Kansallispuistojemme historiaa

Ensimmäiset kansallispuistot olivat pitkän harkinnan tulos

Suomen ensimmäiset kansallispuistot perustettiin vuonna 1938 lähes 60 vuotta kestäneen julkisen keskustelun ja lainsäädännöllisen kiemuroiden jälkeen. Puistojen hoitajaksi tuli Metsäntutkimus-laitos. Lähtölaukauksena suomalaiselle kansallispuisto-keskustelulle pidetään kuuluisan suomalaissyntyisen tutkimusmatkailija A.E. Nordenskiöldin vuonna 1880 tekemää aloitetta suojelualueiden perustamiseksi valtion maille.

Pallastunturi vuonna 1939. Kuva: A. Pietinen SMY:n arkisto / Seppo J. Partanen

Ensimmäisiä luonnonsuojelualueita perustettaessa keskusteltiin yhä nykyäänkin ajankohtaisista kysymyksistä. Luonto nähtiin kansallisperintönä ja henkisenä voimavarana mutta myös taloudellisen kasvun ja tieteen raaka-ainevarastona. 1900-luvun alussa luonnonsuojeluaate vaali voimakkaita sivistyksellisiä ja isänmaallisia arvoja, aivan kuten aikaisemmin Yhdysvalloissa, kun maailman ensimmäinen kansallispuisto Yellowstone perustettiin vuonna 1872.

Vuonna 1938 perustetuista kansallis- ja luonnonpuistoista jäivät jäljelle toisen maailmansodan alueluovutusten jälkeen enää Pallas-Ounastunturin ja Pyhätunturin kansallispuistot sekä Mallan ja Pisavaaran luonnonpuistot.

Vuonna 1956 kansallispuistot perustettiin Metsähallituksen maille ja hallintaan

Vaikka toisen maailmansodan jälkeen Suomella oli edessä raskas jälleenrakennuksen ja sotakorvausten maksun aika, nähtiin suojelualueiden perustaminenkin silti tärkeänä kansallisena tehtävänä. Kansallispuistojen perustamisen toinen aalto rantautui vuonna 1956, jolloin perustettiin Liesjärven, Linnansaaren, Pyhä-Häkin, Petkeljärven, Rokuan, Oulangan ja Lemmenjoen kansallispuistot.

Vuoden 1956 kansallispuistot perustettiin Metsähallituksen maille ja hallintaan. Laki ei tässä vaiheessa vielä antanut ohjeita siitä, miten luonnonsuojelualueita tuli hoitaa. Suomen kansallispuistot olivat 1950-luvulla hyvin kaukana koko kansan retkikohteista. Aktiivinen luonnonsuojeluveteraani ja Metsähallituksen luonnonsuojelun entinen johtaja Matti Helminen onkin sanonut: "Kansallispuistossa sai käydä, kunhan noudatti annettuja järjestyssääntöjä, jos sellaiset tai edes koko puiston jostain löysi." Kansallispuistojen kehittäminen olikin iso työsarka, jota päästiin toden teolla edistämään vasta 1970-luvulle tultaessa.

Vuonna 1982 perustettiin 11 kansallispuistoa

Suomen kansallis- ja luonnonpuistojen perustamisen kolmas aalto oli Helvetinjärven, Hiidenportin, Isojärven, Itäisen Suomenlahden, Kauhanevan–Pohjankankaan, Lauhanvuoren, Patvinsuon, Riisitunturin, Salamajärven, Seitsemisen ja Tiilikkajärven kansallispuistojen perustaminen vuonna 1982. Euroopan neuvoston julistama luonnonsuojelun juhlavuosi 1970 johdatti perinpohjaiseen suunnittelutyöhön, joka kantoi hedelmää 1980-luvun alussa.

Pitkäjänteistä työtä luonnonsuojelussa

Suomen kansallispuistoverkko koettiin 1970-luvun alussa puutteelliseksi niin alueellisesti kuin luontoarvoiltaan. Luonnonsuojelun juhlavuoden teemaa jatkettiin Suomessa ympäristönsuojelun neuvottelukunnassa, joka sai työnsä valmiiksi 1973.

Kasvillisuuskartoittajat Multiharjun koillispuolen korvessa 20.7.1982. Kuva: Hannu Ormio

Päämääränä oli antaa lähtösysäys mahdollisimman edustavalle ja hyvin hoidetulle kansallispuistoverkostolle. Uusiksi kansallispuistoiksi ehdotettiin alueita, joissa luontoarvot olivat kohdallaan ja luontotyypit kokonaisuutta täydentäviä. Huomioon otettiin myös aluepolitiikka ja työllisyysvaikutukset. Kansallispuistokomitea aloitti työnsä 1974, ja 1976 valmistuikin rohkea ehdotus peräti 42 uuden kansallispuiston perustamisesta. Valtioneuvostoon vietiin kuitenkin supistettu versio, jossa olivat mukana vain valtion mailla sijainneet suojelukohteet. Maltillinen lähestymistapa luultavasti auttoi asian läpi menoa valtioneuvostossa ja eduskunnassa.

Kansallispuisto merkitsee hyvinvointia

Aiemmin oli suosittu luonnonpuistojen perustamista, mutta nyt haluttiin kansallispuistoja. Kansallispuistojen nähtiin palvelevan paremmin retkeilyn tarpeita, kun taas luonnonpuistot oli perustettu tieteellisiin tarkoituksiin. Lähtökohdaksi kansallispuistojen kehittämiselle otettiin kansainvälisesti hyväksytty määritelmä puistoista alkuperäisen luonnon suojelemisalueina sekä nähtävyys- ja retkeilykohteina. Kansallispuistoista onkin tullut erittäin suosittuja retkeilykohteita. Sopii myös muistaa luontoliikunnan terveys- ja muut hyvinvointivaikutukset.

Salamajärven tulevaa kansallispuistoa: Koirasalmen keittokatos, joka on tehty kelonpuolikkaista. Kuva: Hannu Ormio 1979

Kansallispuistojemme mallit ovat Yhdysvalloissa

Kun kansallispuistojen rypäs perustettiin 1982, niille edellytettiin tehtävän ensimmäistä kertaa myös hoito- ja käyttösuunnitelma. Hoito- ja käyttösuunnitelmat ovat "amerikantuliaisia" U.S. National Park Servicelta, ja ne sovittavat yhteen kansallispuistojen luonnonsuojelu- ja retkeilytavoitteet. Yhä nykyäänkin ne ovat puistojen hoidon ja käytön ohjauksen tärkeimpiä keinoja.

Suomen kansallispuistot ovat muutoinkin yhdysvaltalaisten esikuviensa mukaisia: jylhiä ja luonnontilaisia. Kansallispuistoaatteeseen kuuluu vahvasti myös kansallismaiseman käsite, kuten vuonna 1938 perustetuilla Pyhä- ja Pallastunturin kansallispuistoilla.

Lähde: Perttula, Minttu 2006: Suomen kansallispuistojärjestelmän kehittyminen 1960–1990-luvuilla ja U.S. National Park Servicen vaikutukset sen hoitokäytäntöihin Julkaisusarja A 155 (julkaisut.metsa.fi) 66 s.

Lue lisää: