Linnansaaren luonto
Linnansaaren kansallispuiston sokkeloinen saaristo tarjoaa suojaisan kodin uhanalaiselle saimaannorpalle. Saarten rehevät lehdot ovat monimuotoisia ja lajirikkaita.
Saimaan saaristoluonto lumoaa kaikkina vuodenaikona
Jos onni on matkassasi, saatat kohdata Linnansaaren kansallispuiston vesillä uhanalaisen saimaannorpan. Linnansaari kuuluu norpan parhaimpiin elinalueisiin, ja puistossa elelee kuutisenkymmentä kotipaikalleen uskollista norppaa.
Haukiveden upea järvimaisema vaihtelee sokkeloisesta saaristosta suuriin selkävesiin. Linnansaaren kansallispuisto on 40 kilometriä pitkä ja 5–10 kilometriä leveä, ja siihen kuuluu yli 130 saarta sekä satoja pienempiä luotoja ja kareja.
Lehtoja ja valkoselkätikkoja
Linnansaaren luonto tarjoaa elinympäristön monelle uhatulle kasvi- ja eläinlajille, esimerkiksi uhanalaiselle valkoselkätikalle. Kansallispuiston maisema vaihtelee lehtimetsistä paahteisiin avokallioihin ja avoimiin niittyihin.
Viime vuosisadan kaskiviljelyn ja metsänhakkuiden vuoksi puiston metsät ovat nuoria, ja vanhoja aarniopuustoja löytyy lähinnä kalliometsistä. Lehtimetsiä hallitsevat koivu ja haapa, nuorimpia leppä.
Saarten kasvillisuutta leimaavat jyrkät vastakohtaisuudet. Järvelle näkyvien karujen ja jäkälän peittämien rantakallioiden taakse kätkeytyy reheviä lehtoja, joita on kansallispuiston pinta-alasta peräti 30 prosenttia. Kaikista Suomen metsistä lehtoja on vain yksi prosentti.
Lehtojen rikkautena on puulajien kirjo. Yhdessä lehdossa voit nähdä koivua, haapaa, lehmusta, harmaaleppää, mäntyä, kuusta, pihlajaa ja raitaa.
Linnansaaren torppa ympäristöineen on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisemakohde, jossa vierailevat voivat tutustua vuosisadan alun eloon. Torpan pihapiirissä tehdään jatkuvaa työtä perinnemaiseman säilyttämiseksi.
Haukiveden kaskimailla
Suomessa kaskeaminen jatkui pisimpään Itä-Suomessa. Linnansaaren pääsaarelta on tiedossa, että siellä on kaskettu jo 1500-luvulla eli satoja vuosia ennen kuin ensimmäiset pysyvät asukkaat muuttivat Linnansaareen. Viimeiset kasket poltettiin 1930-luvulla, kunnes kaskeaminen aloitettiin uudelleen kesällä 1993. Tavoitteena on kasketa vuosittain pieni alue Linnansaaren torpan lähiympäristössä.
Tähän mennessä poltetut kasket ovat olleet nuoreen sekametsään poltettavia ns. tavallisia kaskia. Tutustu tarkemmin kaskenpolttoon.
Uhanalaiset lajit hyötyvät kaskeamisesta
Kaskeaminen vaikuttaa voimakkaasti sekä maisemaan että lajistoon. Kaskeaminen - kuten kulotkin - synnyttää ahoja ja eri kehitysvaiheessa olevia lehtimetsiä. Oletettavasti 1800-luvun lopulla Linnansaaren kaikki kuusikot oli kaskettu ja maisemaa hallitsivat eri-ikäiset lehtimetsät.
Lehtimetsät ja kaskeamisen jälkeen ylläpidetyt niityt tarjosivat elintilaa monelle nykyisin uhanalaiselle lajille. Valkoselkätikka on kuuluisin vanhojen lehtimetsien asukas, mutta samassa metsässä elelee useita muitakin uhanalaisia lajeja. Luontomme lajisto on ollut rikkain ja monipuolisin perinteisten maakäyttötapojen aikakaudella. Kaskeamisen myötä syntyneet valoisat lehtipuumetsät ovat vähentyneet metsän luontaisen kehityksen ja etenkin kuusen- ja männynistutusten myötä. Linnansaaren hoidossa on kiinnitetty erityistä huomiota lehtimetsien säilymiseen. Yhtenä hoitotoimenpiteenä lampaat laiduntavat taas kesäisin puiston saarilla. Ikääntyvistä lehtimetsistä on myös poistettu kuusia.
