Äärirajoilla elämisen mestarit Iisakkipäällä

 

Lapin ja tunturien äärevän ilmaston vaikutus luonnon vuodenkiertoon on huikea. Kaikki kukkii nopeasti, alkukesän runsas sulavesien määrä ja sitä seuraava keskikesän lämpö ja mahdollinen kuivuus saavat aikaan hengästyttävän nopean kesäntulon ja ehkä jopa viipyilevän tunnelman keskikesällä.

Toukokuun yö tunturissa. Kuva: Tapio Tynys

Sulavesien solina Iisakkipään rinteiden puroissa on keväällä voimakas. Sulavedet virtaavat kohinalla alas rinnettä kohti Luttojokea ja kostuttavat rinteet kasvukautta varten. Ensimmäiset kukat purovarsilla kukkivat lumien vielä viipyessä ylemmillä rinteillä. Rentukoiden (Caltha palustris) aurinkoiset kukinnot loistavat purojen varsilla.

Rentukat (Caltha palustris) Luttojoessa. Kuva: Tapio Tynys

Iisakkipään karuilta rinteiltä lunta löytyy aina touko-kesäkuulle saakka. Alarinteiden karuilla mäntyvaltaisilla kankailla variksenmarja (Empetrum nigrum) on valtalajina. Satunnaisesti seassa on puolukkaa(Vaccinium vitis-idaea) ja mustikkaa (Vaccinium myrtillus).  Ylemmäs mennessä kippuraisten koivujen määrä metsässä lisääntyy. Siellä täällä kosteissa painanteissa ja purojen varsilta löytyy yökönlehteä (Pinguicula vulgaris) ja metsäkurjenpolvea (Geranium sylvaticum). 

Pääsiäiskurussa lumi sulaa vasta myöhään kesällä. Kuva: Tapio Tynys

Tunturikoivikon alla pohjakerros on karua ja koivumetsä muistuttaa enemmän parimetristä pensaikkoa kuin tunturikoivumetsää. Koivikko harvenee mitä ylemmäs päästään eikä tarjoa suurikaan suojaa sääoloja vastaan. Tuuli tuivertaa vapaasti koivujen seassa ja keskikesän aurinko paahtaa ilman suurta suojaa.

Polulla. Kuva: Tapio Tynys

Äärirajoilla elämisen mestarit löytyvät tunturilajeista. Kesällä sade, tuuli ja auringonpaiste piiskaavat ja paahtavat. Talvella puolestaan suojaava lumikerros saattaa jäädä hyvinkin ohueksi tuuliolosuhteista riippuen. Tunturilajit eivät ole isoja kooltaan, mutta kulkijan nöyrtyminen ja kumartuminen maanrajaan palkitsee. Läheltä katsottuna kukkivien lajien kauneus yksityiskohtineen vetää vertoja näyttäville puutarhalajeille. Kukkiminen ajoittuu alkukesälle ja on ohi hetkessä.

Matala sielikkö (Kalmia procumbens) loistaa kesäkuun puolivälissä punaisina mattoina. Kuva: Tapio Tynys

 

Elokuun ensimmäiset viikot alkavat valmistaa luontoa jo syksyyn ja marjojen kypsyminen sienisatoineen vahvistaa kesän loppumisen. Alarinteiden mäntymetsissä kannattaa kulkea silmä tarkkana eri sienilajien varalta. Herkkutatteja (Boletus edulis), tuoksuvalmuskoita (Tricholoma matsutake) ja tutumpia punikkitatteja (Leccinum versipelle, L.vulpinum) löytyy harvakseltaan herkkusuille. Rehevästä tunturikoivikosta saattaa hyvällä tuurilla löytää jopa kantarelleja (Cantharellus cibarius).

Ruska-aika tuo maisemaan uudet värit. Alarinteen kosteissa paikoissa juolukka (Vaccinium uliginosum) tuo väriä vihreyteen satunnaisten mustikanvarpujen (Vaccinium myrtillus) ohella. Tunturikoivikot tuovat maisemaan iloista keltaista ja tunturissa riekonmarja (Arctostaphylos alpina) hehkuu punaisena. Suolaikut hohtavat keltaisen ja oranssin sävyjä. Syksyn väriloisto ei kestä kauaa. Luonto valmistaa itsensä talveen elo-syyskuun aikana, jonka jälkeen väriloisto alkaa olla ohi. Tilalle saapuu talven odotus.

Maaruskaa, kuvassa juolukka (Vaccinium uliginosum). Kuva: Pasi Nivasalo

 

Lumi peittää Iisakkipään rinteet puolesta vuodesta kahdeksaan kuukauteen riippuen rinteen suunnasta. Otolliset etelärinteet sulavat ensimmäisinä, mutta pohjoisilla rinteillä lunta löytyy vielä kesäkuussa. Talviajan luonto lepää ja yrittää selvitä seuraavaan kasvukauteen mahdollisimman vähin vaurioin. Lumipeite suojaa tuulelta ja pakkaselta sekä kasveja että eläimiä.

Iisakkipää helmikuussa. Kuva: Tapio Tynys