Kolin kansallispuisto sijaitsee valtatie 6 itäpuolella ja Pielisen länsirannalla. Kolille on Joensuusta matkaa 63 km ja Kajaanista 182 km.

Vinkki: Suosi kesällä Kolin julkisia liikenneyhteyksiä.

Retkeilyreiteille

Ukko-Kolin ja Kolin kylän retkeilyreittien lähtöpisteisiin pääsee muun muassa Kolin sataman, Ollilan, Ukko-Kolin rinteiden, Likolahden, Paimenenvaaran ja Peiponpellon pysäköintialueilta.

Herajärven kierrokselle ja muualle puistoon pääsee muun muassa Pirunkirkon, Seppälä-Lakkalan, Ryläyksen ja Kiviniemen pysäköintialueilta.

Kansallispuiston suosituimmat pysäköintialueet ovat Ukko-Kolin huipun tuntumassa sijaitsevat P1 ja P2. Nämä pysäköintialueet ovat usein ruuhkaisia, jonka vuoksi retkelle lähtö kannattaa suunnitella muilta pysäköintialueilta tai hyödyntää julkisia kulkuyhteyksiä.

Tutustu Pohjois-Karjalaan Reissukyydillä!

Reissukyyti (reissukyyti.fi) on uusi palvelu, jossa kyytien tarjoajat ja tarvitsijat voivat tavoittaa toisensa. 

Pohjois-Karjala on upeiden luontokohteiden, tapahtumien, kylien ja matkailuyritysten maakunta, jossa kannattaa viihtyä kerralla pidempään ja tutustua alueeseen laajemminkin. Reissukyyti-sivusto auttaa vähentämään kulkemisen päästöjä ja jakamaan kuluja. 

Mikä parasta, Reissukyyti yhteisössä sinulla on erinomainen mahdollisuus tutustua uusiin kivoihin reissukavereihin!

Junalla Joensuuhun, Vuonislahteen, Lieksaan tai Kajaaniin

Junalla (vr.fi) lähimmäksi Kolin kansallispuistoa pääsee Joensuuhun (Kolintien kautta 74 km), Lieksaan (85 km) tai Kajaaniin (182 km).

Joensuun rautatieasemalta Kolin kansallispuistoon pääsee taksilla (kolintaksi.fi).

Joensuun ja Kajaanin rautatieasemilta pääsee Ahmovaaraan asti myös bussilla. Ahmovaarasta on matkaa Kolin kansallispuistoon 9 km. Matkan Ahmovaarasta Kolin kansallispuistoon voi taittaa kävellen, pyörällä tai taksilla (kolintaksi.fi). Arkisin Ahmovaarasta Kolin kylälle pääsee myös etukäteen tilattavalla jatkobussiyhteydellä (koli.fi).

Lieksan rautatieasemalta Kolin kansallispuistoon pääsee etukäteen tilattavalla Kimppakyydillä (lieksa.fi).

Vinkki: Koli‒Vuonislahti jäätien (koli.fi) ollessa auki lähin rautatieasema on Vuonislahdessa (18 km). Matkan Vuonislahden rautatieasemalta Kolin kansallispuistoon voi taittaa taksilla (kolintaksi.fi).

Kimppakyydillä Kolille

Kimppakyydeillä Kolille pääsee Joensuusta (63 km), Juuasta (39 km) ja Lieksasta (85 km).

Joensuu-Koli välillä liikennöi etukäteen tilattava tilaustaksi (kolintaksi.fi).

Lieksa-Koli ja Juuka-Koli välillä liikennöi etukäteen tilattava Lieksan kaupungin järjestämä Kimppakyyti (lieksa.fi). Kyyti tilataan suoraan autoilijalta.

Vinkki: Katso myös muut kuljetuspalveluita tarjoavat yhteistyötahot ja Miten Kolille (koli.fi).

Bussilla Kolille

Lähin linja-autopysäkki sijaitsee valtatie 6 varrella Ahmovaarassa (Kolinportti). Pysäkiltä on matkaa Kolin kansallispuistoon 9 km. Linja-autot (matkahuolto.fi) liikennöivät Ahmovaaraan Joensuusta ja Kajaanista ympäri vuoden. Matkan Ahmovaarasta Kolin kansallispuistoon voi taittaa kävellen, pyörällä tai taksilla (kolintaksi.fi). Arkisin Ahmovaarasta Kolin kylälle pääsee myös etukäteen tilattavalla jatkobussiyhteydellä (koli.fi).

Vinkki: Matkahuollon bussiaikatauluja (liput.matkahuolto.fi) hakiessa kannattaa pysäkiksi valita Ahmovaara (Juuka), koska silloin pystyy tarkastelemaan yhdellä haulla sekä Kolinportin pihassa pysähtyviä vakiovuoroja että Joensuuntien varrella pysähtyviä pikavuoroja.

