Vätsärin luonto

21.8.2020
Koronaviruksen takia luonnossakin on syytä pitää turvavälit ja noudattaa erityistä käsihygieniaa mm. tuvilla, tulentekopaikoilla ja huussikäyntien jälkeen. Metsähallituksen linjauksia ja ohjeita päivitetään, kun yleiset koronaohjeet tarkentuvat. Ks. tilanne sivultamme www.luontoon.fi/koronavirusohjeet..

Kivikoiden ja järvien Vätsäri

Vätsärin maaperä on äärimmäisen kivikkoista, ja kivikoiden välissä on tuhansia pieniä järviä. Myös suuren Inarijärven pitkät kiviset lahdet työntyvät erämaahan. Kallioperä muodostuu pääosin gneisseistä, joka on hieman ravinteisempi kasvualusta kuin esimerkiksi läntisessä Inarissa tavallinen granuliitti.

Vätsärin ylänkö on niukka puustoista, ja soita on lähinnä erämaan eteläosissa. Karut nevarämeetkin ovat kivisiä ja rikkonaisia, paikoin märkiä ja hankalasti kuljettavia. Kivikkoisuuden ohella Vätsärin eteläosaa leimaa yhtenäinen mäntymetsä. Alueen pohjoisosan koivikot tuhoutuivat 1960-luvulla tunturimittareiden suihin. Koivikot eivät sen jälkeen ole uusiutuneet, vaan osa alueesta on lähes puutonta. Kaiken kaikkiaan Vätsärin erämaan kasvi- ja eläinlajisto on vaatimatonta karujen maiden lajistoa, josta puuttuvat todelliset erikoisuudet. Jäämeren läheisyys tuo kuitenkin seudulle omia piirteitään: Muuttoaikoina Vätsärissä tavataan Jäämeren lintuja, ja läheinen Paatsjokilaakso Norjan puolella on aasialaisten, eurooppalaisten ja arktisten lajien kohtauspaikka, jota norjalaiset tutkivat ahkerasti.

Mustaviklon valtakunta  

Inarin erämaat ovat mustaviklon valtakuntaa. Lintu on kuin Inarin kesä - se viipyy seudulla vain hetken. Mustaviklo palaa Lappiin muuttomatkaltaan Länsi-Afrikasta toukokuussa ja heti kesän alussa, kun munat on saatu pesään, naaraat aloittavat paluumatkan etelään. Koiraat jäävät hautomaan ja huolehtimaan jälkikasvusta. Tuo noenmusta lintu on alkukesällä erämaiden kulkijan seuralainen, joka varoittelee jänkien reunoilla. Mustaviklo on selvästi mieltynyt Lapin erämaiden rauhaan, sillä peräti 65 % Euroopan mustavikloista pesii Suomessa. 

Pienpetojen erämaa

Pedoista vain kettu, kärppä ja näätä ovat kohtalaisen yleisiä Vätsärin erämaassa.Karhukanta on alueen eteläosissa vakaa, ahma on erämaassa harvinainen. Uhanalaisesta naalista ei ole ollut havaintoja pitkiin aikoihin. Sudet kulkevat erämaan halki matkoillaan idästä länteen.

Monimuotoinen kalasto

Erämaan kalalajiston muodostavat lohensukuiset kalalajit eri muotoineen. Alueen alkuperäisiä kalalajeja ovat siika, järvitaimen, nieriä, harjus, ahven, hauki, made, kolmipiikki, kymmenpiikki ja mutu, joka on alueen ainoa särkikala. Siiasta tavataan erityisesti Inarijärvessä useita muotoja: pohjasiika (joki- ja järvikutuinen),riika ja lehtisiika sekä kääpiösiikamuodot reeska ja rääpys. Kaikkien em. siikamuotojen katsotaan nykyään kuuluvan silti samaan lajiin. Nieriän eri muodoista pikkunieriä eli paltsarautu esiintyy sekä Vätsärin ylängöllä että Inarijärvessä ja isonieriä eli rautu erityisesti Inarijärvessä.

Säännöstelty Inarijärvi

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto aloitti Paatsjoen voimalaitoksen rakentamisen ja Inarijärveä alettiin säännöstellä vuodesta 1948 lähtien. Inaria oli säännöstelty jo vuosina 1941 - 1944, mutta pato oli tuhottu sodan aikana. Säännöstely romahdutti Inarijärven luontaisen kalakannan, ja valtio alkoi hoitaa järven kalastoa velvoiteistutuksin. Velvoiteistutukset aloitettiin vuonna 1976, mutta sitä ennenkin istutustoimintaa alueella oli harjoitettu. Istutusten seurauksena Inariin on tullut kolme uutta kalalajia: järvilohi, harmaanieriä ja muikku sekä yksi uusi siikamuoto: planktonsiika.