Ikimetsän uljaat männyt

Talvi on tulossa Pyhä-Häkin metsiin. Kuva: Mikael HintzePyhä-Häkin kansallispuiston luontoon ei ihminen juuri ole vaikuttanut. Kansallispuisto tunnetaan eteläisen Suomen huomattavimpana ikimetsänä. Puiston metsät ovat valtaosiltaan luontaisesti syntyneitä, kulojen ja myrskyjen vuosisatojen aikana muokkaamia. Männiköt ikipetäjineen ja keloineen ovat usein keski-iältään yli 250-vuotiaita. Iäkkäimmät puuvanhukset ovat syntyneet jo 1500-luvun lopulla.

Ikääntyessään männyt muuttuvat kilpikaarnaisiksi eli kaarna muistuttaa kilpikonnasta tuttua kuviorakennetta. Kilpikaarna kertoo puun olevan vähintään 200 vuoden ikäinen. Pyhä-Häkissä aihkimännyt ovat uljaita vanhan metsän tunnuspuita. Ne pysyvät pystyssä - elävinä tai kuolleina - 500 vuotta. Männyt selviytyvät hengissä metsäpaloista paksun kaarnansa ansiosta. Toisinaan runkoon jää palokoro haavaksi, kertomaan metsäpalojen historiaa jälkipolville.

Jäätä ja tulta

Jääkauden jäljet 10 000 vuoden takaa ovat vieläkin nähtävissä kaikkialla keskisuomalaisessa maisemassa. Jääkaudesta Pyhä-Häkin kansallispuiston alueella kertoo suon ja kangasmaaston vuorottelu. Jään sulaessa syntyneet harjumuodostelmat kulkevat säännönmukaisesti lähes luode-kaakkosuuntaisina.

Viimeisen tuhannen vuoden aikana alueen metsiä on muovannut tuli. Pyhä-Häkin metsäpalohistoria tunnetaan vuodesta 1508 lähtien. Kaikkiaan 44 kuloa on yhdessä ja erikseen vaikuttanut puulajien menestykseen puiston alueella.

Eniten palokoroja nykyisissä männyissä ovat synnyttäneet 1700-luvun metsäpalot, joita riehui maastossa keskimäärin yhdeksän vuoden välein. Todellinen suurpalo koettiin pitkänä, kuumana kesänä 1858, kun suuri osa puistoa oli kerralla liekkien vallassa. Myös vuonna 1855 riehunut kulo vaikutti merkittävästi puiston maisemaan, kun kokonaisen, noin kilometrin mittaisen metsäharjanteen puusto paloi kerralla. Paikalla on nykyään kaunis, tasaikäinen männikkö.

Kaskeamisen loputtua ja palovartioinnin yleistettyä 1800 -luvun lopulla metsäpalojen määrä väheni huomattavasti. Viimeisin kulo oli vuonna 1921, jolloin paloi kymmenisen hehtaaria.

Suota ja kankaita

Puolet kansallispuiston alueesta on suota, toinen puoli on kangasmaastoa ja mäkiharjanteita. Suoluonnossa ovat edustettuina monet suotyypit. Osa soista on lyhytkorsinevaa, tupasvillan ja rahkasammaltenvallitsemaa karujen vedenjakajaseutujen tyyppisuota. Kansallispuistossa on myös reheviä suotyyppejä, kuten kuusivaltaisia ruoho- ja heinäkorpia. Suopursua ja mäntyä kasvava isovarpuräme on puiston yleisin suotyyppi. Puiston suot ovat välttyneet ojitukselta, alueen luoteiskulmaan lukuun ottamatta. Ojitetutkin suot on jo pääosin ennallistettu. Soilla ja kosteikkopaikoissa polkureitit on varustettu pitkospuilla.

Pyhä-Häkin metsät ovat luonnontilaisia. Kuusi on jälleen valtaamassa alaa männyltä, kun metsäpalot eivät enää ole sen etenemistä pysäyttämässä. Lehtipuut eivät kangasmaaston tiukassa kilpailutilanteessa menesty, kuusien sekaan on kasvupaikan raivannut vain muutama haapa ja raita. Koivut ovat lähes tyystin kadonneet kuusikon keskeltä.

Lentäen perille

Nykyisin vanha metsä asettaa asukkailleen lukuisia erityisvaatimuksia. Lentotaito on yksi niistä! Vanhat metsät ovat pieninä sirpaleina, kuin saarina, talousmetsien, peltojen ja kylien keskellä. Niinpä Pyhä-Häkin tavanomaisin matkaaja tulee ja menee lentäen, olipa sitten kyseessä lintu, lepakko, kovakuoriainen tai perhonen.

Lentotaitoisten puisto

Katso alueen tuoreimmat lintuhavainnot (www.tiira.fi). Palvelun tarjoaa Metsähallituksen Luontoon.fi-verkkopalvelu. Sivu on tuotettu BirdLife Suomen Tiira-lintuhavaintojärjestelmän www.tiira.fi avulla.

Pyhä-Häkin kansallispuiston tunnuslaji on palokärki. Kuva: Antti Below

Neljällä jalalla harvemmin

Kahdeksanjalkaiset hämähäkit, nelijalkaiset hiiret ja myyrät tai kaksijalkaiset linnut ja ihmiset häviävät kaikki yksilömäärässä kuusijalkaisille. Määrällisesti eniten Pyhä-Häkissä, niin kuin monin paikoin muuallakin luonnossa, on kuusijalkaisia kekomuurahaisia. Olipa jalkoja kaksi tai kahdeksan, kaikilla kulkijoilla on oma rauhansa puistossa.

Monella jalalla kulkijoita

Pysytään sitä paikoillaankin

Kaikki Pyhä-Häkin lajit eivät kuitenkaan liiku -ainakaan ihmissilmällä havaiten. Puiden pinnoilla ja maan karikkeessa elää joukko kääväkkäiksi nimettyjä lajeja, joiden määrää ja laatua tutkittiin Pyhä-Häkin metsissä syksyllä 2005. Tutkimuksen tuloksena Pyhä-Häkin kansallispuisto arvotettiin kääväkäslajistonsa perusteella yhdeksi maamme arvokkaimmista metsäalueista.

Pyhä-Häkin kääpäaarteita

Pyhä-Häkin kansallispuisto

  • Perustettu 1956
  • Pinta-ala 13 km²

Pyhä-Häkin kansallispuiston tunnus - palokärki

Pyhä-Häkin kansallispuiston tunnus on palokärki