Oulangan luonto

Oulangan jylhää vaaramaisemaa leimaavat mäntymetsät, joihin kirves ja saha ovat viimeksi kajonneet 1900-luvun alussa. Metsien kätkössä sammalpedillä kasvaa herkkä neidonkenkä, kämmekkä, joka on Oulangan kansallispuiston tunnus. Oulangan luonto tarjoaa kävijälle paljon nähtävää ja koettavaa: harvinaisia lajeja, kuohuvia koskia, jylhiä vaaroja, lehtoja, lettosoita ja kalkkilähteitä.

Neidonkenkä. Kuva: Hannu Hautala

Oulangan kansallispuisto kuuluu pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen ja on pohjoisen, eteläisen ja itäisen luonnon ainutlaatuinen kohtaamispaikka. Alueen korkeimmat vaarat kurottavat 380 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Jokilaaksoissa näet Oulangan matalimmillaan, 151 metrin korkeudelta.

Oulankaa lähin luonnonpuisto on Sukerijärven luonnonpuisto. Nämä alueet jakavat samantyyppistä luontoa ja eliölajeja. Sukerijärven alueella ei ole merkittyjä retkeilyreittejä eikä siellä saa kulkea ilman Metsähallituksen lupaa. Lisätietoja Sukerijärven luonnonpuistosta (www.ymparisto.fi).

Virtaavien vesien halkoma

Oulangan kansallispuiston sydän on 135 kilometriä pitkä Oulankajoki. Sen vedet kertyvät Sallan suoalueilta, ja varsinainen joki alkaa Aittajärvestä. Ennen rajavyöhykettä Oulankajokeen yhtyvät Kuusinkijoki ja Ala-Kitkajärven Kiveskoskesta alkava Kitkajoki.

Oulangan jokilaakso sai nykyisen muotonsa viimeisen jääkauden lopussa noin 11 000 vuotta sitten. Jäät tasoittivat liikkuessaan kallioiden teräviä muotoja ja siirsivät tonneittain hienoa hiekkaa nykyisen Oulankajoen pohjalle.

Kahden suuren itään virtaavan joen, Oulankajoen ja Kitkajoen, lisäksi kansallispuistossa virtaa useita sivujokia, kuten Maaninka- ja Savinajoki, sekä monia pieniä puroja. Oulanka on jyrkkäseinäisine kalliorotkoineen ja jokilaaksoineen yksi Suomen arvokkaista kansallismaisemista.

Neidonkenkä, tikankontti ja tataarikohokki

Oulangan kansallispuistossa voit nähdä runsaasti harvinaisia lajeja. Esimerkiksi puiston tunnus neidonkenkä on uhanalaisuudestaan huolimatta alueella melko yleinen. Kalkkipitoinen kallioperä ja toisaalta korkeiden kallioiden ja matalien jokilaaksojen väliset lämpötilaerot muodostavat hyvät kasvuolosuhteet monille kasveille.

Tikankontti. Kuva: Hannu Hautala

Oulangalla saatat nähdä myös uhanalaisen pohjanailakin tai tikankontin. Kevät- ja syystulvat pitävät niityt avoimina ja antavat tilaa herkille kasveille, kuten lapinvuokolle, arnikille ja tataarikohokille. Perhosista Oulangalla liihottelee muun muassa uhanalainen luhtakultasiipi sekä monet harmoyökköslajit.

Lehtojen, soiden ja lähteiden aarteita

Oulangan omaleimaiset lehdot lisäävät puiston luonnon kirjoa ja tarjoavat elinympäristön rikkaalle kasvillisuudelle. Erityisesti mänty- ja kuusimetsien laitamilla esiintyvät kuivat lehdot ovat Oulangalle tyypillisiä. Lehdoissa voit havaita esimerkiksi punakonnanmarjan, näsiän, ahomansikan, pussikämmekän, katkeralinnunruohon sekä tummaneidonvaipan, joka on purppuranpunainen orkidea.

