan. Tällä hetkellä Rumakurun vanha kämppä on säännöllisen huollon piirissä oleva Urho Kekkosen kansallispuiston päivätupa. Se sijaitsee Saariselän päiväretkeilyalueella merkittyjen patikkareittien ja talviaikaan huollettujen latujen varrella. Itse Rumakuru on yksi Urho Kekkosen kansallispuiston perusosalla sijaitsevista luonnonnähtävyyksistä.

Pieni hirsimökki seisoo metsänlaidassa. Mökin seinustalla on nojallaan muutamia suksia. Myös hankeen, mökin edustalle, on tökätty muutama suksipari.

Rumakurun vanha kämppä on rakennettu 1800 - 1900 -lukujen vaihteessa Saariselän tunturialueelle Vävypään ja Vahtamapään väliseen kurumaastoon. Vävypään puolella, noin puolen kilometrin päässä kämpästä on viimeisen jääkauden aikaansaannos, jyrkkäseinäinen ja kivikkoinen Rumakuru, jonka mukaan kämppä on saanut nimensä. Rumakurun vanhan kämpän rakentajista ei ole varmaa tietoa, mutta lähialueen kaivuujäljet viittaavat kullanetsijöiden rakentaneen sen omaksi tukikohdakseen. Jäljet ovat vähäisiä eli mitään suurempaa kultaryntäystä alueella ei ole ollut. Kuitenkin lähellä olevista pienistä puroista on maastossa olevien jälkien perusteella kultaa etsitty. Noin puolen kilometrin päässä Rumakurun vanhasta kämpästä sijaitsee Rumakurun uusi tupa, joka on rakennettu vuonna 1960 tutkimus- ja retkeilykäyttöön.

Lattiapinta-alaa kämpässä on noin 8 neliötä ja korkeus keskeltä mitattuna 2,4 m. Valoa kämppään tulee eteläpuoleisen seinän ikkunasta, toinen ikkuna on ovessa. Puurunkoinen kämppä on rakennettu maapohjalle, kurun loivaan rinteeseen. Kämpän ulkoseinät on tehty pelkkahirsistä. Kämpän harjakatto on nykyaikaisesti vuorattu bitumihuovalla, mutta verhoiltu päältä vanhan mallin mukaisesti puukatteella. Kämpässä on nykyisin puulämmitteinen kamiina. Kämpän ulkoasu on suojeltu ympäristöministeriön päätöksellä vuonna 1994. Kunnostusta suunniteltaessa otetaankin aina ensin yhteys Museovirastoon.

Nykyisin Rumakurun vanha kämppä palvelee kulkijoita avoimena päivätupana, mutta ei sovellu yöpymispaikaksi. Kämpässä ei ole makuulavereita eikä kaasukeitintä, vaan pöytiä ja penkkejä.

Pääsiäiskuru

Pääsiäiskuru on omaleimainen luonnonnähtävyys: tunturikuru, jossa voi olla lunta vielä heinäkuussa. Pääsiäiskurua pääset ihailemaan helposti merkittyjä reittejä pitkin. Saariselältä, kansallispuiston portilta on kesä- ja talvireittejä pitkin parin kilometrin matka kurulle. 

Laaja tunturipaljakka, jossa risteilee polkuja. Kuru halkoo paljakan keskeltä. Horisontissa siintää metsä. Ilmakuva.

Sokosti ja Luirojärvi

Sokosti-tunturin huiputtaminen on monen vaeltajan haave ja tavoite. Sokosti kohoaa 718 metrin korkeuteen ja on Urho Kekkosen kansallispuiston ja samalla Itä-Lapin korkein tunturi. Se sijaitsee keskellä kansallispuistoa Luirojärven itäpuolella. 

Ruohotuppaan korteen on kertynyt paksu jääkerros. Tupas ympäröivine rakkakivineen on tunturipaljakassa. Taustalla näkyy tuntureiden huippuja ja järvi.

