Reittiä voisi kutsua vaikka Lemmenjoen kultareitiksi, koska jokea pitkin kuljettiin Lemmenjoen kultamaille ennen kuin Inari – Kittilä -maantie rakennettiin 1960-luvun lopulla. Vielä nytkin väli Njurkulahdesta Kultahaminaan on vain veneellä tai jalan kuljettavissa. Toki reitti oli tärkeä kulkureitti jo ennen vuoden 1945 kultalöytöäkin. Maantiet tulivat Inariin vasta 1920-luvulta lähtien. Sitä ennen kulku tapahtui vesi- ja jääreittejä pitkin.

Reitti ei vaadi erityisempiä vesillä liikkumisen taitoja, jos säät eivät äidy kovin tuulisiksi. Reitti on kuitenkin pitkä, joten sekä henkistä että fyysistä kuntoa pitää olla kohtuullisesti. Erätaitojakin tarvitaan. Reitti vaatii noin viikon silloin, kun se kuljetaan Sikovuonosta lähtien. Lyhyimmilläänkin (etappi Njurkulahdesta Kultahaminaan ja takaisin) matka vie kaksi pitkää päivää.

Reitin eri osat poikkeavat olennaisesti toisistaan. Avarat järvimaisemat, männikkövaarat ja niiden takaa sinisenä nousevat tunturit luonnehtivat Muddusjärveä, Solojärveä ja Paadarjärveä.

Kettujoki poukamineen ja lehtevine rantoineen, joista siellä täällä pilkistää maisemaan sopivia taloja, edustaa aivan erilaista maailmaa. Se vaikuttaa eteläisemmältä. Ala-Lemmenjoki puolestaan mutkittelee hiekkapohjaisena männikkökankaiden ja harjujen lomassa. Matkan viimeinen osuus Njurkulahdesta Kultahaminaan kulkee ensin pitkänomaisten järvien ja nivojen helminauhana ja sitten jylhässä kalliopahtojen rajaamassa kanjonijärvessä.

Reitin luonne muuntelee muutenkin. Paikoin reitti kulkee asutuksen tuntumassa, paikoin erämaassa. Reitin voi kulkea osuuksissa. Matkan mahdollisia lähtöpaikkoja ovat Muddusjärven Sikovuono, Riutula, Solojärvi ja Njurkulahti. Koska retken päätepiste, Lemmenjoen Kultahamina, sijaitsee tiettömän kansallispuiston sydämessä, paluumatkan joutuu tekemään ainakin Njurkulahteen saakka samaa reittiä kuin mennessä.

Paadarjärvelle ja siitä eteenpäin Lemmenjoelle pääsee myös järvimäisen leveää Vaskojokea kulkien. Tällöin matkanteko alkaa Inari-Angeli -maantien varresta Vaskojoen sillan kupeesta. Tämä vaihtoehto on tullut mahdolliseksi vasta 1970-luvun lopussa, kun maantie Angeliin rakennettiin. Vaskojoki ei siten ole koskaan ollut osa vanhaa Kultareittiä, mutta jos ei anna tämän häiritä, Vaskojoki tarjoaa vaihtoehdon Kettujoelle.

Lyhimmillään retken pituus on 40 kilometriä. Silloin lähtö ja paluu tapahtuu Njurkulahdesta. Reitti Solojärvi–Njurkulahti–Kultahamina–Njurkulahti tekee 73 kilometriä ja reitti Riutula Solojärvi–Njurkulahti–Kultahamina–Njurkulahti 82 kilometriä. Lähdettäessä Sikovuonosta ja päättäen matka Njurkulahteen matkan pituudeksi tulee 90 kilometriä.

Kulkuyhteydet

Autolla

Etelästä tultaessa ajetaan nelostietä Ivalon ja Inarin kirkonkylän ohi. Kun on ohitettu Juutuanjoen silta ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida, on vielä ajettava noin 7,5 kilometriä pohjoiseen, käännyttävä tienviitan osoittamaan veneenlaskupaikkaan Sikovuonossa (WGS84 lat 68.9616 lon 26.9583).

