Rokualle saapuessaan huomaa lähestyvänsä Kainuun vaara-aluetta, sillä niin erilaista on jääkauden jälkeen hiekasta muodostuneen harjun maisema verrattuna sitä ympäröiviin, alaviin suomaihin. Rokuan alueella on harjun lisäksi myös muita jääkauden jälkiä: pieniä järviä, kaaridyyniä ja suppia eli harjukuoppia. Suomen suurimman supan, Syvyydenkaivon, pohjalla seisoessaan voi arvailla, miten valtava on se jäälohkare ollut, joka on sulanut hiekan alla ja jättänyt supan jälkeensä.

Rokuan historiaan kuuluvat niin terva kuin kalastuskin. Tervahautojen jäännösten ääressä pääsee aikamatkalle menneisiin aikoihin. Keisarintietä pitkin kulkiessaan voi kuvitella, miten matka on ennen taittunut hevoskyydillä kestikievarista toiseen ja Rokuanjärven rannalla voi pohtia, millaista on ollut pyytää kalaa suurella kalapyydyksellä, rijolla.

Aineistot

Luonto-opastukset

  • Rokuan alueella on matkailuyrityksiä, jotka järjestävät tilauksesta maksullisia ohjelmapalveluja myös koululaisryhmille.

Retkivinkit

  • Rokuan alueen helppokulkuiset maastot soveltuvat niin päiväretkikohteeksi kuin lyhyisiin vaelluksiin, sillä alueella on useita laavuja ja tulentekopaikkoja. Rokua sopii myös esteetön retkikohde. Alueella on mm. pyörätuolin käyttäjille esteettömiä polkuja, kalastuspaikkoja ja kuivakäymälöitä.
  • Jokasää on retkisää, kun on sopiva retkivaatetus.
  • Olethan aina roskaton retkeilijä.
  • Pidä huolta turvallisuudesta.

Ruokailut

Majoitus

Yhteystiedot

Ihme ja kumma -videosarja

Ihme ja kumma on lapsille suunnattu videosarja luonnon monimuotoisuudesta. Tuotanto: Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi.

Piirretty kuva, jossa on videon otsikko sekä kasveja ja eläimiä.