Torronsuon luonto

Kuva: Vesa Nikkanen
Torronsuon kansallispuistossa jalkojesi alla on Suomen syvin suo. Karulla ja lähes täysin luonnontilaisella keidassuolla viihtyvät kurjet, rahkasammalet ja karpalot. Suopursun tuoksu hurmaa kulkijan.

Näin huolehdimme luonnosta

Torronsuo, Suomen syvin suo

Kuva: Titta Jylhänkangas

Torronsuo syntyi Tammelan ylängön lounaisosan pitkänomaiseen Yoldiameren savipohjaiseen lahteen, kun meri vetäytyi alueelta nopean maankohoamisen seurauksena. Noin 8500 vuotta sitten tällä alueella oli laaja järvi, jonka matalimmat osat, muun muassa Torronsuo, alkoivat kasvaa umpeen. Kuolleet kasvien jäänteet kerrostuivat kostealle hapettomalle alustalle ja maatuivat muodostaen turvetta ja aikaa myöten turvekerrostumia.

Turvekerros paksuni ensimmäisen 4500 vuoden aikana reilun metrin verran liejusta ja saroista. Varsinainen soistuminen kiihtyi, kun rahkasammalet pääsivät vallalle. Seuraavien 4000 vuoden aikana rahkaturvetta kerrostuikin useita metrejä. Vuosituhansien aikana kertynyt ja kasvanut turvekerros kätkee sisälleen vaakasuorina kerroksina eri ajanjaksojen merkkejä. Välillä on ollut kuivia ja välillä kylmiä aikoja. Suuren suon kulo näkyy turpeen mustana hiiltymäjuovana. Suokasvien siitepölyt, kokonaiset juurakot, suohon uponneet esineet ja kasvien jätteet makaavat tässä syvässä suossa sovussa päällekkäin kerrostuneina.

Tänä päivänä Torronsuossa on turvetta keskimäärin 5,8 metriä. Paksuimmillaan turvekerrostumat ulottuvat yli 12 metriin, eli Suomen ennätyssyvyyksiin. Rahkasammal kasvaa 1-2 cm vuodessa ja suon turvepinta nousee pitemmällä aikavälillä keskimäärin 1,1 mm vuodessa.

Torronsuon kansallispuisto on nykyisellään lähes kokonaan suota. Suon keskellä on lukuisia pieniä, mäntyä kasvavia metsäsaarekkeita. Torronsuota reunustavat metsät, harjut, kalliojyrkänteet ja näköalakalliot, joilta aukeavat laajat näkymät suon eri osiin.

Keidassuon kermit ja kuljut

Torronsuon kansallispuisto. Kuva: Hannu Vallas.

Torronsuo on Etelä-Suomen suurin, lähes luonnontilaisena säilynyt keidas- eli kohosuoalue. Toistakymmentä kilometriä pitkällä suoalueella on havaittavissa muutamia selväpiirteisiä kohollaan olevia rahkoittumiskeskuksia. Näillä kuivat varpuja ja puita kasvavat kermit, kosteat kuljut ja avovesipintaiset allikot kiertävät säteittäisesti. Kermit, kuljut ja allikot ovat keidassuon erilaisia rakenteita, joita määrittävät muun muassa veden määrä.

Paksuturpeiset keskustat eli keitaat ovat aikoinaan kehittyneet ensimmäiseksi ja siksi ne kohoavat useita metrejä korkeammalle kuin suon ohutturpeisemmat, rehevämmät ja märät laidat. Kohollaan olevan rakenteen vuoksi keitaat eivät saa valumavesien mukana ravinteita ympäristöstä ja pitkäjuurisimmatkin kasvit ovat menettäneet yhteyden kivennäismaahan. Kasvillisuus saa ravinteita ainoastaan sadevedestä ja siten vain karuihin oloihin erikoistuneet lajit tulevat toimeen.

