Teijon kansallispuistossa on partiolaisten ja muiden ryhmien käyttöön varattu leirialue Onnelannummella. Alue soveltuu myös isojen ryhmien viikonloppuretken tukikohdaksi, jopa yli 1000 hengen leireille.

Onnelannummen ranta. Kuva: Katja Vuorensyrjä

Onnelannummi sijaitsee Teijon kansallispuiston pohjoisosassa Kirjakkalan ruukkikylän ja Hamarinjärven tuntumassa. Maasto on kuivaa mäntykangasta ja aluskasvillisuutta on vähän. Leirialue sijaitsee rannan tuntumassa, ja veneitä ja kanootteja on vuokrattavissa. Onnelannummelta pääsee retkeilemään noin 5 kilometrin mittaiselle rengasreitille.

Hinnat

  • Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
  • Leiriytymisestä peritään perusmaksu 80€ + käyttömaksu 1,90€ /hlö/vrk. Maksulla korvataan puuhuoltoa sekä alueen maaston kulumista.
  • Kamiinallisten telttojen käytöstä veloitetaan polttopuumaksua 15€/teltta/leiri.
  • Lisäksi saatavissa erillismaksusta:
    • kansallispuiston kartta (1:25 000) 

Varaukset

  • Kirjakkalan ruukkikylä 
  • Heinä–elokuun vaihde on kaikkein suosituinta leiriaikaa, joten varaukset kannattaa tehdä ajoissa.
  • Padolta leirialueelle vievällä tiellä olevan puomin avaamisesta on sovittava varausta tehtäessä.

Varustus

  • Leiriytymistilaa jopa yli 1000 hengelle.
  • Keittokatos, jossa avoin kotakeittiö. Keittokatoksella on myös vesipiste.
  • Kaksi kuivakäymälää.
  • Kesäaikaan vesipiste, johon vesi tulee kunnallisesta vesijohtoverkosta.
  • Hamarinjärven rannassa n. 300 metrin päässä on tulentekopaikka ja hiekkarantainen uimapaikka. Alueella ei ole virallista uimarantaa.

Onnelannummen pöydät. Kuva: Katja Vuorensyrjä

Kulkuyhteydet

Autolla

  • Salosta päin tultaessa käännytään rantatieltä Kirjakkalan ruukkikylää kohti noin 4 km ennen Teijoa (16 km Salosta). Ruukkikylässä sijaitsevalta Kirjakkalan padolta on noin 1 km leirialueelle. Padolta leirialueelle vievällä tiellä olevan puomin avaamisesta on sovittava varausta tehtäessä. Leirialueella voi leirin aikana säilyttää vain ns. huoltoautoa.
  • Huomioitavaa! Onnelannummen leirialueen asiakkaiden pysäköintipaikat ovat yhteiset puiston muiden retkeilijöiden kanssa. Pysäköintipaikka on kansallispuiston info-kyltillä osoitettu ja siitä on noin kilometrin matka leirialueelle. Autoja pysäköintipaikalle mahtuu vain kymmenkunta. Kirjakkalan ruukkikylän rakennusten viereiset ja pihan pysäköintipaikat on tarkoitettu vain näissä rakennuksissa majoittuville asiakkaille. Kun suunnitellaan esimerkiksi leirin vierailupäivää, tämä tulisi ehdottomasti huomioida. Esimerkiksi yhteiskuljetuksen järjestäminen leirialueelle voi olla vaihtoehto, tai Kirjakkalan Alun pysäköintipaikan käytöstä sopiminen. Yhteystiedot: Lasse Kurppa, Kirjakkalan Alku, +35844 278 2705.
  • Leirialueella ei ole jätepistettä, joten roskat on kuljetettava pois alueelta. Lähimmät isot roskikset sijaitsevat Matildanjärven pysäköintialueella, Mathildedalissa. Kohtuullisen määrän biojätettä voi kompostoida kuivakäymälöihin.
     

Julkisilla kulkuneuvoilla

  • Vainion liikenne (www.vainionliikenne.fi) ajaa Salosta Teijolle. Reitti on Salo - Teijo. Lisäksi vuoroja kulkee Teijosta Perniöön. Reitti on Teijo - Perniö.
  • Paikallinen kylätaksi, puh. (02) 736 6410 / Laaksonen.

Kartat

Sähköiset kartat

Muut kartat

  • Maastokartta nro 2021 07, 1:20 000. Karttaa voi ostaa mm. Karttakeskuksesta ja Maanmittauslaitoksen palvelupisteistä.
  • Retkeily GT Etelä-Suomi, 2012, 1:250 000. Karttoja voi ostaa mm. Karttakeskuksesta ja hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Karttojen myyntipisteet

Palvelut lähiseudulla

  • Veneitä ja kanootteja voi vuokrata Kirjakkalan ruukkikylältä (www.ruukkikyla.fi) 
  • Lähin kauppa on Teijon kylässä, noin 5 km:n päässä leirialueelta.

Huollosta vastaava