Esteetön Liesjärvi

Liesjärven kansallispuiston Peukaloisen polku on 3,8 kilometrin mitallaan yksi Suomen pisimmistä esteettömistä reiteistä. Reitti kulkee halki mäntymetsien, yli tunnelmallisen sillan, ohi kimaltelevien suojärvien ja läpi satumaisen sammalkuusikon. Reitin varren levähdyspaikoilta voi ihastella maisemia ja tarkkailla luonnon kiehtovia yksityiskohtia.  

Peukalolammin ja Kaksvetisen esteettömät taukopaikat mahdollistavat tasavertaisen yhdessäolon ja tunnelmoinnin nuotiotulen äärellä. Reitin läheisyydessä sijaitseva Tittilammin varattava esteetön keittokatos ympäristöineen sopii esimerkiksi erilaisten ryhmäretkien tukikohdaksi.

Esteettömällä reitillä ja rakenteilla ei ole talvikunnossapitoa. 

Liesjärven esteetön ympyräreitti 

Kivituhkalla vahvistettu tasainen metsäpolku soveltuu hyvin esimerkiksi erilaisilla apuvälineillä tai lastenvaunujen kanssa kuljettavaksi. Metsätieosuuksilla on reitin kummassakin päässä jonkun verran korkeuseroa. Mäkien vuoksi reitti on vaativa esteetön reitti eli apuvälineillä liikkuvat saattavat tarvita mukaansa avustajan.  Reitin soveltuvuuden omalle toimintakyvylle voi arvioida etukäteen tutustumalla reittikuvaukseen.

Muut helppokulkuiset reitit 

Avustajan kanssa voi kulkea Kyynäränharjua pitkin lähtien Kopinlahden pysäköintialueelta. Reitti on osa Hämeen Ilvesreittiä (hameenvirkistysalueyhdistys.fi) ja kulkee Kyynäränharjun leveähköä metsäpolkua pitkin noin 1,5 km suuntaansa. Reittiosuudella on jonkun verran korkeuseroja ja maastonpinta on epätasainen. Huomioithan, että Kyynäränharjua pitkin saattaa kulkea myös pyöräilijöitä ja ratsastajia. Pysäköintialueella on tavallinen kuivakäymälä. Huomioithan, että esteetön kuivakäymälä otetaan käyttöön keväällä 2023. Reitillä ei ole talvikunnossapitoa. 

Liesjärven muut reitit 

Esteettömyys retkeilyrakenteissa 

Peukalolamminkankaan pysäköintialue 

Liesjärven kansallispuiston esteettömän reitin lähtöpisteelle Peukalolamminkankaan pysäköintialueelle on helppo löytää navigaattorin avulla (Kanteluksentie 580). Pysäköintialue on tasainen ja kovalla maanpinnalla on hieman isorakeista kiveä ja sepeliä. Esteettömiä autopaikkoja ei ole erikseen merkitty. Bussien paikka on merkitty erikseen lähelle polun alkua. Pysäköintialueella on opastustaulu, jonka lähelle on helppo päästä. Opastustaulun päällä ei ole katosta. 

Peukalolammin taukopaikka 

Peukalolammin taukopaikalle on 600 metrin matka lähtöpisteeltä. Taukopaikan opastustaulussa on kansallispuiston kartta. Kartan lähelle on helppo päästä. Opastustaulun päällä ei ole katosta ja kartan teksti on pientä kirjasinkokoa. Taukopaikalla on kaksi pöytäpenkkiyhdistelmää. Pyörätuolin käyttäjälle on paikat pöytien päädyissä. 

Maanpinta: Taukopaikan alue on pinnoitettu kivituhkalla. Ympäristö on muuten paikoin epätasaista.  

Laavu ja tulisija: Laavulla istuminen ja nouseminen voi olla vaikeaa, koska laavun istuintaso on matalalla ja toisaalta laavun katto ei ole kovin korkea. Laavun edessä olevan tulentekopaikan tulisija on matalalla maassa. Pyörätuolilla pääsee tulisijan lähelle.  

