Vapaalasku

Vapaalaskuksi mielletään laskettelu tai lumilautailu hoitamattomilla luonnonvaraisilla rinteillä. Liikkuminen tapahtuu yleensä täysin omin voimin ja kauempana laskettelukeskuksista. Lajin parissa nautitaan kokonaisvaltaisesta kokemuksesta, retkeilystä nousuine ja laskuineen. Myös niitä hetkiä oppii arvostamaan, kun lasku on parempi jättää seuraavaan kertaan. Vapaalaskuun kuuluvaksi voikin mieltää taidon lukea luontoa ja kunnioittaa sitä.

Vapaalaskussa on aina omat riskinsä, mutta kouluttautumalla, oikeilla valinnoilla ja välineillä niitä voidaan oleellisesti pienentää. Ennen omia vapaalaskuretkiä kannattaa kartuttaa osaamistaan osallistumalla eräensiapukursseille, lumiturvallisuuskursseille ja opastetuille retkille.

Vapaalaskija nousemassa tunturin rinnettä.

Vastuullisuus on osa lajia. Suomessa parhaat laskupaikat löytyvät enimmäkseen Pohjois-Suomesta - usein luonnonsuojelualueilta, erämaista ja kansallispuistoista. Laskijat, toisin kuin monet muut retkeilijät, liikkuvat luonnossa lumipeitteiseen aikaan nimenomaan merkittyjen ulkoilureittien ulkopuolella.

Perehdy alueen sääntöihin, sillä alueilta saattaa löytyä erilaisia rajoitusvyöhykkeitä, joilla liikkuminen voi olla myös kokonaan kiellettyä. Rajoitusvyöhykkeillä pyritään minimoimaan ihmisten aiheuttama häiriö luonnolle. Laskijankin on aina hyvä noudattaa retkietikettiä. Reppuun mahtuu hyvin pieni roskapussi, johon kerätä mahdollisesti syntyvät roskat. 

Vastuullisuus on syytä muistaa myös somessa. Somekuvat saattavat ohjata varsinkin uusia, lajiin vasta tutustuvia harrastajia. Osa lajin viehätystä on löytää itse ne juuri itselle sopivat, turvalliset ja vastuulliset paikat harrastamiseen. Tarkistathan kuvia tai GPS-jälkiä julkaistessasi, että ne eivät riko alueen sääntöjä.

Varusteet

Miten ja millä välineillä vapaalaskua voi harrastaa? Erilaisia välineitä on paljon. Maastossa liikutaan suksilla, joissa on skinnaamiseen eli rinteiden nousemiseen ja hiihtelyyn sopivat siteet. Näissä siteissä kannan saa jätettyä auki etenemistä varten. Näiden lisäksi laskija tarvitsee siteisiin sopivat monot ja irrotettavat nousukarvat eli skinit. Karvat liimataan nousun ajaksi suksen pohjiin.

Splitboard on lumilauta, joka jakautuu nousujen ajaksi kahdeksi sukseksi ja on suunniteltu varta vasten lajia ajatellen. Myös siinä käytetään nousukarvoja. Lumilautailija voi kulkea myös lumikengillä ja kiinnittää laudan nousun ajaksi reppuun. 

Lajin suosion kasvaessa myös vuokravarusteiden tarjonta on kasvanut etenkin Pohjois-Suomen vuokraamoissa. Yleisesti ottaen laskijan tärkeimmät varusteet ovat kuitenkin vyörypelastusvälineet, jotka tulee olla aina mukana. Vyörypelastusvälineitä ovat piippari, sondi ja lapio. 

Muita turvallisuusvarusteita vyörypelastusvälineiden ja laskettelukypärän lisäksi ovat ensiapuvälineet, bivy-pussi tai muu vastaava suoja, joka pitää tuulta ja toimii esimerkiksi hätämajoitteena, lämmin taukotakki sekä mahdollinen vyöryreppu. Pidä mukana aina myös täyteen ladattu matkapuhelin lämpimässä taskussa sekä tarpeen mukaan myös GPS-laite, josta näet oman sijaintisi.

