Esteetön Linnansaari

Linnansaaren kansallispuiston pääsaarelle, Sammakkoniemen leirintäalueelle, kulkee keulaportillinen yhteysalus, jonka kyytiin pääsee pyörätuolilla veneen lähtöpisteestä Oravista. Myös reittiveneen laituri Sammakkoniemessä on esteetön ja polku laiturilta eteenpäin kestävöity.  

Osa Sammakkoniemen retkeilyrakenteista ja palveluista on esteettömiä. Sammakkoniemestä niin ikään lähtevä 700 metrin mittainen Torpanpolku sopii pyörätuolilla tai esimerkiksi lastenvaunujen kanssa kuljettavaksi. On suositeltavaa olla liikkeellä avustajan kanssa, sillä rakenteiden osalta esteettömyyskriteerit eivät kaikilta osin täyty ja Torpanpolku on korkeuseroista johtuen luokiteltu vaativaksi esteettömäksi reitiksi. Lisätietoa saat Metsähallituksen asiakaspalvelusta.   

Linnansaaren esteettömät luontoreitit  

Esteettömyys retkeilyrakenteissa ja -palveluissa 

  • Sammakkoniemen katettu tulentekopaikka on esteetön. Tulentekopaikkaa on sallittua käyttää myös maastopalovaroituksen aikana ja se sijaitsee noin 40 metrin päässä reittiveneen laiturilta. Tulentekopaikan yhteydessä oleva liiteri ei ole esteetön.  
  • Tulentekopaikan läheisyydessä sijaitsevien pöytäpenkkien päädyt on jätetty avoimiksi, jolloin pöydän ääreen pääsee pyörätuolilla.  
  • Sammakkoniemen keittokatos sijaitsee noin 100 metrin päässä tulentekopaikasta. Keittokatokseen pääsee kulkemaan ramppia pitkin. Rampin pituuskaltevuus on 9 % ja siinä on käsijohde. Katoksessa on liukuovi. Katoksen päädyssä on esteetön astioiden pesupaikka, jossa pesutasot ovat 80 ja 90 senttimetrin korkuiset. Kuivaushyllykön korkeus on 122 cm. Keittokatoksen yhteydessä sijaitseva liiteri on esteetön. Myös keittokatoksen läheisyydessä sijaitsevalle kaivolle on esteetön kulku, ja kaivon käyttö on mahdollista myös esimerkiksi pyörätuolista käsin.
  • Kuivakäymälälle on matkaa tulentekopaikalta yli 200 metriä. Reitti on kestävöity ja nousee loivasti. Enimmillään pituuskaltevuutta on 7 %. Käymälälle johtaa pääpolulta hieman viettävä polunpätkä ja käymälään vielä lyhyt ramppi, jonka pitkittäiskaltevuus on reilut 5%. Rampin ja oven vapaa leveys on 90 cm. Rampissa on suojareunat, mutta ei ylätasannetta. Ovi avautuu ulospäin suoraan rampille. Käymälässä on käsijohde ja istuimen toisella puolella tilaa pyörätuolille.
  • Sammakkoniemen reittiveneen venelaituri: Jättölaiturin ulapan puoleinen osuus on betonipintainen ja tasainen. Käyntisilta liittyy uloimpaan osaan lyhyellä rampilla, jonka jyrkkyys vaihtelee vedenpinnan korkeuden mukaan. Käyntisillassa on kaiteet. Rannanpuoleisessa osassa laituria laudoitus on pitkittäin ja lautojen väliset raot noin 1-1,5 senttimetrin levyiset. Siirtymä laiturilta maihin on jyrkkä noin yhdeksän metrin matkalta: ensimmäiset kaksi metriä on pituuskaltevuudeltaan 24 % ja loput seitsemän metriä noin 14 %.
  • Sammakkoniemen vierasvenelaituri: Vierasvenelaiturin ulapan puoleinen osuus on betonipintainen ja tasainen. Käyntisilta liittyy uloimpaan osaan lyhyellä rampilla, jonka jyrkkyys vaihtelee vedenpinnan korkeuden mukaan. Käyntisillassa on kaiteet. Rannanpuoleisessa osassa laituria laudoitus on pitkittäin ja lautojen väliset raot noin 1-1,5 senttimetrin levyiset. Siirtymä laiturilta maihin on tasainen ja nousua lyhyellä polulla on enimmillään 8 %.
  • Sammakkoniemen esteetön kanoottilaituri sijaitsee noin 75 metrin päässä tulentekopaikalta. Kestävöity reitti kulkee laiturille rannan suuntaisesti, ja reitin pituuskaltevuus on suurimmillaan 7 %. Laiturille johtavalla yhdyssillalla on suojareunat ja niiden välinen vapaa leveys 100 cm. Yhdyssillan liitos maareittiin on hieman syöpynyt muodostaen noin 3,5 senttimetrin kynnyksen. Yhdyssilta liittyy laituriin lyhyellä rampilla, jonka kaltevuus vaihtelee vedenpinnan korkeuden mukaan. Laituri palvelee pyörätuolin tai rollaattorin kanssa liikkuvien melojien lisäksi myös etenkin aloittelevia melojia. Varsinainen laituriosa on kauttaaltaan ympäröity suojareunuksella.

Yhteistyötahojen palvelut  

Oravista Linnansaareen liikennöivä reittivene on keulaportillinen, joten kyytiin pääsee myös pyörätuolilla. Esteettömiä majoitusvaihtoehtoja, opastettuja retkiä sekä muita esteettömiä palveluita voi tiedustella Linnansaaren kansallispuiston läheisyydessä toimivilta yhteistyöyrityksiltä.