Vinkki 2: Maanantaista perjantaihin pääsee Joensuusta ja Nurmeksesta bussilla Ahmovaaraan. Ahmovaarasta kulkee jatkobussiyhteys Kolin kylälle saakka (koli.fi).

Vinkki 3: Laskettelukauden aikana lauantaisin ja sunnuntaisin Joensuusta pääsee Kolille Ski & Spa -bussilla (koliski.fi). Matka on tilattava ennakkoon edeltävänä päivänä.

Autolla Kolille

Vinkki: Vältä ruuhkaa ja katso muut pysäköintialueetsesonkiajat ja ajankohtaista.

Vinkki 2: Jerontie (tien nro 15735) ja Rantatie (tien nro 5046) ovat kapeita, mutkikkaita ja mäkisiä hiekkateitä. Suosittelemme saapumaan Kolin kansallispuistoon aina asfaltoidun Kolintien (nro 504) kautta, vaikka navigaattori neuvoisi muuta. Tielle nro 504 käännytään valtatie 6:lta Neste Kolinportin kohdalta. Jerontie ja Rantatie ovat erityisen haastavia talvisin, kelirikon aikaan sekä suurille ajoneuvoille, kuten matkailuautoille, myös kesällä.

Vinkki 3: Keskitalvisin avataan olosuhteiden salliessa Pielisen ylittävä jäätie Kolilta Vuonislahteen (koli.fi).

Infografiikka Ylä-Kolin pysäköintialueista.

Ukko-Kolin pysäköintialueet

P1, P2 ja P3 pysäköintialueet, Ylä-Kolintie 31, Lieksa (tien nro 5040). Tilaa noin 145 autolle. Yöpyminen on pysäköintialueilla kiellettyä.

Ilmainen kiskohissi kulkee P1-pysäköintialueen ja Yläpihan välillä päivittäin klo 7-22. Pysäköintialueilta pääsee myös jalan betonisia portaita pitkin Yläpihalle, josta löytyy Kolin luontokeskus Ukko, useita reittien lähtöpisteitä sekä Break Sokos Hotel (sokoshotels.fi). Portaat alkavat kiskohissin vierestä. Huomioi, että kävelyreitti risteää serpentiinitien kanssa. Ole tietä ylittäessäsi varovainen. Portaissa ei ole talvikunnossapitoa.

P1–P3 ruuhkautuvat herkästi. Ruuhkaisinta on viikonloppuisin, sesonkina (kesä–elokuussa), loma-aikoina sekä juhlapyhinä. Ruuhka-aikoina suosittelemme lähtöpisteeksi kansallispuiston muita pysäköintialueita. Esimerkiksi Ollilan, Ukko-Kolin rinteiden, Likolahden ja Paimenenvaaran pysäköintialueilta on vain 1–2 km kävelymatka polkuverkostoa pitkin Kolin luontokeskus Ukkoon sekä useiden eri päiväreittien lähtöpisteisiin.

Matkailuautoille, -vaunuille ja linja-autoille tarkoitettu P3 pysäköintialue sijaitsee P2 pysäköintialueen takaosassa. Yöpyminen on kiellettyä P3 pysäköintialueella. Lisätietoja yöpymispalveluja tarjoavista Kolin caravan- ja leirintäalueista (koli.fi). Linja-autoille on parhaiten kääntymistilaa Yläpihalla (Ylä-Kolintie 39, Lieksa).

Sähköauton latauspisteitä löytyy P1 pysäköintialueelta. Latauspisteet ovat maksullisia. Lisätietoja sähköauton latauspisteistä (sokoshotels.fi).

Huomioithan, että pysäköinti on kielletty Yläpihalla (Ylä-Kolintie 39, Lieksa) lukuunottamatta esteetöntä pysäköintiä.

Kiskohissi kulkee metsään rakennettua kiskoa pitkin. Hississä on matkustajia.

Muut pysäköintialueet (pohjoisesta etelään)

Kolin kirkon pysäköintialue, Ylä-Kolintie 4, Lieksa (tien nro 5040). Tilaa noin 28 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Kolin sataman pysäköintialue, Rantatie 12, Lieksa (tien nro 5046). Tilaa noin 15 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Kolin sataman pysäköintialue 2, Rantatie 6, Lieksa (tien nro 5046). Tilaa noin 100 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Mattilan, Turulan ja Ollilan pysäköintialue, Ylä-Kolintie 12, Lieksa (tien nro 5040). Tilaa noin 12 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Ukko-Kolin rinteiden pysäköintialue, Rantatie 27, Lieksa. Tilaa noin 200 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Pysäköintialueelta pääsee talvisin ja kesäsesongin aikaan Kolin luontokeskus Ukkoon maisemahissillä. Katso maisemahissin (koli.fi) kulkuajat ja hinnat.