Myös Riutula (WGS84 lat 68.9420, lon 26.8020) on mahdollinen lähtöpaikka. Sinne mentäessä ajetaan Inarin kirkonkylästä vielä 3 kilometriä pohjoiseen, ja käännytään sitten vasemmalle Angeliin menevälle tielle nro 9553. Tätä tietä ajetaan vajaat 7 kilometriä Nuorisokeskus Vasatokan risteykseen, ja käännytään oikealle rantaan vievälle tielle. Kunnan veneluiska on sadanviidenkymmenen metrin päässä risteyksestä. Hieman kauempana näkyy Nuorisokeskus Vasatokka. Sieltä voi kysyä auton säilytyspaikkaa.

Kolmas vaihtoehto retken aloittamiseen on ajaa Solojärvelle. Tällöin käännytään Inarin kirkonkylän keskustasta länteen Kittilään vievälle tielle numero 955. Kun tätä tietä ajetaan 12,5 kilometriä, kääntyy kapea soratie oikealle kunnan vesillelaskupaikkaan (WGS84 lat 68.8345, lon 26.7975).

Neljäs vaihtoehto on ajaa autolla suoraan kansallispuiston rajalle Njurkulahden kylään. Tällöinkin käännytään Inarin kirkonkylästä Kittilään menevälle tielle numero 955. Sitä ajetaan 36 kilometriä, ja käännytään oikealle tielle nro 9551. Tie tulee Lemmenjoen rannassa olevan matkailuyrityksen pihaan (WGS84 lat 68.7587, lon 26.2324) reilun kymmenen kilometrin ajon jälkeen. Matkaan voi myös lähteä Njurkulahden yleisestä laiturista, jonne käännytään noin kilometri ennen ylämäkeen oikealle. Tie kulkee puiston opastekatoksen ja vanhan luontotuvan ohitse, jonka jälkeen ennen puuaitaa tie käntyy vasemmalle kohti rantaa ja laituria.

Viides vaihtoehto on lähteä liikkeelle Vaskojoen sillan kupeesta (WGS84 lat 68.94924, lon 26.66359). Sieltä lähdettäessä ajetaan Inarin kirkonkylästä 3 kilometriä pohjoiseen, ja käännytään sitten vasemmalle Angeliin menevälle tielle. Tätä tietä ajetaan 15 kilometriä, kunnes Vaskojoki tulee vastaan. Silta ylitetään ja käännytään sen jälkeen vasemmalle, tie vie rantaan.

Reittiselostus

Vesireitti voidaan kulkea esimerkiksi seuraavin etapein. Ensimmäisessä vaihtoehdossa lähtö tapahtuu Sikovuonosta, toisessa Solojärveltä, ja kolmannessa Vaskojoen sillan kupeesta.

Ensimmäinen vaihtoehto, lähtöpaikka Sikovuono

  • Sikovuono–Riutula 7 km
  • Riutula–Paadarjärven Ailivaara (kallioniemi) 20 km (valittaessa etelärannan reitti Riutula–Paadarjärven Lehutniemi  25 km)
  • Ailivaara–Ala-Lemmenjoen taukopaikka 14 km (etelärannan reitti Lehutniemi–Ala-Lemmenjoen taukopaikka 11 km)
  • Ala-Lemmenjoen taukopaikka–Njurkulahti, 12  km
  • Njurkulahti–Kultahamina 20 km
  • Kultahamina–Njurkulahti 20 km
  • Yhteensä 93–95 km

Toinen vaihtoehto, Solojärvi

  • Solojärvi–Paadarjärven Ailivaara 11 km (etelärannan reitti Solojärvi–Paadarjärven Lehutniemi 12 km)
  • Ailivaara–Ala-Lemmenjoen taukopaikka 14 km (etelärannan reitti Lehutniemi–Ala-Lemmenjoen taukopaikka 11 km)
  • Ala-Lemmenjoen taukopaikka–Njurkulahti, 12  km
  • Njurkulahti–Kultahamina 20 km
  • Kultahamina–Njurkulahti 20 km
  • Yhteensä 75–77 km

Kolmas vaihtoehto, Vaskojoen silta

  • Vaskojoen silta–Ailivaara 10 km, jonka jälkeen kuten muissa vaihtoehdoissa
  • Yhteensä noin 76 km

Lähtöpaikkana Sikovuono

Sikovuono – Riutula

Sikovuonossa on kunnan veneenlaskupaikka ja sen vieressä pysäköintipaikka. Etappi on kokonaan järvitaivalta kulkien kohti Leutolahti-nimistä Muddusjärven lahtea. Se on jo melkein oma järvensä, sillä vain kapeat salmet yhdistävät Leutolahden suureen ja erämaiseen Muddusjärveen. Matkan varrella on joitakin saaria, mutta tuulisella säällä tuuli löytää kyllä tiensä niin, että saarista ei saa kattavaa suojaa.