Urho Kekkosen kansallispuiston helmi Luirojärvi sijaitsee kansallispuiston keskiosassa ja on suosittu vaelluskohde. Kuuselan vuokratupa, Luirojärven autio- ja varaustupa ja Rajan kämppä tarjoavat Luirojärvellä vaeltavalle oivia yöpymispaikkoja. Vanha Raappanan kammi sijaitsee Luirojärven koillisrannalla ja on museonähtävyys.

Kaksi retkeilijää ja koira seisovat kurun laidalla tunturipaljakassa. Taustalla häämöttää tuntureiden huippuja.

Ukselmapää

Ukselmapäältä avautuu kansallispuiston hienoin näköala! Puiston toiseksi korkein tunturi kurkottaa 698 metrin korkeuteen. Ukselmapään maasto on helppokulkuista, kuivaa tunturikangasta. 

Kuru kiemurtelee kivikkoisessa tunturipaljakassa. Kurun pohjalla virtaa pieni puro ja sen varrella kasvaa ruovikkoa ja pensaikkoa.

Paratiisikuru

Paratiisikuru on Urho Kekkosen kansallispuiston kauneimpia paikkoja. Kurussa on kaksi kirkasvetistä tunturilampea, joista toiseen laskee vesiputous. Lumi viipyy kurussa pitkälle kesään. Kasvillisuus on rehevää, ja täällä voit ihastella muun muassa hiirenporrasta. Paratiisikuru sijaitsee Ukselmapään luoteispuolella. Kuruun johtaa Sarviojalta selkeä polku, joka jatkuu kurulta edelleen Ukselmapään laidalle.

Maanpeitekasvuston peitossa olevien tuntureiden välissä on syvä kuru. Taustalla näkyy tunturihuippujen rivistö.

Pirunportti

Pirunportti on nimensä veroinen rakkakivikkoinen kuru, joka toimii kulkuväylänä Paratiisikurun suunnalta Muorravaarakkaan. Lumi viipyy varjoisassa Pirunportissa pitkälle kesään. Talvella kurussa on lumivyöryvaara. Pirunportti sijaitsee Ukselmapään koillispuolella.

Tunturikurun reunalle on pakkaantunut paksu kerros lunta. Edustalla näkyy harvakseltaan tunturikoivuja ja muutama mänty. Sinisellä taivaalla näkyy muutamia utuisia pilviä.

Lumikuru

Lumikuru alkaa huikeana jyrkänteenä Lumipään ja Ukselmapään välistä. Kuru on saanut nimensä siitä, että lumi säilyy lähes läpi kesän sen jyrkän itäseinämän alla. Kurun sulamisvesistä saa alkunsa pieni, kirkasvetinen puro. Se laskee laaksoon, jossa sen rannoilla voi ihailla puistomaista valkorunkoista tunturikoivikkoa, sammaleiden ja saniaisten reunustamia hetteitä sekä reheviä niittylaikkuja. Talvella Lumikurussa on lumivyöryvaara.

Nuorttin kanjoni

Kansallispuiston kaakkoisosassa voit tutustua Nuorttin kanjoniin, jota pitkin mutkittelee Nuorttijoki. Pääset kanjoniin Nuorttin retkeilyreittiä pitkin.

Syvä kanjoni, jonka pohjalla virtaa joki. Kanjonin rinteillä kasvaa havupuita.

Korvatunturi

Näe joulupukin koti! Korvatunturi on omaleimainen kolmihuippuinen kalliojärkäle Itäkairan perimmäisessä kolkassa. Tunturin teräväpiirteiset laet muistuttavat korvia ja ovat todennäköisesti nimen innoittaja. Korvatunturi sijaitsee Suomen ja Venäjän rajalla rajavyöhykkeellä, joten sinne ei pääse ilman vyöhykelupaa. Paikalliset yrittäjät järjestävät kuitenkin talvisaikaan retkiä Kemihaarasta Korvatunturille. Voit myös kulkea Kemihaara-Korvatunturinmurusta -retkeilyreittiä pitkin läheiselle Korvatunturinmurustalle ihailemaan Korvatunturia. 