Likolahden pysäköintialue, Rantatie 45, Lieksa. Tilaa noin 10 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Paimenenvaaran pysäköintialue, Kotaniementie 10, Lieksa. Tilaa noin 8 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Peiponpellon pysäköintialue, Kotaniementie 31, Lieksa. Tilaa noin 10 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Ryläyksen pysäköintialue, Herajärventie 1, Lieksa. Tilaa noin 5 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Pirunkirkon pysäköintialue, Rantatie 118, Lieksa. Tilaa noin 10 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Pääsy pysäköintialueelle on haastavaa talvisin ja kelirikon aikaan, koska juuri ennen pysäköintialuetta on jyrkkä mäki. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Seppälän ja Lakkalan pysäköintialue, Herajärven rantatie 36, Kontiolahti. Tilaa noin 6 autolle. Ei talvikunnossapitoa. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Rykiniemen pysäköintialue, Vaaralahdentie 116, Joensuu. Tilaa noin 6 autolle. Ei talvikunnossapitoa. Vaaralahdentien risteyksestä on matkaa pysäköintialueelle noin 300 m. Ennen pysäköintialuetta on risteys, josta pitää ajaa vasemmalle. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Kiviniemen pysäköintialue, Mustalahdentie 27, Kontiolahti. Tilaa noin 25 autolle. Talvikunnossapidon aikana pysäköintialue on pienempi. Pysäköinti kääntymisalueen laidalle. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Eteläpään pysäköintialue, Eteläpääntie 126, Joensuu. Tilaa noin 5 autolle. Ei talvikunnossapitoa. Yöpyminen pysäköintialueella kiellettyä.

Esteetön pysäköinti

Esteetön pysäköintialue, Ylä-Kolintie 39, Lieksa (tien nro 5040). Tilaa 2 autolle. Esteettömät pysäköintipaikat sijaitsevat Break Sokos Hotel Kolin sivusisäänkäynnin vieressä. Pysäköinti paikoille on sallittu vain siihen oikeuttavalla luvalla.

Pyörätuoli mahtuu kiskohissiin, joka kuljettaa matkailijoita P1 pysäköintialueelta Yläpihalle.

Lue enemmän Kolin esteettömistä palveluista.

Pyörällä Kolille

Pyörän voi ottaa helposti mukaan junaan tai bussiin, ja jatkaa lähimmältä julkisen liikenteen pysäkiltä pyöräillen Kolille. Kansallispuiston alueella kulkevia Ylä-Kolintietä, Rantatietä ja Kotaniementietä pitkin tavoittaa kaikki kansallispuiston retkeilyreittien lähtöpisteet.

Vinkki: Pyöräilyreittejä Kolille voi suunnitella muun muassa Juuan, Nurmeksen ja Lieksan kautta kulkevan Pielisen Kierros -pyöräilyreitin (250 km) avulla. Pielisen Kierros -pyöräilyreitti (koli.fi) kulkee pääosin maaseudun rauhallisia hiekkateitä pitkin.

Muistathan, että pyöräily ei ole sallittua jyrkkämäkisen Kolin kansallispuiston retkeilyreiteillä. Pyöräilyä kansallispuiston retkeilyreiteillä on rajoitettu luonnon kulumisen estämiseksi ja kaikkien alueella liikkuvien turvallisuuden takaamiseksi. Kolin kansallispuistossa pyöräily on sallittua vain ajoteillä.

Veneellä Kolille

Pielisen rannalla, Kolin satamassa (Rantatie 12, Lieksa), on kahdeksan vierasvenepaikkaa, pienveneiden veneluiska sekä risteilyalus- ja autolauttalaituri. Muistathan, että vesilintujen pesimärauhan turvaamiseksi rantautuminen tai liikkuminen hehtaaria pienemmillä luodoilla on kiellettyä 15.5.–17.7.

Herajärven Alaselän rannalla, Lähtevänsärkässä (Herajärven rantatie 48, Joensuu), on veneidenlaskupaikka pienveneille. Alimmilla vedenkorkeuksilla pääsyä Alaselältä Herajärvelle vaikeuttaa Orivirran salmen mataluus. Lähtevänsärkän pysäköintialueella on tilaa noin 5 autolle. Pysäköintialueella ei ole talvikunnossapitoa.

Tutustu tarkemmin veneilijöiden palveluihin sekä melonta- ja veneilymahdollisuuksiin Kolilla (koli.fi).

Lentäen Joensuuhun

Lähin lentoasema (finavia.fi) sijaitsee Joensuussa (63 km). Joensuusta pääsee Kolille bussilla tai etukäteen tilattavalla kimppakyydillä.