Leutolahden rannat ja niin myös vesialue ovat lähes kokonaan yksityisomistuksessa. Etelärannalla on vanhoja maalaistaloja, pohjoisrannalla harvakseltaan loma-asutusta.

Pohjoisrannan Syrminiemi - joka itse asiassa on nyt saari, koska kapea kanava on kaivettu yhdistämään Sikovuonoa ja Hyljelahtea - on vaikuttava näky. Sen jyrkästi nousevat vaarat, pahdat ja kurut tekevät alueesta vaikeakulkuisen. Sen takia niemi metsineen onkin säilynyt varsin luonnontilaisena.

Riutula on kuuluisa siellä sijainneesta, maailman pohjoisimmasta lastenkodista. Se avattiin vuonna 1903, aluksi myös vanhuksille, ja lopetettiin vuonna 1978. Nykyisin rakennuksessa toimii nuorisokeskus Vasatokka. Keskus järjestää luontoaiheisia leirikouluja nuorille, mutta paikka on avoin myös muille tarjoten majoitusta ja tilauksesta myös ravitsemuspalveluita.

Riutula – Paatari (Ailivaara tai Lehutniemi)

Riutulasta lähdettäessä oikealla puolelle jää laaja aapasuo nimeltään Tuorisjänkä. Suon jälkeen maat kohoavat, ja lähdöstä kolmen kilometrin matkan jälkeen tullaan Kettujoen sillalle. Melkein heti sillan jälkeen on edessä vuolas Kettukoski. Sen ohittamiseksi oikeanpuoleiselle rannalle on rakennettu noin sata metriä pitkä venetie.

Kettukosken jälkeen Kettujoki virtaa rauhallisesti, ilman ainuttakaan koskea. Aikojen kuluessa joki on syövyttänyt mutkittelevan uoman alaviin rantamaihin. Kahdessa paikassa vanhasta uomasta on jäljellä nykyisen väylän sivussa suuret "liikenneympyrät", kun joki on piirittänyt maat saareksi sisälleen. Tuuheat koivikot peittävät rantoja monin paikoin, onpa joukossa joitakin kuusiakin. Kuusimetsien pohjoisraja sijaitsee nelisenkymmentä kilometriä etelämpänä. Pajut, vaivaiskoivut, suopursut ja muut varvut peittävät soita.

Kettujoen rauhallisuus ilmenee pienenä korkeuserona. Se on ainoastaan 1,6 metriä välillä Riutula – Paatari, ja siitäkin olennainen osa on Kettukoskessa, etapin ainoassa koskessa.

Kettujoen linnusto on runsaampi kuin Inarissa yleensä. Erityisesti vesilinnusto ja myös pensaikkoisia ympäristöjä suosivat pikkulinnut ovat täällä tavallisia. Kettujoki kuuluu lintuvesien suojeluohjelmaan (ym.fi).

Kettujoen alkutaipaleella on huomattavasti yksityismaita ja niillä asutusta. Valtion maat tulevat vallitseviksi Keskimukan jälkeen. Koska rannat ovat yleensä matalia, märkiä ja paksun turpeen peittämiä, hyviä taukopaikkoja on niukasti. Tämän, ja linnuston pesimärauhan takia, onkin parempi jatkaa matkaa Matkajoelle saakka, ja edelleen Paatarille. Matkajoki yhdistää Paatarin Solojärveen.

Paatarille tultaessa on valittava kumpaa rantaa edetään. Jos tuuli käy etelän tai idän suunnasta, eteläranta on suojaisempi. Vastaavasti pohjois- ja länsituulella pohjoisranta on helpompi ja turvallisempi puoli.

