Linnansaaren luonto

Kuutti. Kuva: Timo Seppäläinen

Linnansaaren kansallispuiston sokkeloinen saaristo tarjoaa suojaisan kodin uhanalaiselle saimaannorpalle. Saarten rehevät lehdot ovat monimuotoisia ja lajirikkaita.

Näin huolehdimme luonnosta 

Saimaan saaristoluonto lumoaa 

Sokkeloinen saaristoluonto. Kuva: Mari Laukkanen

Haukiveden upea järvimaisema vaihtelee sokkeloisesta saaristosta suuriin selkävesiin. Linnansaaren kansallispuisto on 40 kilometriä pitkä ja 5–10 kilometriä leveä, ja siihen kuuluu yli 130 saarta sekä satoja pienempiä luotoja ja kareja. Kansallispuiston ydinalueiden ostoa perusteltiin aikoinaan luonnonihanuudella ja kun kansallispuiston perustamista myöhemmin esitettiin, oli perusteena alkuperäisen suomalaisen järviluonnon säilyttäminen tuleville sukupolville ja tutkimukselle.
Kansallispuiston maisema vaihtelee lehtimetsistä paahteisiin avokallioihin ja avoimiin niittyihin.

Saarten kasvillisuutta leimaavat jyrkät vastakohtaisuudet; järvelle näkyvien karujen ja jäkälän peittämien rantakallioiden taakse puolestaan kätkeytyy reheviä lehtoja. 

Sääksiä ja muita vesiluonnon siivekkäitä

Sääksi (kalasääski) on majesteetillinen näky liitäessään Saimaan selkien yllä. Sääksi on yksi Suomen suurimmista petolinnuista. Linnansaaressa sääksikanta on maamme tiheimpiä. Sääkset tekevät pesänsä rantamäntyjen vankkoihin latvoihin. Suuriin risupesiin syntyy yleensä 1 - 3 poikasta. Nämä linnut ovat taitavia saalistajia. Parhaiten ne erottavat saaliin matalista ja kirkasvetisistä järvistä. On huimaavaa seurata sääksen syöksyä suoraan lennosta sukelluksiin saaliin perään ja sen nousua takaisin ilmaan kala koukkukynsissään. Sääksi. Kuva: Vesa NikkanenSääkset talvehtivat Afrikan lämmössä. Ne voivat lentää kaukaiseen Etelä-Afrikkaan asti, jolloin taipaleeksi kertyy 12 500 kilometriä! Kotipaikkauskollinen sääksi palaa aina lähelle synnyinseutujaan. Ensimmäisen poikueen sääkset saavat yleensä kolmivuotiaana. Ne pariutuvat eliniäkseen. Sääksisäätiön (www.saaksisaatio.fi) verkkosivuilta löydät lisätietoa sääksen suojelusta ja tutkimuksesta.

Saariston kesäisestä konsertista vastaavat kuikka tunnusomaisella alkukantaisella huudollaan sekä monilajinen lokkilintujen kuoro. Lajeista mustaselkäinen selkälokki on näennäisestä runsaslukuisuudestaan huolimatta uhanalainen, sillä sen kanta on taantunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä.

Lehtoja ja valkoselkätikkoja

Valkoselkätikka. Kuva: Vesa Nikkanen

Lehtoja on Linnansaaressa poikkeuksellisen paljon; kansallispuiston pinta-alasta peräti 30 prosenttia. Kaikista Suomen metsistä lehtoja on vain yksi prosentti. 

Linnansaaren lehdoissa ja lehtipuuvaltaisissa, avarissa ja valoisissa vanhoissa metsissä viihtyy uhanalainen ja vaatelias valkoselkätikka (metsa.fi), joka on voimakkaasti vähentynyt tehometsätalouden myötä.

Tikka ja muutoinkin monipuolinen ja vaatelias eliölajisto tekevät lehdoista luonnonsuojelullisesti arvokkaita alueita. 
Kulkija saattaa kohdata retkellään kummia kukkia! Pesäjuuri (Neottia nidus-avis) ja metsänemä (Epipogium aphyllum) ovat Linnansaaren lehtojen erikoisuuksia - lehtivihreättömiä kämmeköitä. Levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla esiintyvä tuoksumatara (Galium odoratum) on sekin löytänyt Linnansaaresta soveliaan elinympäristön. 

Lehtoja ja valkoselkätikkametsiä on Linnansaaressa hoidettu aktiivisesti jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Lehtipuumetsiin nousevan alikasvoskuusikon poistolla reheviin metsiin saadaan valoa lehtokasveille ja avaruutta tikoille. Tällaisessa ympäristössä valkoselkätikka voi turvallisesti ruokailla maahan kaatuneilla lahopuurungoilla toukkia etsien. 

Viime vuosisadan kaskiviljelyn ja metsänhakkuiden vuoksi puiston metsät ovat suhteellisen nuoria. Vanhoja aarniopuustoja löytyy lähinnä kalliometsistä.

Hyönteismaailman helmenä kalliosinisiipi

Kalliosinisiipi. Kuva: Teemu Rintala

Kansallispuistossa on tavattu peräti 346 suurperhoslajia, mikä on melkein puolet kaikista Suomen suurperhoslajeista. Linnansaaren monipuolinen saaristoluonto tarjoaa perhosille ihanteelliset elinolosuhteet. Perhoset kukoistavat joko puiston rehevissä haapalehdoissa, avoimilla kallioilla tai vanhoilla kaskialueilla ja niityillä. Joukosta löytyy myös uhanalainen kalliosinisiipi sekä harvinaiset kirjoverkkoperhonen, nunnamittari, naavamittari ja pihlajayökkönen.

Lajien kohtaloksi on koitunut metsälaidunnuksen loppuminen, minkä seurauksena pienet, perhosille sopivat aukeamat ovat umpeutuneet.

Lattarikkaseppä (ent. lattavalekauniainen) (Aulonothroscus laticollis) on noin neljän millimetrin mittainen rikkaseppien heimoon (Throscidae) kuuluva huippuharvinainen kovakuoriaislaji. Lajin elintapoja ei tunneta sen harvinaisuuden vuoksi varmuudella, mutta havainnot viittaavat siihen, että se eläisi onttojen lehtipuiden onteloihin muodostuvassa puukarikkeessa. Todennäköisesti lattarikkaseppä käyttää ravintonaan onteloiden karikkeessa kasvavia sienirihmastoja.

Linnansaaren runsaat lehtimetsät ja yksittäisenä arvokkaana lajina haapa, tarjoavat elinympäristön kymmenille hyönteisille. Monen perhoslajin - esimerkiksi nastakehrääjän, idänritariyökkösen ja lehmuskiitäjän toukat, elävät pelkästään lehtipuilla tai lehdoissa elävillä kasveilla.

Lisätietoja Linnansaaren kansallispuistosta

  • Perustettu 1956                                                                             Julkaisuja Linnasaaresta
  • Pinta-ala 97 km²                                                                            (julkaisut.metsa.fi)

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma, METSO (www.mmm.fi)

METSO-toimintaohjelma Metsähallituksessa (www.metsa.fi )

 

Linnansaaren kansallispuiston tunnus - saimaannorppa