Torronsuo koostuu keidassoille tyypillisesti useista eri suotyypeistä, eli toisin sanoen erilaisista suokasvien elinympäristöistä. Selkeimmin havaittavissa ovat suoalueen reunamien kuusta ja koivua kasvava korpi, mäntyä kasvava räme sekä keskustan avoin, vetinen, niukkaravinteinen ja rahkasammalvoittoinen neva. Jokaisessa suotyypissä elää oma tyypillinen kasvi- ja eläinlajistonsa.

Hyönteisten ja lintujen turvapaikka

Kuva: Jaakko Vähämäki

Torronsuo reunametsineen on tärkeä lintujen pesimäalueena ja muutonaikaisena levähdyspaikkana. Keväisin ja syksyisin suolla oleskelee suuria kurkien muuttoparvia ja kesällä sulkivia kurkia. Allikot ovat vesilintujen ja kahlaajien suosiossa.

Suuren suoalueen linnustoon ja hyönteislajistoon kuuluu myös pohjoisia lajeja. Suokirjosiipi, muurainhopeatäplä ja rahkahopeatäplä ovat keitaalla lentäviä kauniita päiväperhosia, jotka ovat saaneet Torronsuolta turvapaikan. Muualla Etelä-Suomessa ne ovat soiden ojitusten mukana hävinneet tai käyneet harvinaisiksi. Ainakin silloin tällöin Torronsuolla pesii jouhisorsa, isolepinkäinen ja suokukko, pohjoisia lajeja kaikki. Myös tuntureiden haikean viheltäjän, kapustarinnan, kanta on Torronsuolla melko runsas.

Tiheästä luhtahuittikannastaan tunnettu Talpianjärven lintuparatiisi, märäksi luhdaksi kuivattu entinen järvi, on nykyään osa puistoa.

Kurki. Kuva: Tapio Tuomela

Suoluonnon kirpeä karpalo

Karpalo on Torronsuon kansallispuiston tunnuslaji. Kuva: S-M Hiukkamäki

Torronsuon suokasvisto on varsin monipuolinen. Useiden rahkasammallajien lisäksi keidassoiden peruslajit kanerva, suopursu, juolukka, variksenmarja, karpalot, mutasara ja leväkkö kasvavat Torronsuolla runsaina. Suon saarekkeiden paikoin lehtomainen lajisto on vastakohtana keidassuon karuudelle. Esimerkiksi Kiljamon saarekkeessa kukkivat keväisin sinivuokot ja kevätlinnunherneet. Lehmukset ja lehtokuusamat kuuluvat saarien puuvartisiin lehtokasveihin.

Vaivaiskoivut, lakkamättäät ja paikoin runsaanakin kasvava karpalo tuovat suolle pohjoisen tuulahduksen. Karpalo on nimetty Torronsuon kansallispuiston tunnuslajiksi.

Harvinaisia mineraaleja

Kuva: Titta Jylhänkangas

Torronsuo on ollut tunnettu kvartsistaan jo 1700-luvulta lähtien, sekä harvinaisista mineraaleista, kuten erilaisista pegmatiiteista 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Alueelta löydetyistä 60 pegmatiittimineraalista 15 on löydetty täältä ensi kertaa Suomesta. Sukulan kylän mukaan nimetty sukulatiitti löydettiin alueelta ensimmäisen kerran koko maailmassa. Vuonna 1862 A. E. Nordenskiöld teki retken Torronsuolle tutkiakseen tarkemmin sen tantaalimineraaliesiintymiä. Kyseiseltä retkeltä ovat peräisin lähes kaikki Euroopan museoiden ensimmäiset tantaalimineraalinäytteet.

Torronsuon kansallispuisto

  • Perustettu 1990
  • Pinta-ala 30 km²

 Torronsuon kansallispuiston tunnus - karpalo


Torronsuon kansallispuiston tunnus on karpalo

Metsähallituksen julkaisuja Torronsuosta (julkaisut.metsa.fi)

Muita verkkopalveluja