Paatari on iso järvi. Siinä on vain kaksi mainittavaa saarta: Pekan Iisakin saari ja Isosaari. Isosaaren kupeessa on matala pajukkoluoto. Kesäisin siellä asustaa tiirojen ohella pikkulokkeja. Järven avoimuus ja sen vaikutukset näkyvät paljaina niemenkärkinä. Rajuissa jäidenlähdöissä tuuli on painanut jäätelit rannoille ja niemien yli niin, että pensaat ja puunalut ovat lähteneet juurineen jäiden matkaan.  

Paatari on vaikuttavan kaunis järvi. Sen vaikuttavuus tulee laajuudesta, melkein mereisestä avaruuden tunteesta. Vihreät vaarat ja niiden takana siintävät tunturit  kohoavat kaukana horisontissa. Lukuisat hiekkarannat, joiden hienoon hiekkaan aallot loiskuvat, ja rannan heinät pehmentävät sopivasti järven suurpiirteisyyttä. Sää ja sen muutokset muuttavat tunnelman hetkessä. Lämpiminä kesäpäivinä voi kuvitella olevansa jossain Välimerellä ja Rivieralla – ilman että paikalla on ketään muita ihmisiä. Kun tuuli kääntyy Jäämerelle, ilmanala muuttuu hetkessä arktiseksi vieden Rivierat mielestä. Villapaita takin alla ei ole silloin yhtään liikaa.

Metsähallituksella ei ole juuri palveluja Paatarilla. Kaksi hyvää telttailualuetta on kuitenkin osoittaa. Toinen niistä, Ailivaara, on kallioisella pikkuniemellä järven pohjoisrannalla. Niemen tyvessä länsipuolella on suojaisa hiekkapoukama, johon on helppo rantautua. Järven etelärannan telttailualue on hiekkarantaisessa Lehutniemessä. On huomattava, että järven eteläranta mainittua Lehutniemeä lukuun ottamatta on yksityisomistuksessa.

Paatari – Njurkulahti

Paadarjärvi, Paadar tai Paatari – miksi sitä nyt sitten sanotaankin – on inarinsaamelaisten perinteistä asuma-aluetta. Inarinsaamelaiset on pieni saamelaiskansa, vähemmistö vähemmistössä, jonka saamelaiskansat yhdessä muodostavat. Inarinsaamelaisilla on oma kielensä. Se on ollut vaarassa hävitä, mutta viime vuosien työ kielen säilyttämiseksi, erityisesti lasten kielipesät, on antanut rohkaisevia tuloksia.  

Vanhaa saamelaisasutusta on erityisesti järven itäpäässä Junnaksessa ja Lusmaniemessä ja myös järven lounaispäässä. Vanhan asutuksen lomaan on noussut lukuisia lomamökkejä. Uudempaa historiaa on tarina, jonka mukaan muotoilija Tapio Wirkkala olisi saanut idean röpelöiseen Finlandiavodka -pulloon katsellessaan jäiden lähtöä Paadarilla. Liekö sitten totta vai ei.

Matkan luonne muuttuu täysin, kun lähdetään Paatarilta nousemaan Ala-Lemmenjokea. Joki kiemurtelee karussa hiekkakankaassa. Jyrkät, paljaat hiekkatörmät, joita vesi syö varsinkin tulva-aikoina, kultaavat uoman ulkokaarteissa. Siellä on yleensä syvin väylä. Uoman sisäreuna on matalaa hiekkapohjaa ja särkkää.

Neljän kilometrin melomisen jälkeen Lemmenjoen kansallispuistosta kertova rajaviitta tulee vastaan. Puiston rajalta on vielä kaksi kilometriä Ala-Lemmenjoen taukopaikalle.

Lähdettäessä taukopaikalta joki jatkuu jotakuinkin samanlaisena, hiekkapohjaisena, mutkittelevana uomana, jolla on leveyttä parikymmentä metriä. Koskia ei ole eikä myöskään kiviä. Vastaan tuleva virtaus on kohtuullinen. Korkeuseroa Paadarjärven ja Njurkulahden Juurakkojärven välillä on 5,8 metriä

Äivihjärvelle saavutaan vajaan kuuden kilometrin melomisen jälkeen. Heti järvelle tultaessa vasemmalla puolella on lomakylä, jonne tulee jokea seuraten maantie Njurkulahden tieltä.