Kuivakäymälä: Taukopaikalla on tällä hetkellä kaksi käymälärakennusta. Vanhassa käymälärakennuksessa on yksi tavallinen ja yksi esteetön käymälä. Käymälöiden ovet eivät erotu selkeästi seinästä. Esteetön käymälä on merkitty. Ovessa ei ole takaisinvetokahvaa. Esteetön käymälä on sisältä pimeä, joten musta WC-istuin voi olla vaikea erottaa tummasta lattiasta. Ikkunasta tulee vain vähän valoa. Käymälässä voi tarvita omaa valaisinta myös päivällä. WC-istuimen molemmin puolin on vähänlaisesti tilaa ja tukikaiteet puuttuvat. Huomioithan, että Peukalolammin taukopaikalle on asennettu uusi käymälärakennus, joka otetaan esteettömän käymälän osalta käyttöön keväällä 2023. Vanha esteetön käymälä on siihen asti käytössä. Uuden rakennuksen tavallinen käymälä on jo käytettävissä.   

Puuliiteri ei ole esteetön. Puuliiteri sijaitsee kauempana metsikössä, joten maasto liiterille on juurakkoista. Lisäksi liiterissä on korkea kynnys. 

Kaksvetisen taukopaikka 

Kaksvetisen taukopaikalle on noin 1,9 kilometriä lähtöpisteeltä. Taukopaikka sijaitsee kauniin suojärven, Kaksvetisen, rannalla. Taukopaikan opastustaulu on kiinni puuliiterin seinässä. Opastustaulussa on kansallispuiston kartta. Kartan teksti on pientä kirjasinkokoa, mutta kartan lähelle on helppo päästä.  

Maanpinta: Tasainen ja päällystetty kivituhkalla.  

Kaksvetisen kota: Kodan oven leveys on 90 cm. Kota on sisältä hämärä tila. 
Kodan keskellä on matalahko hormillinen tulisija, jonka korkeus maasta on 60 cm. Noin 43 cm korkeat penkit ovat kodan seinustalla.

Tulentekopaikka: Penkit ovat matalalla, joten penkille istuminen ja penkiltä nouseminen voi olla vaikeaa. Tulisija on matalalla maassa. Pyörätuolilla pääsee helposti nuotiotulen äärelle. 

Kuivakäymälä: Käymälärakennuksen vasemmalla puolella on esteetön käymälä, jonne kuljetaan luiskaa pitkin. Ovi ei erotu selkeästi seinästä. Esteetön käymälä on merkitty. Ovessa ei ole takaisinvetokahvaa. Esteetön käymälä on sisältä pimeä, joten musta wc-istuin voi olla vaikea erottaa tummasta lattiasta. Ikkunasta tulee vain vähän valoa. Käymälässä voi tarvita omaa valaisinta myös päivällä. Wc-istuimen molemmin puolin on vähänlaisesti tilaa ja tukikaiteet puuttuvat. Huomioithan, että Kaksvetisen taukopaikalle on asennettu uusi käymälärakennus, joka otetaan esteettömän käymälän osalta käyttöön keväällä 2023. Vanha esteetön käymälä on siihen asti käytössä. Uuden rakennuksen tavallinen käymälä on jo käytettävissä.   

Puuliiteri vanhan käymälärakennuksen päädyssä ei ole esteetön korkean kynnyksen vuoksi. 

Levähdyspaikat reitin varrella 

Taukopaikkojen lisäksi reitin varrella on viisi pöytäpenkkiyhdistelmää levähtämistä, maiseman ihailua ja evästelyä varten. Pyörätuolin käyttäjille on paikat pöytien päädyissä. 

Liesjärven kartta 

Muut esteettömät palvelut 

Tittilammin keittokatos ja telttailupaikka 

Tittilammin keittokatos on varattava esteetön keittokatos, jonka vieressä on esteetön telttailupaikka. Yöpyminen keittokatoksessa on kielletty. Telttailualueella voivat yöpyä ainoastaan keittokatoksen vuorokaudeksi varanneet asiakkaat. 

