Leivonmäen luonto

Kuva: Markus Sirkka / Sirkka Image Photography
Leivonmäen kansallispuisto on kuin Keski-Suomi pienoiskoossa. Täällä on luontoa metsistä soihin, järviin, kuohuviin koskiin ja serpentiinimäisesti kiemurteleviin upeisiin harjuihin.
Näin huolehdimme luonnosta

Valoisia harjumetsiä

Harjuja, vesistöjä, soita, metsiä - Leivonmäen kansallispuistosta löytyvät tärkeimmät keskisuomalaisen luonnon piirteet. Monella puiston luontopolulla näihin kaikkiin pääsee tutustumaan saman retken aikana. Puiston pohjoisosassa, Syysniemessä, sijaitsevat puiston erämaisimmat metsät. Selänpohjan ympäristössä Hietajärvenkankaalla ja Joutsniemessä humisevat iäkkäät harjumänniköt. Sama harjujakso jatkuu Rutajärven eteläpuolella usean kilometrin mittaisena Haapasuonharjuna. Mäntykankailla voi kuulla kulorastaan sointuvaa laulua tai nähdä palokärjen nakuttelevan pesäkoloa.

Joutsniemen valoisaa harjumetsää. Kuva: Hanna Aho

Pitkittäisinä selänteinä polveilevat harjut ovat muodostuneet viimeisen jääkauden aikaansaannoksena, jäätikön sulamisvaiheessa. Jääkausi päättyi 10 000 vuotta sitten. Harjujen maa-aines kasautui jokien suille, kun jään sisällä virtaava vesi kuljetti, lajitteli ja kerrosti hiekkaa ja soraa. Kasvillisuudeltaan harjut ovat monipuolisia ympäristöjä. Kasvupaikan olosuhteet vaihtelevat rinteiden ilmansuuntien ja kaltevuuksien mukaan. Leivonmäen kansallispuiston harjumetsät ovat pääasiassa kuivahkoa, avointa mäntykangasta. Harjuluontoa monipuolistavat varjoisat suppakuopat harjujen laitamilla.

Puiston pohjoisrajalla Syysniemen keski- ja itäosissa metsät ovat kuusivaltaisempia ja suot pieniä korpia tai rämeitä. Tällä metsäisellä alueella tikkojen kovertamia pesäkoloja asuttavat niin tiaiset kuin liito-oravakin.    

Luonnon antimia Haapasuolla

Haapasuo. Kuva: Timo Nieminen

Keväinen kurkien huuto kertoo lumien jo sulavan Haapasuolta. Kevään kuluessa myös muut suolla pesivät linnut, kuten kapustarinta, liro ja sinisuohaukka palaavat muuttomatkaltaan. Kesän mittaan kansallispuiston eteläosan laaja ja yhtenäinen, keskiosiltaan kituliaita puita kasvava Haapasuo on täynnä elämää. Suolla kasvillisuus on sopeutunut korkeaan ja vaihtelevaan vedenpinnan tasoon. Tyypillisimpiä avosuolla kasvavia  lajeja ovat rahkasammelet ja kesäkuussa valkoisin siementupsuin erottuva tupasvilla. Suon reunaosien männikköisillä rämeillä viihtyvät monet varpukasvit, kuten juolukka, vaivero ja vaivaiskoivu. Tärkeitä suolajeja ovat myös monet marjovat kasvit, kuten lakka, karpalo, mustikka ja juolukka. 

Haapasuon suojelu ei ole aina ollut itsestäänselvyys. 1960-luvulla osa suosta ojitettiin metsänkasvatusta varten. Ojituksen tarkoitus on saada suo kuivumaan ja metsälajisto - kuten mänty - kasvamaan. Koska kansallispuistossa halutaan suojella alkuperäistä luontoa, on ojat tukittu ja suot ennallistettu. Melko pian suolla näkyy muutos: rahkasammalet ja tupasvilla palaavat, ja suolla kulkija tarvitsee taas kumisaappaat. 

Lakka. Kuva: Kari Leo

Kehrääjä Leivonmäellä

Alkukesän valoisien öiden kulkija saattaa harjulla taivaltaessaan kuulla kuin rukin hyrinää. Lähes tauotta jatkuva surina on kehrääjän soidinääntä. Lintu on liikkeellä vain yöaikaan, päivisin se lepäilee oksalla tai kaatuneella puunrungolla suojaväriinsä luottaen. Öisin kehrääjä saalistaa yöperhosia ja muita yöllä lentäviä hyönteisiä.

Kehrääjä ei rakenna pesää, vaan se munii matalaan syvennykseen suoraan maahan. Lajin suosimia elinympäristöjä ovat kuivat mäntykankaat sekä kallio-ja harjumänniköt. Leivonmäen Haapasuonharjulla kehrääjiä tavataan vuosittain. 

Kehrääjä on hyvin sopeutunut Suomen kesän vaihteleviin säihin. Koska hyönteisiä ei juuri lentele sateisilla ja koleilla säillä, vaipuu kehrääjä ravintopulan uhatessa horrokseen, jossa sen ruumiinlämpö voi laskea jopa alle 10 asteen. Elo-syyskuussa on kehrääjien aika palata takaisin etelän lämpöön. Alkukesästä ne saapuvat Afrikan savanneilta takaisin Leivonmäelle.

Kehrääjä on Leivonmäen tunnuslaji. Kuva: Antti Below

Lukuisia saaria ja rakentamatonta rantaa

Rutajärvi (pinta-ala 1100 ha) jakaa kansallispuiston kahteen osaan. Rutajärvi on karu järvi, jonka vesikasvillisuus on niukkaa. Paikoin järvikortteikot ja -ruo'ikot reunustavat rantaviivaa. Rannat ovat vaihtelevia: soita, tulvavaikutteisia luhtia, kivikkoja ja harjuja. Etenkin Syysniemen puolella rannat ovat monin paikoin hyvin kivikkoisia.

Rutajärven pintaa on laskettu kahteen kertaan 1800-luvun loppupuolella, yhteensä neljän metrin verran. Veden laskun myötä Rutajärveen on syntynyt runsaasti pieniä saaria ja reheviä rantasoita, jotka ovat luonnonsuojelullisesti ja maisemallisesti merkittäviä. Kivikkoinen vanha rantaviiva on nähtävissä muun muassa Joutsniemeen vievän polun varrella.

Joutsniemen muinaisrantaa. Kuva: Upe Nykänen / RetkeilyKS

Rutajärven pesimälinnustoon kuuluvat muun muassa kuikka, laulujoutsen, rantasipi, silkkiuikku ja härkälintu. Pienillä rauhallisilla lammilla pesivät telkät.

Rutajoki

Rutajärveä ja Päijännettä yhdistää koskinen Rutajoki. Päijänne on 45 metriä alempana, joten kosket ovat paikoin jyrkkiä ja putousmaisia. Kosket lisäävät veden happipitoisuutta. Rutajoki onkin hapekasta vettä vaativan järvitaimenen tärkeää lisääntymisaluetta. Rutajokea on perattu ja sen yläjuoksu on padottu. Tästä huolimatta jokiympäristö on säilynyt varsin luonnontilaisena. 

Kuva: Satu Ojala

Leivonmäen kansallispuisto

  • Perustettu 2003
  • Pinta-ala 30 km²

Leivonmäen kansallispuiston tunnus - kehrääjä

Leivonmäen kansallispuiston tunnus on kehrääjä