Äivihjärven itäranta on yksityismaata, länsiranta kansallispuistoa. Väylä ylöspäin jokea lähtee itärannalta kohta järven puolivälin jälkeen. Tässä paikassa on lounaasta työntyvän pitkän niemenkärki.

Tullaan Taivaljärvelle. Senkin itäranta on yksityisomistuksessa. Taivaljärvestä lähdettäessä väylä puristuu harjujen väliin kapeaksi vuolaaksi nivaksi. Nyt vene, kanootti tai kajakki – millä nyt ollaankaan liikkeellä – täytyy vetää nuoralla kosken ohi. Vetotaivalta on vajaat 200 metriä. Rannan kivet ja vesirajassa kasvavat puut hankaloittavat vetämistä.

Taivaljärven jälkeen on enää yksi lompolo, ja sitten ollaankin Njurkulahdessa, josta lähtee kesäsesonkina vuorovenekyydit kohti kultasatamaa. Matkaa Paadarjärven yöpymispaikalta tänne tulee noin 24 kilometriä. Njurkulahdesta löytyy myös majoitusyrityksiä ja ravintolapalveluita.

Njurkulahdesta lähdettäessä reitti jatkuu kuusi kilometriä pitkänä kapeana järviosuutena. Ensin on Juurakkojärvi ja sen jälkeen Sotkajärvi

Sotkajärven pohjoisrannalla on Kaapin Jounin talo piharakennuksineen ja kenttineen. Metsähallitus peruskorjasi ja entisöi kokonaisuuden vuosina 2008-2010. Kaapin Jouni (1875–1956) oli suurporomies, laajalti tunnettu ja arvostettu persoona. Kaapin Jounin tila esittää saamelaista asumista ja elämää 1900-luvun alkupuolelta, kun porosaamelaiset siirtyivät kiinteään asumiseen. Lemmenjoen yrittäjät järjestävät tilauksesta opastettuja käyntejä tilalle. Pihamaalla ja avoimissa rakennuksissa voi kyllä käydä omia aikojaankin.

Vanha lautarakennus, joka seisoo puisen kehikon päällä irti maasta. Rakennus on pienen kumpareen päällä.  Oikealla on muitakin rakennuksia. Mökin takana jatkuu avoin vihreä alue, joka päätttyy vedenrantaan. Taustalla nousee tuntureita.

Kun jatketaan matkaa Kaapin Jounista, ensimmäinen taukopaikka telttailualueineen tulee vastaan hieman ennen Sotkajärven lounaispäätä. Matkaa Njurkulahdesta tänne on viisi kilometriä.

Luontopolku Joenkielinen-nimisen tunturin päälle kulkee taukopaikan sivuitse. Jos on halua nähdä tunturiluontoa kasveineen, eläimineen ja kivineen sekä avaria maisemia, kannattaa nousta tunturiin. Sinne on kolmen kilometrin pituinen nousu, jossa korkeuseroa on 383 metriä. Joenkielinen on 534,6 metriä korkea eli huomattavimpia Inarin tuntureita.

Sotkajärven jälkeen reitti jatkuu mutkittelevana jokena. Kun vesi ahtautuu kapeaan väylään, sen virtausnopeus kasvaa. Täällä joutuukin melomaan kohtalaiseen vastavirtaan. Seuraava taukopaikka tulee kuitenkin vastaan jo kolmen kilometrin jälkeen. Paikan nimi on Seäritniva. Täällä on tulentekopaikat molemmin puolin jokea. Telttailualue on joen pohjoispuolella.

Jatkettaessa matkaa taukopaikat ja niiden telttailualueet seuraavat toisiaan lyhyin välimatkoin. Seäritnivasta on reilu kaksi kilometriä seuraavalle taukopaikalle, joka sijaitsee lahdessa Härkäjärven eteläpuolella. Ja siitä on kaksi ja puoli kilometriä Härkäkosken taukopaikalle. Ennen sinne tuloa on noustava ylös reilut 200 metriä pitkä Härkäkoski, kohtalaisen vuolas ja matala niva.

