Avosuot ja harjukankaat

Kehrääjä

Metsäluonto

Saaret ja rannat

 

Leivonmäen kansallispuiston leimaa-antavin piirre on luonnon ja maiseman moni-ilmeisyys. Kansallispuisto koostuu kahdesta Rutajärven erottamasta osasta. Rutajärvi on karu järvi, jonka vesikasvillisuus on niukkaa. Paikoin järvikortteikot ja -ruo'ikot reunustavat rantaviivaa. Rannat ovat vaihtelevia: soita, tulvavaikutteisia luhtia, kivikkoja ja harjuja. Etenkin Syysniemen puolella rannat ovat monin paikoin hyvin kivikkoisia.

Leivonmäen kansallispuiston maisemaa. Kuva: Arto Pummila

Avosoita ja valoisia harjukankaita Leivonmäellä

Luonnontilaista suota

Haapasuo. Kuva: Timo Nieminen

Suokasvillisuuden vyöhykejaossa Haapasuon alue kuuluu Sisä-Suomen viettokeidassuo-vyöhykkeeseen. Suo sijaitsee kuitenkin pohjoisten aapasoiden ja etelän keidassoiden välisellä vaihettumisvyöhykkeellä, joten alueella tavataan myös aapasuota. Keidassuot ovat keskiosiltaan reuna-alueitaan korkeampia ja saavat ravinteita ainoastaan sadeveden mukana. Suon reuna-alueille tulee ravinteita valumavesien mukana myös suota ympäröiviltä kivennäismailta, joten ne ovat suon keskiosia ravinteisempia. Haapasuon keskiosat ovat enimmäkseen avointa nevaa, rahkasammalten valtakuntaa, jota koristavat tupasvillan valkoiset hahtuvapallot kesä-heinäkuussa. Reunan mäntyä kasvavat rämeet ovat hyviä paikkoja tutustua soiden varpukasveihin, suopursuun, juolukkaan, vaiveroon ja vaivaiskoivuun.

Haapasuo on merkittävä linnuston ja suokasvillisuuden suojelualue. Monille avosuon linnuille, kuten kapustarinnalle ja lirolle, Haapasuo on eteläisen Keski-Suomen merkittävin pesimäalue. Haapasuolla pesivät myös riekko, kurki, töyhtöhyyppä ja keltavästäräkki.

Ennallistamisalueita

Haapasuo on säilynyt pääosin luonnontilaisena, ainoastaan suon reunaosia on ojitettu 1960-luvulla. Ojitetuilla alueilla ovat käynnissä suon luonnontilan palauttamiseen tähtäävät ennallistamistoimet (www.metsa.fi). Leivonmäen Haapasuo oli ensimmäisiä kohteita, joissa suo-ojia tukittiin ja vedenpintaa suolla yritettiin siten nostaa. Soiden ennallistamistutkimus on sittemmin osoittanut, ettei pelkkä ojien patoaminen riitä suon vesitasapainon palauttamiseen. Toinen tärkeä tekijä on haihdutuksen vähentäminen. Sekä haihdutuksen vähentämisen että myös maisemallisten tekijöiden kannalta on suon puustoa poistettu. Haapasuo on valtakunnallisestikin merkittävä suon luonnontilan palauttamisalue.

Valoisia harjukankaita

Haapasuon länsipuolinen harjujakso, Haapasuonharju, muodostuu suurimmaksi osaksi karuista ja kuivista harjumänniköistä, joiden puolukkasato houkuttelee marjastajat paikalle syksyisin. Kuten Syysniemessäkin, yli 100-vuotiaiden mäntykankaiden maisemaa elävöittävät harjujärvet ja lammet sekä puustoltaan monipuoliset notkelmat ja supat. Haapasuonharjulla kulkeva Vartijamäen hiekkatie on hieno "maisematie" läpi puiston eteläosan. Haapasuonharjun varttuneissa ja valoisissa männiköissä pesii puiston tunnuslintu, kehrääjä. Haapasuonharju on kehrääjän merkittävin reviirialue Keski-Suomessa.

Kehrääjä-lintu on Leivonmäen tunnuslaji

Kehrääjä suosii elin-ympäristöinään kuivia mäntykankaita sekä kallio- ja harjumänniköitä. Leivonmäen kansallispuistosta löytyykin oivia asuinpaikkoja linnulle. Haapasuonharju on kehrääjän Keski-Suomen merkittävimpiä reviiri-alueita. Valitettavasti rukin hyrinää muistuttavan kehrääjän äänen kuulee nykyisin yhä harvemmin. Autot surmaavat joukottain tiellä lepääviä kehrääjiä ja ihmiset suosivat rakennuspaikkoina kehrääjän elinympäristöjä.

