Maaston muodot

Metsienkäytön historiaa

Heretyn ja Lortikan kämpät

Vanhoja asumuksia ja kulttuurimaisemia

Maaston muodot

Miljoonia vuosia sitten maankuori liikehti nykyisen Suomen kohdalla. Päijänteen seudun syvät järvet ovat muodostuneet maan halkeamiin. Isojärvi kuuluu samaan repeämälinjaan Päijänteen kanssa. Linjat noudattavat kaakko - luode -ilmansuuntaa. Jääkausi tasoitti kalliopintoja ja siirteli lohkareita mutta maankuoren poimuttuminen jo kauan ennen jääkautta määräsi maaston muodot. Murtumalaaksot ja kivikkoisuus tekevät kulkemisen paikoin hankalaksi.

Kulkeminen on paikoin hankalaa jyrkkien rinteiden ja kivisyyden vuoksi. Kuva: Pertti Heinonen


Metsien käytön historiaa

Valtion mailla, nykyisen Isojärven kansallispuiston ympäristössä, tehtiin ensimmäiset suuret metsätyöt jo 1880-luvulla. Puuta otettiin valikoiden ja työvoimaa tarvittiin paljon. Lähipitäjistä kruunun savotalle tulevat miehet eivät kaikki mahtuneet alueen taloihin ja torppiin yöpymään, vaan majoituskäyttöön otettiin myös saunat ja riihet. Päätyökaluna raskaassa työssä oli kirves. Savotalla kannot jätettiin pitkiksi kuin rippikoulupojat, koska pitkään kantoon puu oli pehmeämpi hakata. Pitkät kannot säästivät myös jätkien selkiä, eikä talviaikaan tarvinnut kaivaa lumen alta jäisiä juurenniskoja.

Kylvötöissä Isojärven seudulla. Kuva: Pekka Revon arkisto


Ensimmäisen maailmansodan aikana puutavaraa alettiin hakata yhä enemmän myös yli kotitarpeiden. Polttoainepula oli suuri, ja halkoja tarvittiin mm. rautatieliikenteen energianlähteeksi. 1920- ja 30-luvuilla metsistä kaadettiin paljon tukkipuuta. Kuusi kelpasi paperipuuksi, ja männystä tehtiin kaivospölkkyä. Puutavara uitettiin tai kuljetettiin hevosella Päijänteelle ja Länkipohjaan. Vilkkaimpaan aikaan talvella hevosia kuormineen liikkui tiellä toistasataa.

Vuonna 1936 perustettiin taimitarha lähelle nykyisen Lortikan kämpän tienhaaraa. Taimia tuotettiin lähistön "paljaakshakkausalueiden" hoitamiseen ja niitä vietiin myös kauemmaksi muille alueille. Toisen maailmansodan jälkeen metsää hakattiin sodasta toipuvan talouden tarpeisiin. Kansallispuiston metsissä näkyvät sotakorvauksien maksamisen jäljet. Koskemattomimpana ovat säilyneet metsät Lortikan- ja Vahterinvuorella sekä Kuorejärven ja Hevosjärven pohjoispuolisilla alueilla.

Metsäpalon jälkeen. Kuva: Sanna Jantunen

 

Metsäpalo on luontainen metsän uudistaja, ja salamien sytyttämät kulot olivat tavallisia vielä 100 vuotta sitten. Nauriskaskesta alkunsa saanut suuri metsäpalo riehui Isojärven seudulla 1850-luvulla. Koska nykyisin metsäpalojen hallinta on tehokasta, mutta mm. monet harvinaiset hyönteiset ovat riippuvaisia palaneesta puusta, poltetaan kansallispuistojen metsiä tarkoituksella. Isojärven kansallispuistossa on palautettu noin 40-vuotiaita istutusmänniköitä luonnontilaan (www.metsa.fi) polttamalla. Keväällä 2001 poltettiin 2 ha ja 9 ha suuruiset alueet puiston itäosassa.