Lemmenjoella on useita Metsähallituksen laitureita, yleensä nivojen ylä- ja alapuolella. Matkailuyrittäjät käyttävät näitä laitureita ottaessaan ihmisiä pitkiin jokiveneisiinsä ja laskiessaan heitä pois. Nivat ovat usein niin vähävetisiä, että veneet eivät pysty ajamaan niitä ylös täydellä kuormalla, vaan matkustajat kävelevät nivan yläpuolelle. Omalla veneellään kulkevien on huomioitava tämä tarve. Laiturin toinen puoli on jätettävä vapaaksi. Helpointa on vetää kanootit, kajakit ja soutuveneet suoraan rantaan.

Härkäkoskella on Metsähallituksen Härkäkosken vuokratupa. Jos aikoo majoittua siinä, on varaus hyvä tehdä jo edeltävänä talvena, koska sesonkiaikana varaaminen on todennäköisesti liian myöhäistä.

Pitkä kanjonimainen Ravadasjärvi alkaa Härkäkoskelta. Varsinkin joen eteläranta nousee jyrkästi järvestä. Pahdat ja kivilouhikot antavat maisemalle jylhän ja ankaran leiman. Sitä pehmentää Ravadasjokisuun suiston rehevä lehto.

Ravadasjärven autiotupa, taukopaikka telttailualueineen, tarjoavat lepopaikan järven pohjoisrannalla. Siitä on vain puolen kilometrin matka Ravadaskönkäälle, joka on ehkä Lemmenjoen kansallispuiston tunnetuin nähtävyys. Ravadasjoki kohisee pystysuorana koskena kalliosolassaan Lemmenjokeen. Ravadasjärvi on kuusi kilometriä pitkä. Sen pohjoisrannalla on edellä mainittujen Härkäkosken ja Ravadasjärven lisäksi Pitkäniemen taukopaikka, ja järven lounaispäässä vielä Morgamnivan taukopaikka.

Kun on noustu lyhyt Morgamniva ja vielä toinenkin lyhyt niva, tullaan Morgamjärvelle. Sen länsipäässä on Kultahamina, matkan pää. Matkaa Njurkulahdesta on tullut 20 kilometriä, ja sillä välin on korkeuseroa ainoastaan 2,2 metriä. Kultahaminassa on monipuolinen palveluvarustus.

Jos on halua tutustua Lemmenjoen kullankaivuuseen ja puistoon yleensä, on lähdettävä kävelemään. Polku kultamaille tunnetaan Hengenahdistuksen mäkenä, sillä nousu tunturiylänkölle käy voimille. Morgamojan Kultala (autiotupa/vuokratupa) 4,6 kilometrin päässä tarjoaa hyvän tauko- ja leiriytymispaikan. Siellä on kullankaivuusta ja sen historiasta kertova opastustaulu.

Kullankaivuun vanhoja, kasvillisuuden jo peittämiä kiviseinämiä ja muita merkkejä on nähtävissä esimerkiksi Morgamojalla ja Jäkälä-äytsissä. Tämän päivän lapiokaivajia työskentelee valtauksillaan muun muassa Ruihtuäytsillä. Koneellista kullankaivua pääsee parhaiten näkemään kaivospiireillä Jäkälä-äytsissä (kävelyreitti kulkee vierestä) tai Miessijoen latvalla Jäkäläpään eteläpuolella. Huomattava on, että kaivajat ovat täällä töissään, eivätkä ehkä halua tulla häirityiksi.

Lähtöpaikkana Solojärvi

Solojärvi – Paadar – Njurkulahti - Kultahamina

Sikovuonon ohella toinen perinteinen lähtöpaikka Lemmenjoen kultamaille oli Solojärvi. Tie Inarin kirkonkylästä Solojärvelle saakka valmistui toisen maailmansodan aikana saksalaisten sotajoukkojen rakennuttamana.

Lähtöpaikka vesille sijaitsee Solojärven Neivalahdessa. Tieviitta ohjaa rantaan Inarin kunnan veneenlaskuluiskalle. Auton voi jättää viereiselle pysäköintipaikalle. Solojärvessä on vain yksi saari järven keskellä. Se on riittänyt antamaan järvelle nimen; tarkka suomennos saamenkielisestä nimestä on Saarijärvi (saari on pohjoissaameksi "suolu"). Järven eteläranta on yksityisomistuksessa, pohjoisranta valtion omistuksessa.