Niittyjen kukkaloistoa
Kaskenpolton jälkeen aluetta viljellään vuoden ajan. Viljelyn loputtua torppaa lähinnä olevia alueita laidunnetaan ja niitetään. Laitumilla käyskentelee maatiaisrotuisia lampaita.
Myös osaa entisistä peltotilkuista hoidetaan nykyään niittyinä. Jo muutaman vuoden laiduntamisen jälkeen on havaittavissa niittylajiston lisääntymistä ja monipuolistumista. Niittyjen kukkaloistosta voi tunnistaa mm. niittyleinikin, metsäkurjenpolven ja peurankellon. Niittylajiston säilyminen edellyttää laidunnuksen ja niittämisen jatkamista. Hieman kauempana olevat kaskialueet jätetään metsittymään. Tavoitteena on kasketa sama alue seuraavan kerran noin 30 - 40 vuoden kuluttua.
Linnansaaren torpalla kaskiperintö elää
Joka vuosi ilmassa on jännityksen tuntua - kuinkahan kasken poltto tänä vuonna onnistuu? Liian märkänä kesänä kaskea ei voi polttaa ja silloin entisaikoina olisi edessä ollut surkea katovuosi. Kasken puut kaadetaan kuivumaan noin vuotta ennen kaskenpolttoa.
Kaski sytytetään laidasta palamaan. Kaskenpoltto on nokinen ja kuuma urakka, joka etenee hitaasti sentti sentiltä. Kun maa oli palanut parin sentin syvyydeltä, tulirintamaa siirrettään viertokangella (eli 3 - 4 m pitkällä ja 5 cm paksulla koivurungolla) seuraavaan palamattomaan kohtaan. Viertämistä jatketaan kunnes koko kaskialue on poltettu. Tuhka lannoittaa maan ja antaa voimaa viljeltäville kasveille muutamaksi vuodeksi
Kaskinauriin kylvöä
Muutaman päivän päästä polton jälkeen maahan kylvetään nauriin siementä. Kylvettävä alue karhitaan risukarhilla ennen ja jälkeen kylvämisen. Kylväminen tapahtuu töpeksimällä eli sylkemällä. Näin siemenet saavat tarvittavan kosteuden kasvun alkutaipaleelle. Naurissato vaihtelee vuosittain, sadon määrään vaikuttavat niin sääolot kuin karkailevat lampaatkin. Ennen vanhaan sato olisi säilötty koivun tuohella ja sammalella vuorattuun naurishautaan. Peitteenä olisi käytetty sammalia ja heiniä.
Kallionsiipiä ja muita hurmaavia lajeja
Linnansaaren lajien runsautta
Lehdot ja rannat
Monipuolinen ja vaatelias eliölajisto tekee lehdoista luonnonsuojelullisesti arvokkaita alueita. Haapa esimerkiksi kelpaa ainoana herkkuna kymmenille hyönteisille. Lisäksi monen perhoslajin toukat,esimerkiksi nastakehrääjän, idänritariyökkösen ja lehmuskiitäjän toukat, elävät pelkästään lehtipuilla tai lehdoissa elävillä kasveilla. Lehdoista löytyvät myös seuraavat harvinaisuudet: lehtoneidonvaippa, pesäjuuri ja metsänemä.
Linnansaaren rannoilta löytyy vaatelias punalatva. Entisillä pelloilla ja niityillä kasvaa kirkiruohoa ja hirvenkelloa.Rantaniityillä rehottavat myös luhtasara, terttualpi ja keltakurjenmiekka.
Linnansaaren perhoset
Kansallispuistossa on tavattu peräti 346 suurperhoslajia, mikä on melkein puolet kaikista Suomen suurperhoslajeista. Linnansaaren monipuolinen saaristoluonto tarjoaa perhosille ihanteelliset elinolosuhteet. Perhoset kukoistavat joko puiston rehevissä haapalehdoissa, avoimilla kallioilla tai vanhoilla kaskialueilla ja niityillä. Joukosta löytyy myös uhanalainen kalliosinisiipi sekä harvinaiset kirjoverkkoperhonen, nunnamittari, naavamittari ja pihlajayökkönen.