Puurajan alapuolella, tunturin rinteessä on mökki ja sen pihapiirissä aitaus. Horisontissa siintää tuntureiden huippuja.

Niilanpään poroerotusaita

Niilanpään  tunturin länsirinteellä voit tutustua Lapin paliskunnan poroaitaan, joka on rakennettu 1960-luvun alussa. Sitä on käytetty etupäässä kesäaikaan vasanmerkintäaitana, mutta siellä on pidetty myös syyserotuksia. Poroaita ei ole ollut moneen vuoteen käytössä, sillä porotyöt painottuvat tällä hetkellä paliskunnan länsiosien laidunmaiden ympäristöön. Aidan lähellä on Lapin paliskunnan kämppä, joka on rakennettu poronhoitotöiden tukikohdaksi. Niilanpään porokämpän isompi puoli on lukittu ja poromiesten käytössä, mutta pienempi puoli on kaikille avoin päivätupa. Porokämpän pihapiirissä on retkeilijöiden käyttöön lisäksi tulentekopaikka, kuivakäymälä ja liiteri.

Raappanan kammi eli Sokostin kämppä

Raappanan kammi on pieni, osittain maan sisään rakennettu tunnelmallinen kammi Urho Kekkosen kansallispuiston ydinosassa Luirojärven itärannalla. Lähimmät varaus- ja autiotuvat ovat parin kilometrin päässä. Vuosikymmenten saatossa Raappanan kammi on palvellut lukuisia kulkijoita yöpymispaikkana, mutta nykyisin se on nähtävyyskohde. 

Innokas erämaan kulkija Aaro Raappana, Sodankylän entinen nimismies, rakensi kammin tukikohdakseen keskelle Koilliskairan erämaata. Kammi sijaitsee erämaisen Luirojärven ja pienemmän Raappanan lammen välisellä kannaksella Luirojärven itäpuolella. Alueen korkeimman tunturin Sokostin (717 m) huipulle on kammilta matkaa linnuntietä 4 km. Raappanan kammi on ensimmäinen tunnettu pelkästään retkeily- ja virkistyskäyttöön rakennettu kammi Suomessa.

Raappanan kammi eli "Sokostin kämppä", niin kuin Aaro Raappana itse halusi sitä nimitettävän, ehti vuosikymmenten saatossa pahoin maatua. Urho Kekkosen kansallispuiston perustamisen jälkeen kansallispuiston henkilökunta ja Nuorten Retkeily ry. rakensivat sen uudestaan vuonna 1984. Rakentamisessa noudatettiin vanhaa rakennustapaa ja vanhoja mittoja. Vuoteen 2000 Raappanan kammi oli kahden hengen varauskammi, jonka jälkeen se palveli retkeilijöitä avoimena kammina. Tällä hetkellä kammin kunto on huono.

Metsän keskellä on tulipaikka, ja sen vieressä turpeesta rakennettu kammi. Tulipaikkaa ympäröi laudoista rakennettu istuinkehikko.

Raappanan kammi on osittain maan sisään rakennettu pieni yöpymispaikka. Koska kammin ovi avautuu ulospäin, voi talvella olla vaikeuksia sen avaamisessa ilman lapiointia. Seinät on tehty hirrestä ja katto huovasta. Kammissa on maalattia, joka on päällystetty laakeilla kivillä. Pienuudesta ja mataluudesta kertoo jo sisään mentäessä matala, vain noin metrin korkuinen ovi. Korkeimmillaan kammin sisäkorkeus on 1,5 metriä, mutta sivuseinillä vain metrin. Lattiapinta-alaa on noin 4 m². Ovesta vasemmalla on kamiina. Kammin ainoa ikkuna on ovessa. 

Pihapiirissä on tulentekopaikka, liiteri ja kuivakäymälä. Kammin pihan kautta kulkee aikojen saatossa maastoon muotoutunut, retkeilijöiden käyttämä polku. Polku ei ole merkitty reitti, mutta se löytyy retkeilykartoista. Luirojärven rannalla oleville varaus- ja autiotuville kammilta on matkaa noin kaksi kilometriä.