Paadarjärvestä tuleva Matkajoki laskee järven länsipäähän. Kun laiskasti virtaavaa jokea on noustu reilu kaksi kilometriä, tullaan Kettujoen suuhun. Tässä kohtaa reitti yhtyy Sikovuonosta ja Riutulasta tulevaan reittiin. Matkaa lähtösatamasta Kettujoen suuhun on jonkin verran yli viisi kilometriä.

Vaativuus

Lemmenjoen vesireitti on vaativa. Se soveltuu myös perheille siinä tapauksessa, että perhe harrastaa vesiretkeilyä, ja pystyy sopeutumaan hankaliinkin olosuhteisiin. Sääolosuhteet matkan aikana ratkaisevat pitkälti sen, millaiseksi matka muodostuu. Esimerkiksi Paadarjärvi, Solojärvi ja Muddusjärven Leutolahti ovat selkävesinä alttiina myrskyille. Kun matka on pitkä, siihen voi mahtua monenlaista säätä. Ilma voi olla kylmä, mutta voi se olla helteinenkin. Voi sataa ja tuulla, mutta usein on tyventäkin. Sääsket ja mäkärät saattavat kiusata yöpymispaikoissa. Vesillä oltaessa niistä ei ole haittaa, ei ainakaan järvillä.

Reittiä ei ole merkitty

Kohtuulliset erätaidot ovat tarpeen, koska ostopalveluita ei ole juurikaan saatavilla, vaan ruoanlaitosta ja majoittumisesta on huolehdittava itse. Reitin järviosuuksilla joutuu suunnistamaan, joten kartanlukutaito on tarpeen. Koska reitin luonne vaihtelee paljon, ei ole oikein mitään kulkupeliä, joka soveltuisi joka etapille. Merikajakki lienee eri vaihtoehdoista paras. Reitin voi toki kulkea soutuveneelläkin, mutta se vaatii soutajalta hyvää kuntoa ja vahvaa selkää. Intiaanikanootilla matkaan lähtijä ottaa riskin. Varsinkin suuri Paadarjärvi on usein niin tuulinen, että sen ylitys kanootilla ei onnistu.

Paikalliset kulkevat tavallisimmin moottoriveneillä tai pitkillä ja kapeilla jokiveneillä. Huomattava on kuitenkin, että moottoriveneellä ei saa ajaa Lemmenjoen kansallispuistossa. Sen takia loppumatka Paadarjärven lounaispäästä alkaen on soudettava. Vain muutamalla matkailuyrittäjällä on lupa kuljettaa matkailijoita puiston sisällä moottoriveneillä. On myös huomattava, että Kettukosken vetotaival asettaa rajat moottoriveneen koolle.  

Useimpia reitin osuuksia voi kulkea kumpaakin suuntaan. Jos tarkoituksena on kulkea koko vesireitti Sikovuonosta Njurkulahteen, on matkalla sekä myötävirtaa että vastavirtaa ja pitkiä järviosuuksia.

Lähdettäessä liikkeelle Sikovuonosta on Leutolahden jälkeen edessä Kettujoki. Sillä on hiljainen myötävirta. Paadarjärven ylityksen jälkeen on melottava vastavirtaan. Virran voimakkuus Ala-Lemmenjoella ei ole suuri, mutta ei se ole ihan pienikään, joten nousu saattaa käydä voimille. Ennen Njurkulahden kylää on pitkähkö kivinen koski. Ainakin sen ohitse vene tai kanootti tulee vetää köydellä vasemmanpuoleista rantaa. Njurkulahden ja Kultahaminan välillä on kolme neljä lyhyttä ja matalaa nivaa, joissa jokea ylöspäin mentäessä joutuu ehkä turvautumaan köyteen. Alaspäin tultaessa nivat antavat vaihtelua matkantekoon kiidättäen venettä tai kanoottia mukavasti. Korkeusero koko matkalla Sikovuonosta Kultahaminaan on ainoastaan 9,6 metriä.

Kokemattomien ja kunnostaan epävarmojen kannattaa valita lyhyin reittivaihtoehto eli Njurkulahti – Kultahamina – Njurkulahti. Jos sen jälkeen on vielä aikaa ja halua jatkaa matkaa, voi laskea Ala-Lemmenjokea myötävirtaan Paadarjärvelle ja sieltä edelleen Solojärven veneluiskalle, jonne matkan voi päättää.