Oulangan pohjoisosien laajat suot tuovat oman lisänsä puiston kasvillisuuteen. Monimuotoisilla lettosoilla kasvavat esimerkiksi lettorikot ja lettosammalet.

Oulangan harvinaisuuksia ovat kalkkilähteet ja -lammet, joiden veteen kulkeutuu kalkkia ympäröivästä maaperästä. Kalkki tekee vedestä emäksistä ja kasvistosta vaateliasta. Kalkkilähteillä kasvaa muun muassa erikoinen turjanhorsma.

Metsäpalojen jäljillä

Metsäpalot eivät aina ole pahasta, sillä monet harvinaiset kovakuoriaiset ja muut lajit hyötyvät niistä. Oulangan metsien palohistoria tunnetaan 1800-luvulta lähtien, ja palot ovat jättäneet jälkensä luontoon. Saatat nähdä vanhoissa kannoissa vielä nykyäänkin mustia hiiltymiä eli palokoroja. Kansallispuistossa syttyy yhä silloin tällöin pieniä paloja.

Palokoro. Kuva: Kalevi Koskela

Oulangan eläimet 

Tyypillisiä lajeja Oulangalla ovat laumoihin kerääntyvät porot, hirvet sekä runsaslukuiset piennisäkkäät. Suurpedoista karhu asustelee Oulangalla. Sen sijaan ahma, ilves ja susi ovat vain satunnaisia vierailijoita.

Hirvet kerääntyvät Oulangalle suuriin laumoihin kevättalvella. Kuva: Hannu Hautala

Linnuista Oulangalla virtaavien vesien äärellä viihtyvät koskikarat ja rantasipit. Erämaisilla seuduilla liitelevät puolestaan niin maa- kuin merikotkakin. Oulangan pesimälajistoon kuuluu myös joukko levinneisyydeltään eteläisiä lajeja, kuten mustarastas, peukaloinen ja sirittäjä.

Puiston runsaslukuisimpia lintuja ovat pajulintu ja leppälintu sekä järripeippo, jonka ryystävä ääni värittää laajoja mäntymetsiä.

Vinkkejä lintujen tarkkailijalle

Puiston keskiosassa, luontokeskuksen vieressä oleva Kiutakönkään seutu luontopolkuineen on pohjoisen mäntymetsän peruslajiston asuinseutua. Alueen erikoisuutena voi tavata virtavästäräkin, joka on pesinyt useana kesänä Oulankajoen uomassa. Joelta tapaa myös melko varmasti koskikaran. Kevättalvisin Liikasenvaaran tieltä kuulee hyvin tikkojen rummuttelua.

Ylväillä maakotkilla on rauhaa pesiä Oulangalla. Kuva: Hannu Hautala

Pieni karhunkierros puiston eteläosassa, Juumassa, kulkee monenlaisten metsien halki. Siellä lintulistan kartuttaminen on suhteellisen helppoa. Paras retkeilyaika on kesäkuun alku, jolloin etenkin aamun tunnit ovat varminta aikaa useiden lajien havaitsemiseen.

Pikkusieppo on lähes jokavuotinen laulaja, jonka etsimiseen vaikkapa puiston luoteisosassa sijaitseva Savilammen seutu on varsin sopivaa.

Katso alueen tuoreimmat lintuhavainnot (www.tiira.fi). Palvelun tarjoaa Metsähallituksen Luontoon.fi-verkkopalvelu. Sivu on tuotettu BirdLife Suomen Tiira-lintuhavaintojärjestelmän www.tiira.fi avulla. 

Oulangan tulvaniityt 

Kevättulvien aikaan Oulankajoen pinta nousee jopa yli kaksi metriä. Humuspitoinen, tumma vesi kuljettaa maa-ainesta ja ravinteita mukanaan. Kulkeepa veden kuohussa myös puita, oksia ja joskus rakenteitakin. 
 
Jokivarren kevät- ja syystulvaniityiltä on vielä 1960-luvulla niitetty luonnonheinää karjalle. Muutamia niityistä on myös tulvitettu rakentamalla niityille virtaavien purojen poikki patoja. Näin niityille saatiin enemmän ravinteita ja suurempi sato. 
 