Suomunruoktun vanha kämppä

Joen rannalla on pieni ja vanha mökki. Taustalla näkyy metsää.

Suomunruoktun vanhalla kämpällä on monta tarinaa kerrottavanaan. Alun perin kämppä rakennettiin tiettävästi kullankaivajien saunaksi vuonna 1935. Sota-aikana se toimi sotilaspartioiden tukikohtana. Vanha kämppä sijaitsee noin 100 metrin päässä uudesta, retkeilykäytössä olevasta Suomunruoktun autio- ja varaustuvasta. 

Suomunruoktun asuinrakennuksessa oli kaksi puolta, Teräväpää ja Tylppäpää ja keskellä keittiö. Sotien aikaan kämpässä majoittuivat sotilaspartiot, ja sitä käytettiin tuolloin myös hevostallina. Vuonna 1943 Suomen Latu osti kämpän ja saunan eräretkeilykäyttöön. Jo tuolloin varsinainen kämppä oli kuitenkin jo niin huonokuntoinen, ettei sitä enää kannattanut korjata, ja se purettiin pois. Eräretkeilijöille tehtiinkin kämppä sitten saunasta. Kämpässä ei ole kiinteää perustusta vaan se on tehty maapohjalle käsinveistetyistä pyöröhirsistä. Kämpässä on yksi ikkuna ja lautarakenteinen harjakatto. Suomen Ladun korjausretkikunnat ja yksityiset henkilöt tekivät kämppään korjaustöitä ja remontteja tehtiin useana vuosikymmenenä alkaen vuodesta 1947.

Suomunruoktun vanha kämppä on ensimmäinen Saariselän alueelle yksinomaan retkeilykäyttöön tehty autiotupa. Se ehti palvella eräretkeilijöitä usean vuosikymmenen ajan. Myöhemmin Koilliskairaan rakennettu autiotupaverkosto ja erityisesti vuonna 1966 rakennettu Suomunruoktun uusi kämppä vähensivät vanhan kämpän käyttöä. Näin vanha kämppä pääsi rapistumaan. 

Vuosina 1976-78 Suomen Latu ry. kunnosti Suomunruoktun vanhan kämpän museaaliseksi kohteeksi. Nykyään se onkin historiallinen tutustumiskohde Urho Kekkosen kansallispuiston perusosalla. Kämpän kunto on huono. Kämpässä on edelleen peskat ja pöytä, mutta tulisija on poistettu. Museokämpän takaa löytyy myös vanha riukukäymälä. Ruoktu on pohjois- eli tunturisaamea ja tarkoittaa kotia.

Luttojoen kolttakentät

Luttojoen kolttakentillä (Oskarinjärvi ja Oskarinkoski) voi tutustua vanhan Petsamon Suonikylän rakennusperinteeseen. Luttojoen kolttakentät olivat Petsamon Suonikylästä evakkoon lähteneiden Semenoffin ja Fofanoffin perheiden asuinpaikkoja. Kolttakentät sijaitsevat Urho Kekkosen kansallispuiston pohjoislaidalla, Luttojoen itäpuolella noin kaksi kilometriä Lutto- ja Suomujokien yhtymäkohdasta ylävirtaan. Kolttakentät ovat olleet käytössä 1940-luvulla. Urho Kekkosen kansallispuiston perustamisen myötä ne on suojeltu. Kenttiä on kunnostettu vuosina 1981 ja 2000 Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahaston talkooleirillä. Museovirasto ja Metsähallitus huolehtivat rakennusten ja kenttien ympäristön kunnossapidosta.

Metsän keskellä on kolme vanhaa mökkiä. Edustalla näkyy puunrunkoa.