Tittilammin keittokatoksen pääpysäköintialue on Peukalolamminkankaan pysäköintialue. Pysäköintialueelta Tittilammille on matkaa noin 1,6 km. Tarvittaessa voi ajaa myös Tittilammin pihapiiriin. Pysäköintialueelta Tittilammille lähtevän metsätien alkupäässä on puomi. Puomi avautuu avainkaapin avaimella. Avainkaapin sijaintitiedon sekä koodin, jolla avainkaappi aukeaa, saa laskun mukana. 

Maanpinta: Keittokatokselle johtavalla tiellä, rakennusten läheisyydessä sekä esteettömällä telttailualueella on maanpeitteenä tasaiseksi tampattu kivituhkapinnoite. 

Keittokatos: Keittokatoksessa on kaksi pitkää pöytäpenkkiyhdistelmää. Pöydän korkeus on 77 cm ja penkkien 46 cm. Pyörätuolin käyttäjille on paikat pöytien päädyissä. Katoksen keskellä on hormillinen tulisija, jonka korkeus maasta on 87 cm. Katoksen seinällä on aputaso ja naulakkoja eri korkeudella. 

Telttailualue ja laavu: Telttailualueen reunalla on laavu. Laavulla istuminen ja nouseminen voi olla vaikeaa, koska laavun istuintaso on matalalla ja toisaalta laavun katto ei ole kovin korkea. Laavun edessä ei ole tulisijaa. 

Kuivakäymälä: Käymälärakennuksen vasemmalla puolella on esteetön ja oikealla puolella tavallinen käymälä. Rakennuksen keskellä on huoltotila. Käymälöiden ovet erottuvat selkeästi seinästä, mutta niitä ei ole opasteilla merkitty. Esteettömään käymälään johtaa puinen luiska, jossa ei ole käsijohteita. Oviaukon leveys on noin 90 cm. Ovessa ei ole takaisinvetokahvaa. Esteetön käymälä on sisältä hämärä, mutta ikkunasta tulee jonkin verran päivänvaloa. Käymälässä voi tarvita omaa valaisinta myös päivällä. Valkoinen WC-istuin erottuu tummasta ympäristöstä. WC-istuimessa on käsituet. WC-istuimen molemmilla puolilla on tyhjää tilaa, vapaa tila mahdollistaa sen käytön itsenäisesti tai avustettuna. Huomioithan, että tavallisen käymälän kynnys on korkea ja portaaton. 

Keittokatoksen vieressä on rakennus, jonka päädyissä on esteettömät puuliiterit. Keskellä on varastorakennus, joka korkean kynnyksen takia ei ole esteetön. 

Korteniemen perinnetila 

Korteniemen perinnetila on Liesjärven kansallispuiston yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä. Perinnetila on avoinna kesäkaudella. 

Korteniemen pysäköintialueella on esteetön kuivakäymälä. Pysäköintialueelta pääsee avustajan kanssa pyörätuolilla metsäistä hiekkatietä noin 300 metrin matkan Korteniemen perinnetilalle. Hiekkatie kulkee harjun yli, joten alussa tie nousee jyrkästi ja harjun laen jälkeen se laskee. Tarvittaessa voi pysäköintialueelta ajaa Korteniemen pihapirin tuntumaan tuomisen ja noutamisen ajaksi. Muutoin auto on pysäköitävä Korteniemen pysäköintialueelle. Korteniemen tupaan pääsee pyörätuolilla pyynnöstä paikoilleen asetettavia luiskia pitkin. Avustaja on suositeltava. 

Yhteistyökumppanien palvelut 

Liesjärven kansallispuiston yhteistyöyrityksiltä voi tiedustella esteettömiä palveluja kuten opastettuja retkiä liikuntaesteisille, lasten kanssa liikkuville ja aloitteleville retkeilijöille, myös ryhmille.