Osaa näistä perinneniityistä hoidetaan nykyisin hoitosuunnitelman mukaisesti vuosittain raivaamalla, niittämällä ja patoamalla. Osa niittytyöstä tehdään talkoilla. 
 
Niittyjä hoitamalla säilytetään Suomen ja Euroopankin mittakaavassa arvokasta perinnettä ja niittykasvillisuutta alati uomaansa muuttavan Oulankajoen rantamailla. Niityiltä löytyy mm. ketonoidanlukko, kullero, kissankello, metsäkurjenpolvi, mesiangervo ja pulskaneilikka. 
 

Tulvaniittyjen kukkaloisto säilyy aktiivisen hoidon avulla

Uudelleen aloitetulla niitolla on ollut positiivisia vaikutuksia Oulangan kansallispuiston tulvaniittyihin. Hoidetuilla kohteilla on 22% enemmän kasvilajeja kuin niittämättömillä kontrollikohteilla. Hoitamattomilla niityillä on puolestaan enemmän umpeenkasvavien niittyjen lajeja sekä puustoa ja pensaikkoa. Metsähallituksen Luontopalvelujen 10 vuotta kestäneessä seurannassa havaittiin myös, että liian voimakas hoitokaan ei ole hyväksi: niityille tyypillisten kukkivien kasvien tulisi antaa kukkia ja siementää ennen niittoa. Joillekin niityille riittää niitto joka toinen vuosi. Näin hoitoresursseja voidaan kohdentaa useampiin kohteisiin.

Kukkiva tulvaniitty Isoniemen maisemissa. Kuva: Kalle Hellström

Tulvaniityt ovat ominaisia Pohjois-Suomen suurten luonnontilaisten jokien varsille. Nittyjen määrä maassamme on vähentynyt 1950-luvun jälkeen jopa 80 % muun muassa jokien rakentamisen ja maatalouden muutosten takia.  
 
Oulangan kansallispuiston tulvaniittyjen uudelleenhoito aloitettiin Metsähallituksen toimesta vuonna 1996. Sen jälkeen niittyjä on niitetty lähes vuosittain. Kaikkiaan hoidon piirissä on ollut kahdeksan kohdetta, yhteispinta-alaltaan noin 7 hehtaaria. 
 
Hoidon tavoitteena on ollut saada niittyjen umpeenkasvu kuriin ja palauttaa kohteet lajistoltaan ja rakenteeltaan edustaviksi tulvaniityiksi. Samalla vaalitaan seudun kulttuurihistoriaa. 
 
Metsähallitus on seurannut niiton vaikutuksia vuosina 1998 - 2008 neljällä niitetyllä kohteella ja neljällä verrokkiniityllä, jotka ovat olleet pitkään hoitamatta. Seurannan tulokset on koottu ja analysoitu kesän 2008 aikana. 
 
Tulvaniityt tarvitsevat hoitoa säilyäkseen 
 
Tulvaniityt säilyvät vain aktiivisen hoidon avulla. Hoitamattomana ne pusikoituvat ja metsittyvät. Seurannan tulosten perusteella räätälöidään niittyjen hoitoa tarkemmin, esimerkiksi joitakin kohteita niitetään vain joka toinen vuosi. Näin niityillä tulee viihtymään mahdollisimman monta kasvi- ja eläinlajia. 
 
Säännöllisellä ja jatkuvalla hoidolla Oulangan kansallispuiston tulvaniityt on saatu jo varsin hyvään kuntoon. Myös uusia kohteita suunnitellaan otettavan hoidon piiriin lähivuosina, sillä hoidossa oleva ala on kuitenkin vain noin neljäsosa Oulankajokivarren alkuperäisestä tulvaniittyjen määrästä. 

Oulangan kansallispuisto

  • Perustettu 1956
  • Pinta-ala 290 km²

Oulangan kansallispuiston tunnus - neidonkenkä

Oulangan kansallispuiston tunnus on neidonkenkä