Luttojoen varressa Oskarinkosken kohdalla olevat rakennukset olivat Semenoffin perheen talviasumuksia. Oskarinjärven rannalla sijaitsevat rakennukset olivat Iivana Semenoffin perheen asumuksia, joissa on mahdollisesti asuttu ympärivuotisesti. Semenoffien kesäpaikka oli 12 km päässä Suomujoen Kotajärven rannassa. Luttojoen talvipaikkaan tultiin veneellä jo elokuun lopussa ja kesäpaikkaan palattiin jälleen toukokuussa. Asumukset olivat Petsamosta evakkoon joutuneiden Semenoffien ja Outas Semenoffin vävyn, Oskari Fofanoffin perheen käytössä vuosina 1946-1948. Myöhemmin Suonikylän koltat asutettiin pysyvästi Sevettijärven ympäristöön. Kolttakenttien rakennuskokonaisuudet ovat vanhan perinteen mukaisesti tehty ja siten arvokkaita rakennushistorian ja kolttaperinteen kannalta.

Oskarinjärven ja Oskarinkosken asuinkentät

Kun Suomi menetti sodassa Petsamon Neuvostoliitolle, menettivät Semenoffin ja Fofanoffin perheet monen muun kolttasaamelaisperheen tavoin omat sukualueensa. Petsamo oli ollut kolttasaamelaisten perinteistä asuma-aluetta. Sodan aikana koltat evakuoitiin Suomen puolelle. Lapin sodan evakkoreissun päätyttyä he eivät enää voineet palata entiselle kotiseudulleen. Alueluovutuksessa kolttaperheet menettivät kotipaikkansa, porokarjat sekä muun omaisuutensa ja osa sukulaisista jäi Neuvostoliiton puolelle.

Aluksi Semenoffin ja Fofanoffin perheet asettuivat asumaan mahdollisimman lähelle entistä kotiseutua itärajan tuntumaan, Suomujoen ja Luttojoen varsille. Semenoffit ja Fofanoffit rakensivat itselleen talvipaikan Luttojoen rantaan lähelle Suomujoen suuta. Kesäpaikan asumukset rakennettiin vain 12 km päähän talvipaikasta, Suomujoen Kotajärven rantaan. Kesäasutusta on ollut myös Ahven-, Aitta- ja Ruohojärvellä sekä Luton rannoilla. Muutaman vuoden jälkeen Semenoffin ja Fofanoffin perheet siirtyivät pysyvästi asumaan Sevettijärvelle.

Talvipaikka oli kahden perheen "kylä"; Semenoffien lisäksi Luton varteen asettui Fofanoffien perhe. Talvipaikkaan tultiin jo elokuun lopussa ja muuttomatka taittui veneellä. Koko talven ajan pyydettiin kalaa jään alta juomustamalla. Poronhoitoa harjoitettiin, vaikka merkittävä osa poroista olikin jäänyt entiselle synnyinseudulle. Poroaitaa ei talvipaikassa ollut. Poroja ei tarvinnut ruokkia, koska laidunmaat olivat hyvät. Vain muutamia poroja oli kiinni pihapiirissä. Porojen lisäksi koltilla oli lampaita.

Luton talvikylässä, Oskarinkoskella ovat asuneet Oudas (s. 1866) ja Natalia (s. 1863, os. Gerasimoff) Semenoff sekä heidän tyttärensä Maria ja poikansa Pietari ("Päett", s. 1921) vaimonsa Helenan (s.1924, os. Fofanoff) kanssa. Myös Oudaksen ja Natalian tyttärien pojat Ontrei ja Eljas kuuluivat perheyhteisöön. Oskarinjärven itärannalla asui Oudas Semenoffin poika Iivana ("Uts-Evvan", s. 1908), vaimonsa Eufrosinia (s. 1908) sekä heidän kolme tytärtään ja poika. Järven länsipuolella asui Oskari Fofanoffin ja vaimonsa Akilinan (os. Semenoff) nelilapsinen perhe.

Oskarinjärvellä oli kaksi asuintaloa, jotka ovat tällä hetkellä huonokuntoisia. Kolmannesta talosta on jäljellä vain muutama hirsikerta. Pihapiirissä on myös varastokuoppia ja -kotia

Metsässä, joen varrella on kaksi vanhaa mökkiä. Edustalla mäntyä vasten nojaa pitkiä puuriukuja.