Heretyn ja Lortikan kämpät

Hakkuiden tukikohdiksi rakennettiin tukkikämppiä 1940- ja 1950-luvuilla. Muistona savotoista kansallispuistossa on kaksi metsäkämppää. Heretty oli hevosmiesten kämppä, Lortikalla majoittui enimmäkseen hakkuumiehiä. Työnhaussa kulki sodan jälkeen paljon irtonaista väkeä, mutta työnsaanti oli taattu, jos lentojätkän saha, kirves ja kolomarauta huomattiin likaisiksi ja pihkaisiksi. Kämpillä oli vilkasta 1960-luvun puoliväliin saakka, jonka jälkeen ne hiljenivät koneiden ja rakennemuutoksen myötä.

Heretyn kämppä valmistui talvella 1946 - 47. Se oli pääasiassa hevosmiesten kämppä, vilkkaimpina aikoina 1950-luvulla siellä majoittuikin liki neljäkymmentä miestä hevosineen. Nykyisin Heretty on kunnostettu museokämpäksi, jossa toimii kesäkahvila.

Heretyn metsätyökämppä. Kuva: Maija Mikkola

Lortikan kämppä rakennettiin vuonna 1956. Sinne majoittui enimmäkseen hakkuumiehiä. Lortikalla on myös hevostalli, mutta se jäi vähäiselle käytölle. Lortikalle ei alkuun mennyt tietä. Kämpälle pääsi Kurkijärveä ja kinttupolkua pitkin sekä Heretyn ja Lortikan välistä polkupyörätietä, jonka metsätyömiehet olivat tasoittaneet lapiotyönä. Polkupyörätie on osana kansallispuiston polkuverkostoa. Lortikan kämppä on kesäaikaan vuokrattavissa luontoharrastus- ja leirikouluryhmien käyttöön.

Vanhoja asumuksia ja kulttuurimaisemia

Huhtalan torppa

Isojärven kansallispuistossa sijaitseva Huhtalan torppa on osa seudun asutushistoriaa. Torpalla voit tutustua 1700-luvun lopun ja 1800-luvun taidokasta työtä edustaviin hirsirakennuksiin. Puutarhassa on säilynyt joitakin vanhoja puutarhalajeja.

Huhtalan aitta. Kuva: Eevi Nieminen

Luutsaari

Hämäläisten vanha eräreitti Päijänteelle on kulkenut Isojärven pohjoisrannan kautta. Kansallispuistoon kuuluu hajanaisia paloja järven pohjoisrannalta. Metsäisiin rantoihin verrattuna maisemallisesti erottuva osa on Luutsaaressa sijaitseva Luutsaari -niminen talo peltoineen ja niittyineen. Osa talon maista liitettiin kansallispuistoon vuonna 1994. Tilaa oli hoidettu perinteisin menetelmin 1980-luvun lopulle ja niityillä ja pelloilla on säilynyt lajeja, joille ei nykyisessä maatalouskulttuurissa ole tilaa. Luutsaaren maisemaa ja lajistoa hoidetaan laiduntamalla, niittämällä ja raivaamalla.

Luutsaaren kalapirtti

Ryysälän nuottakunta rakensi Luutsaaren eteläkärjessä sijaitsevan kalapirtin vuonna 1833 syyskalastuksen tukikohdaksi. Nuottakuntaan kuului kahdeksan taloa. Muikun kudun aikaan jokaisesta talosta tuli mies pyytämään ja suolaamaan kalaa talven varalle. Miehet viipyivät kalapirtillä useita viikkoja ja kotiin lähdettiin järven jäätymisen aikoihin. Kalapirtti sijaitsee kansallispuiston maalla, mutta pirtin hoidosta ja käytöstä vastaa Luutsaaren Kalapirtin Kannatusyhdistys ry (www.kalapirtti.fi). Kalapirtillä on säilynyt vanhaa esineistöä.

 

Isojärven kansallispuisto

  • Perustettu 1982
  • Pinta-ala 22 km²

Isojärven kansallispuiston tunnus - kanadanmajava

Isojärven kansallispuiston tunnus on kanadanmajava