Lajien kohtaloksi on koitunut metsälaidunnuksen loppuminen, minkä seurauksena pienet, perhosille sopivat aukeamat ovat umpeutuneet.
Muinaistulokkaita
Linnansaaresta on löydetty myös lajeja, jotkaovat saapuneet alueelle ihmisen mukana viimeistään 1500-luvulla. NäitäEtelä-Savon harvinaisia muinaistulokkaita ovat mm. ukontulikukka ja pikkutakiainen.
Linnansaari - sääksen valtakuntaa
Majesteetillinen sääksi
Sääksi (kalasääski) on majesteetillinen näky liitäessään Saimaan selkien yllä. Sääksi on yksi Suomen suurimmista petolinnuista. Linnansaaren sääksikanta on maamme tiheimpiä. Sääkset tekevät pesänsä rantamäntyjen vankkoihin latvoihin. Suuriin risupesiin syntyy yleensä 1 - 3 poikasta. Nämä linnut ovat taitavia saalistajia. Parhaiten ne erottavat saaliin matalista ja kirkasvetisistä järvistä. On huimaavaa seurata sääksen syöksyä suoraan lennosta sukelluksiin saaliin perään ja sen nousua takaisin ilmaan kala koukkukynsissään.
Sääkset talvehtivat Afrikan lämmössä. Ne voivat lentää kaukaiseen Etelä-Afrikkaan asti, jolloin taipaleeksi kertyy 12 500 kilometriä! Kotipaikkauskollinen sääksi palaa aina lähelle synnyinseutujaan. Ensimmäisen poikueen sääkset saavat yleensä kolmivuotiaana. Ne pariutuvat eliniäkseen. Sääksisäätiön (www.saaksisaatio.fi) verkkosivuilta löydät lisätietoa sääksen suojelusta ja tutkimuksesta.
Valkoselkätikka viihtyy Linnansaaren lehtimetsissä
Linnansaaressa asusteleva valkoselkätikka (www.metsa.fi) on hyvin vähälukuinen. Sen mieluisin paikka on vanha ja avoin lehtimetsikkö, jossa se etsii toukkia lahoista rungoista. Valkoselkätikka tarvitsee runsaasti kuollutta lehtipuuta löytääkseen riittävästi ravintoa. Aktiivisten suojelutoimien ansiosta valkoselkätikkakanta on saatu nousuun.
Muut saariston siivekkäät
Kansallispuistossa esiintyvät myös uhanalainen selkälokki sekä kuikka ja nuolihaukka. Vesissä uiskentelee iso- ja tukkakoskeloita. Rehevissä lehtimetsissä taas laulelevat mustarastas, peukaloinen, sirittäjä, idänuunilintu ja punavarpunen.
Huippuharvinainen lattavalekauniainen asuu Linnansaaressa
Lattavalekauniainen (Aulonothroscus laticollis) on noin neljän millimetrin mittainen valekauniaisten heimoon (Throscidae) kuuluva kovakuoriaislaji. Lajin elintapo
ja ei tunneta sen harvinaisuuden vuoksi varmuudella, mutta havainnot viittaavat siihen, että se eläisi onttojen lehtipuiden onteloihin muodostuvassa puukarikkeessa. Todennäköisesti lattavalekauniainen käyttää ravintonaan onteloiden karikkeessa kasvavia sienirihmastoja.
Metsähallituksen Luontopalvelujen tekemät lajistokartoitukset ovat osa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaa, METSOa. Lajistotietoa tarvitaan mm. suojelualueiden hoidon ja käytön suunnittelun tueksi sekä lajien levinneisyyden muutosten seuraamiseen ja uhanalaisuuden arvioimiseen.
Lisätietoja Linnansaaren kansallispuistosta
- Perustettu 1956 Julkaisuja Linnasaaresta
- Pinta-ala 97 km² (julkaisut.metsa.fi)
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma, METSO (www.mmm.fi)
METSO-toimintaohjelma Metsähallituksessa (www.metsa.fi )