Oskarinkosken kolttakenttä sijaitsee 300 metriä Oskarinjärven asuinkentästä Luttojokea ylävirtaan. Oskarinkoskella pihapiiristä löytyy asuinrakennusten lisäksi savusauna, maauuni, kaksi kellaria ja käymälä. Lampaiden pitoa varten kentällä oli lammasaitauksia ja -suojia. Lisäksi kolttakentältä on löydettävissä varastokota sekä kotien jäännöksiä. Heiniä ja jäkäliä varten oli omat säilytyslavat.

Lampaiden heinät haettiin kolmesta eri paikasta. Paras paikka oli isoheinäinen niitty Suomujoen suussa kilometrin verran Luttojokea alaspäin Luton pohjoisrannalla, koivikon kohdalla. Niittyä oli aiemmin käyttänyt Raja-Jooseppi eli Joosef Juhonpoika Sallila, joka asui alempana Luttojokivarressa. Joosepin kuoltua vuonna 1946 hyvät heinänniittopaikat olivat kolttien käytössä.

Rakennukset on suojeltu asetuksella vuonna 1985. Rakennuksia ei saa käyttää lukuun ottamatta käymälää, joka on kaikkien retkeilijöiden käytettävissä.

Luttojoen kolttakentän rakennelmat

Luttojoen kolttakentillä (Oskarinkoski ja Oskarinjärvi) sijaitsevat seuraavat rakennukset ja rakennelmat:

1. Oudas Semenoffin pirtti Oskarinkoskella

  • Asuinrakennus, kaksihuoneinen tupa, sijaitsee Luttojoen itärannalla. Pirtti on tehty hirsistä salvamalla ja hirret on veistetty sisäpuolelta. Rakennus oli Oudas ja Natalia Semenoffin perheen talviasunto vuosina 1946 - 1948.

2. Tupa Oskarinkoskella

  • Asuinrakennus, joka oli Ivanin (Uts-Evvan) ja hänen vaimonsa Euforsinian talviasunto vuosina 1946 - 1948.

3. Lammaskarsina Oskarinkoskella

  • Semenoffien lammaskarsina

4. Savusauna Oskarinkoskella

5. Maauuni Oskarinkoskella

6. ja 7. Kellari Oskarinkoskella

8. Käymälä Oskarinkoskella

9. Puomi

10. Opastustaulu Oskarinjärvellä

11. Tupa Oskarinjärvellä

  • Oskari Fofanoffin kuusihenkisen perheen asuinrakennus. (Iivana Semenoffin perhe asui järven toisella puolella.)

12. Piharakennus Oskarinjärvellä

13. Piharakennus Oskarinjärvellä

14. Lammaspuura

""

Suomujoen kolttakenttä

Suomujoen kolttakenttä on parhaiten säilynyt kolttasaamelaisten rakennuskokonaisuus nykyisen Suomen alueella. Asuinalue oli 1940-luvulla kolttasaamelaisten käytössä. Nyt arvokas kolttakenttä on suojeltu ja entisöity. Suomujoen kolttakenttä oli Petsamon Suonikylästä kotoisin olleen Semenoffin perheen kesäasuinpaikkana vuosina 1946 - 1948. Petsamosta evakkoon joutuneet Suonikylän koltat asutettiin lopullisesti Sevettijärvelle.

Retkeilijä seisoo metsän keskellä olevan pienen mökin edustalla. Mökki seisoo mökin kaikissa nurkissa olevien kantojen varassa. Taustalla näkyy toinen mökki.

Suomujoen kolttakentän rakennelmat

Asuinkota

  • Kota rakennettiin v. 1946 ensimmäiseksi asunnoksi. Siinä asuivat Oudas, Natalia, Pietari, Helena, Maria, Ontrei ja Eljas.
  • Pirtin valmistuttua v. 1947 kotaan muuttivat Iivana "Uts-Evvan" ja Eufrosimia lapsineen. Heidän muutettuaan Ahvenjärvelle kota jäi asumattomaksi keittokodaksi. Kolme retkeilijää on metsässä. Yksi retkeiljöistä tutkii vanhaa puusta ja sammalesta rakennettua laavua.