Leivonmäen kansallispuiston tunnuslaji on kehrääjä. Kuva: Antti Below

Horrostaen kylmää pakoon

Päivät kehrääjä viettää nukkuen puun oksalla tai maassa suojaväriinsä luottaen. Maassa makaavan kehrääjän huomaaminen onkin lähes mahdotonta, niin hyvä suojaväri linnulla on. Aamu- ja iltahämärä ovat kehrääjälle kiireistä aikaa. Se saalistaa lentäen valtava kita ammollaan metsien ja aukioiden yllä. Yöperhoset ja muut suuret hämärähyönteiset ovat kehrääjän ravintoa.

Kehrääjä on hyvin sopeutunut Suomen vaihteleviin kesäsäihin. Koska hyönteisiä ei juuri lentele sateisilla ja koleilla säillä, vaipuu kehrääjä ravintopulan uhatessa horrokseen, jossa sen ruumiinlämpö voi laskea jopa alle 10 asteen. Elo-syyskuussa on kehrääjien aika palata takaisin etelän lämpöön. Ne saapuvat Afrikan savanneilta takaisin Leivonmäelle touko-kesäkuussa.

Leivonmäen metsäluontoa

Syysniemen metsäalue

Puiston pohjoisosassa sijaitsevan, maisemaltaan erämaisen Syysniemen arvokkainta metsäluontoa edustavat varttuneet, yli 130-vuotiaat mäntyvaltaiset harjumetsät sekä lähes luonnontilaiset vanhat kuusikot ja korpisuot. Syysniemen alueella pesii runsaasti petolintuja, tikkoja ja muita vanhojen metsien lajeja. Kolopuissa viihtyvät liito-oravat ja monet pöllöt. Jokivarsilta voi löytää saukon jäljet.

Leivonmäellä harjuja riittää. Kuva: Timo Nieminen

Hietajärvenkankaan harjujakso

Länsiosastaan Syysniemen alue kohoaa harjuksi, joka jatkuu Hietajärvenkankaan harjualueelta pitkän ja kapean Joutsniemen kautta puiston eteläosaan. Usean kilometrin mittainen harjujakso on kokonaisuudessaan edustava ja merkittävä geologinen muodostuma. Pitkittäisinä selänteinä polveilevat harjut ovat muodostuneet viimeisen jääkauden aikaansaannoksena, 10 000 vuotta sitten, jäätikön sulamisvaiheen aikana.Harjujen maa-aines kasautui jokien suille, kun jään sisällä virtaava vesi kuljetti, lajitteli ja kerrosti hiekkaa ja soraa.

Kasvillisuudelle harjut ovat monipuolisia ympäristöjä.Kasvupaikan olosuhteet vaihtelevat rinteiden ilmansuuntien ja kaltevuuksien mukaan. Leivonmäen kansallispuiston harjumetsät ovat pääasiassa kuivahkoa, avointa mäntykangasta. Harjuluontoa monipuolistavat varjoisat suppakuopat harjujen laitamilla.

Lukuisia saaria ja rakentamatonta rantaa Leivonmäellä

Rutajärvi

Rutajärvi (pinta-ala 1100 ha) jakaa kansallispuiston kahteen osaan. Sen pintaa on laskettu kahteen kertaan 1800-luvun loppupuolella, yhteensä neljän metrin verran. Veden laskun myötä Rutajärveen on syntynyt runsaasti pieniä saaria, jotka ovat luonnonsuojelullisesti ja maisemallisesti merkittäviä. Kivikkoinen vanha rantaviiva on nähtävissä mm. Joutsniemeen vievän polun varrella.

Rutajärvi Kuva: Markku Könkkölä

Veden laskun seurauksena ranta-alueille on kehittynyt myös luhtaisia eli tulvavaikutteisia korpialueita. Vanhoilla vesijättöalueilla kasvaa harvinaisia kasvilajeja, kuten punakämmekkä ja pikkukihokki. Syysniemen puoleiset rannat ovat vanhaa valtion maata ja siten lomarakentamiselta välttyneinä säilyneet varsin luonnontilaisina.

Rutajärven pesimälinnustoon kuuluvat mm. kuikka, laulujoutsen, rantasipi, silkkiuikku ja härkälintu. Pienillä rauhallisilla lammilla pesivät telkät.

Rutajärveä ja Päijännettä yhdistää koskinen Rutajoki . Päijänne on 45 m alempana, joten kosket ovat paikoin jyrkkiä ja putousmaisia.Kosket lisäävät veden happipitoisuutta ja Rutajoki onkin hapekasta vettä vaativan järvitaimenen tärkeää lisääntymisaluetta. Rutajokea on perattu ja sen yläjuoksu on padottu.Tästä huolimatta jokiympäristö on säilynyt varsin luonnontilaisena.

 

Leivonmäen kansallispuisto

  • Perustettu 2003
  • Pinta-ala 30 km²

Leivonmäen kansallispuiston tunnus - kehrääjä

Leivonmäen kansallispuiston tunnus on kehrääjä