Varustelista vapaalaskijalle

  • Piippari, sondi ja lapio
  • Ensiapulaukku ja mahdollinen bivy-pussi
  • Kypärä ja laskulasit
  • Reppu - repun pakkaamista ja välineiden käyttämistä helpottavat erilliset osastot.
  • Kännykkä täyteen ladattuna, lämpimässä paikassa ja varavirta
  • Kartta ja kompassi sekä mahdollinen GPS-laite
  • Sukset / splitboard ja nousukarvat tai lumilauta ja lumikengät
  • Suurisompaiset sauvat, lautailijalla reppuun mahtuvat teleskooppisauvat
  • Pipo ja hanskat
  • Sään mukainen pukeutuminen - varaudu yllättäviinkin sään muutoksiin. Tunturissa ja vuorilla sää muuttuu nopeastikin.
  • Lämmin taukovaatetus ja varavaatteet
  • Juotavaa ja evästä
  • Roskapussi
  • Työkalut sekä vahvaa teippiä ja nippusiteitä välineiden korjaukseen
  • Otsalamppu täyteen ladattuna

Turvallisuus

Turvallisuus alkaa jo suunnittelusta. Tärkein riskinhallintakeino on vyörymaaston tunnistaminen ja sen välttäminen. Erittäin tärkeää on huomioida myös muut loukkaantumisriskit sekä välinerikot. Vähäisen lumen aikaan riski osua kiviin tai puihin on huomattava. Lumi voi vain vaivoin peittää vaarallisenkin esteen, joka jää huomioimatta. Kaatuminen päin kiviä tai puuta voi aiheuttaa vakavankin vaaran. Yksin liikut isolla riskillä – kaverin kanssa on aina turvallisempaa.

Vapaalaskija liikkuu usein myös niin etäällä, että avunsaanti paikalle voi olla jopa mahdotonta. Näissä tilanteissa on tärkeää, että ensiaputaidot ovat kunnossa. Etenkin loukkaantumistilanteissa vaanii hypotermian riski. Onkin tärkeää varustautua siihen, että kaverin ja itsensä saa pidettyä lämpimänä.

Lumivyöryjä voi tapahtua luonnollisesti tai ihmisen laukaisemana. Vapaalaskun lisääntyessä ihmisten aiheuttamat vyörytkin lisääntyvät. Huomioi, että vyörymaastoa on lumivyöryn lähtöalueen lisäksi sen alapuoliset alueet, eli niin sanottu vyöryväylä ja vyöryn kasaantumisalue. Opettele tunnistamaan myös mahdolliset maastoansat, joita tuntureilla ovat esimerkiksi kurujen pohjat. Lumivyöry voi tapahtua myös niin sanottuna kaukolaukaisuna. Se tarkoittaa, että ihminen vaikuttaa lumipakkaan esimerkiksi jyrkän vyöryalueen yläpuolelta tai vierestä, jolloin vyöryalueella olevat henkilöt ovat vaarassa jäädä vyöryyn. Laskijan tuleekin huomioida aina oman ryhmänsä lisäksi myös muiden liikkujien turvallisuus. Lumivyöryennusteita laaditaan Suomessa ilmatieteenlaitoksen lisäksi paikallisesti Pyhällä ja Ylläksellä.

Vapaalaskija laskee alas jyrkkää tunturin rinnettä aurinkoisessa talvisäässä.
 

Ennen vapaalaskuretkeä:

  • Osallistu ensin kursseille ja opastetuille retkille
  • Löydä sinulle sopiva porukka harrastaa
  • Suunnittele ja valmistaudu yhdessä kaverin kanssa
  • Opiskele ensiaputaitoja ja pidä ensiapuvälineet aina mukana
  • Opiskele lumiturvallisuutta
  • Opettele tunnistamaan lumivyörymaasto
  • Pidä aina mukana vyörypelastusvälineet ja opettele niiden käyttö
  • Huomioi aiempi ja vallitseva sää sekä tuleva sääennuste
  • Opettele kuinka sää vaikuttaa olosuhteisiin
  • Tarkista lumivyöryennuste
  • Kysele paikallisia olosuhteita hiihtokouluista
  • Tutustu alueeseen kartalla ja huomioi mahdolliset vyöryalueet
  • Huomioi huono näkyvyys tai mahdollinen pimeän tulo
  • Huomioi välinerikon mahdollisuus ja varaudu siihen
  • Pakkaa varusteet huolella miettien mitä tarvitset

Laskuretkellä:

  • Tee piipparin päällä olosta rutiini - tee aina maastoon lähtiessä piipparin tarkistus. 
  • Tarkkaile säätä ja ympäristöä
  • Tee tarvittaessa muutoksia suunnitelmaan
  • Huomioi muut alueella liikkujat
  • Anna eläimille rauha ja poistu paikalta tavattaessa
  • Kerää kaikki roskat mukaasi

Lisätietoja