Pirtti

  • Pirtti lienee valmistunut v. 1947 ja siinä asuivat Oudas, Natalia, Pietari, Helena, Maria, Ontrei ja Eljas. Pirtti on rakennettu uudestaan v. 1983. Rakentamisessa ei ole noudatettu tarkoin alkuperäistä rakennustapaa, sillä vanha pirtti oli sortunut ja pahasti lahonnut.

Sauna

  • Myös sauna on rakennettu uudestaan v. 1983, sillä alkuperäinen sauna oli sortunut ja pahasti lahonnut. Savusaunassa tarvittava pesuvesi lämmitettiin ennen ulkona padassa. Rannassa oli kolmen kiven varassa seisova pyykkipata.

Porolato eli liemu

  • Porolato on koltille ominaista petsamolaista tyyppiä. Porot hakeutuivat latoon räkältä eli sääskiltä suojaan. Porolato uusittiin v. 1980.

Nili eli varastoaitta

  • Nili ei kuulu kolttakenttään. Nilin jalka, 260 cm pitkä kanto, on ollut kaatuneena jo 1940-luvulla Semenoffien tullessa alueelle. Jäljellä on vielä huolellisesti muotoiltu aluspölkky ja siihen lohenpyrstöllä liitetyt kaksi poikittaista aitan kannatinpuuta.

Poroaita

  • Poroaita on noin 1400 metriä pitkä rengasaita, jonka ala on noin 8 ha. Aidan korkeus on 150 cm. "Vitsaksina" aidan sidonnassa on käytetty sodanaikaisia saksalaisia puhelinkaapeleita ja nauloja. Aita on osittain kunnostettu 1980-luvulla.

Jalka-aitta

  • Aitta on rakennettu v. 1947 maahan kaivetuille irtokannoille, jotka veistettiin sileiksi hiirien ja myyrien torjumiseksi. Pieni mökki seisoo kantojen varassa ilmassa. Jokaisessa mökin nurkkauksessa on yksi kärkeä kohti kapeneva kanto. Mökki sijaitsee metsän keskellä.

Uuni

  • Uunin on muurannut Matti Sverloff lähes kokonaan uudelleen v. 1980. Uuniin kuuluu kivinen suuluukku ja savuaukon luukku. Uunissa paistettiin leipää.

Lammaspuura ja -aita

  • Lampaat olivat porojen jälkeen kolttasaamelaisten tärkeimpiä kotieläimiä. Lampaat olivat yöllä puurassa. Päivisin niitä pidettiin syöttöaitauksessa tai poroaitauksessa, jonne ne vietiin veneellä.

Suomujoen kolttakentän asemapiirros

Suomujoen kolttakentän pihapiiristä löytyvät seuraavat rakennukset ja rakennelmat:

""

1. Asuinkota
2. Pirtti
3. Jalka-aitta
4. Uuni
5. Sauna
6. Maakellari
7. Nili eli varastoaitta
8. Koirankoppi
9. Lammaspuura
10. Lammasaita
11. Poroaita ja -aitaus
12. Porolato eli liemu

Raja-Joosepin kenttä

Raja-Joosepin kenttä on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö ja valtioneuvoston päätöksellä suojeltu. Parkanolainen Joosef Sallila rakensi asuinkentän itselleen ja puolisolleen  Matilda Lehikoiselle 1900-luvun alussa. Pihapiiri on säilynyt lähes muuttumattomana, sillä rakennuksia on ainoastaan peruskorjattu ja pihapiiriä pidetty avoimena. Pihapiiristä löytyy myös sodanaikainen (1939 - 1945) taisteluhauta. Raja-Joosepin kenttä kuuluu UK-puisto - Sompio - Kemihaara Natura-alueeseen.

Raja-Joosepin kenttä sijaitsee Luttojoen rannassa, Venäjän rajan tuntumassa. Luttojoen takaa avautuu Venäjän upeaa vaaramaisemaa. Petsamo on ollut osa Suomea 1920 - 1944, mikä tarkoittaa, että Joosepin ja Tiltan eläessä valtakunnan raja on vaihdellut. Välillä he ovat asuneet sadan kilometrin päässä Venäjän rajasta.

Rinneniityllä on kolme vanhaa mökkiä. Taustalla näkyy metsää ja puolipilvinen taivas.

Pihapiirin elelijät

Vuoden 1910 tienoilla jokea alavirtaan laskien saapui parkanolainen Jooseppi (Joosef) Juhonpoika Sallila yhdessä elämänkumppaninsa Matilda Lehikoisen kanssa Luton törmälle. Täällä keskellä erämaata oli poromiesten Uula Vallen ja Arvid Pokan rakentama sauna, jonne Jooseppi asettui Tiltan kanssa asumaan. Elinkeinoina olivat kullankaivuu, helmenpyynti, kalastus ja metsästys sekä poronhoito. Tilalle hankittiin myös lehmiä ja lampaita. Yhtenä vaurauden merkkinä oli suuri perunamaa. Heinää niitettiin pihapiiristä ja lähisaaresta.

Kentälle nousi kymmenen vuoden aikana joukko käsin tehtyjä rakennuksia. Aluksi asuttiin saunassa, mutta pian rakennettiin uusi pirtti valkeiksi veistetyin seinähirsin. Navetta tehtiin kahdelle lehmälle, mutta parhaimpaan aikaan siellä saattoi olla neljäkin lehmää. Ylävirtaan kaivettu pottukellari oli välttämätön ruoan säilytyspaikka. Leivinuuni pystytettiin ulkosalle. Pihapiiri sitä ympäröivine riukuaitoineen oli valmis 1920.

Vuoden 1920 alussa kentälle saapui myös ähtäriläinen maailmankiertäjä, Huhti-Heikki. Hän oli Kanadassa ollessaan kuullut Petsamon liittämisestä Suomeen, ja hän saapuikin helmenkalastajaksi Lutolle. Jooseppi houkutteli Heikkiä jäämään samalle törmälle. Niinpä Huhti-Heikki rakensi kentälle oman mökkinsä ja asui siellä nelisen vuotta. 

Pihapiirin kasvillisuus

Raja-Joosepin kaunis pihapiiri on runsaslajista heinä- ja kangasketoa, tuoretta heinäniittyä ja pienruohotulvaniittyä. Kenttää hoidetaan niittämällä ja sen edustan saarta koivupensaikkoa raivaamalla.

Rinnekentälle kannattaa heittäytyä selälleen kuuntelemaan veden solinaa ja katselemaan pilvien liikkeitä. Vaihtoehtoisesti voi tarkastella kentän matalaa kasvillisuutta tarkemmin. Muiden lajien seasta voi löytää harvinaisen ja pienen keto-, aho-, pohjan- tai suikeanoidanlukon. Yleisempiä lajeja ovat muun muassa kultapiisku, kissankäpälä, kissankello, nurmitatar, niittymaarianheinä ja nurmirölli.

Tavoitteena on pitää asuinkenttä avoimena ja estää pensoittuminen, jolloin myös tyypillinen ja uhanalainen niittylajisto säilyy.

Raja-Joosepin kentän asemapiirros

Raja-Joosepin kentän pihapiiristä löytyvät seuraavat rakennukset ja rakennelmat:

""

 

1. Lato
2. Navetta ja käymälä
3. Kaivo
4. Kalakellari
5. Lampola
6. Huhti-Heikin kämppä
7. Savusauna
8. Maauuni
9. Joosepin kämppä
10. Aitta
11. Poropaalu
12. Vinnari eli nahan pehmittämiseen käytettävä väännin.
13. Taisteluhauta
14. Joosepin uuden talon perustukset
15. Aita