Retkeily poronhoitoalueella

Kolme poroa kuuraisella tunturinrinteellä. Taustalla tuntureita.

Lapissa, Kuusamossa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosissa retkeilet poronhoitoalueella eli porojen kotipalkisilla ja poronhoitajien työpaikalla. Poronhoitoalueen pohjoisosa on erityistä poronhoitoaluetta, ja Inari, Utsjoki ja Enontekiö sekä Sodankylän pohjoisosa myös saamelaisten kotiseutualuetta, jossa poronhoidolla on erityisen suuri merkitys. Kulttuurin ja perinteiden näkökulmasta poro on mittaamattoman tärkeä ja tuo myös leivän lukuisiin perheisiin ja pitää monet pohjoisen kylät elävinä. Poronhoitoalueella porot saavat laiduntaa vapaasti ja poronhoitajat liikkua poronhoitotöissä myös moottoriajoneuvoilla.

Vaeltaja rinkka selässään kulkee puuttomassa tunturissa kohti poroaitaa.

Retkeilijä väistää 

Annathan porojen olla rauhassa. Poro on arka ja yleensä väistää ihmistä. Lähestyvä ihminen aiheuttaa porolle ylimääräistä stressiä, joka erityisesti ankarissa talviolosuhteissa voi olla kohtalokasta. Loppukevään vasonta-aikana on erityisen tärkeää kiertää porot kaukaa. Pakenemisen rasittama kantava vaadin eli naarasporo luo herkästi vasansa, eli se saa keskenmenon. 

Syksyinen rykimä- eli kiima-aika saa porot liikkeelle tavanomaista kiihkeämmin. Tuolloin urosporot voivat luulla sinua kilpakosijaksi, ja silloin on paras pysytellä kauempana poroista.

Poronhoitajat liikkuvat poronhoitotöissä mönkijöillä ja moottorikelkoilla mm. kootessaan poroja erotusaitauksiin. Usein kokoamistyössä on myös helikopteri apuna. Jos joudut yllättäen tokan keskelle, pysy paikallasi, kunnes tokka on mennyt ohi. Joidenkin paliskuntien käynnissä olevista porotöistä löytyy tietoa porotyot.fi-sovelluksesta.

Nainen sulkee poroaidan veräjää. Hänellä on rinkka selässään.

Suljethan poroaitojen veräjät

Poronhoitoalue on jaettu 54 paliskuntaan eli poronhoitoyksikköön. Poroaidoilla estetään porojen pääsy toisen paliskunnan alueelle. Myös paliskunnan sisällä voi olla laidunalueiden välisiä aitoja. Aidoissa olevat poroveräjät tulee muistaa sulkea, jos ne olivat alun perinkin kiinni. Jos porot pääsevät toisen paliskunnan puolelle, aiheutuu paliskunnille kuluja ja lisätyötä. Joskus veräjät voivat olla myös tarkoituksella auki, esim. laidunkiertoaidoissa. Tällöin ne pitääkin jättää auki.

Koirat ja porot

Koirien kiinnipidosta säädetään metsästyslailla ja järjestyslailla (finlex.fi). Luonnonsuojelualueilla, kuten kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa koiran tulee aina olla kytkettynä. Poikkeuksena ovat pohjoisen kansallispuistoissa paikallisten asukkaiden metsästäessä käyttämät ja porotöissä olevat koirat. 

Poroista innostunut koirasi voi näännyttää ja pahimmillaan tappaa etenkin pienen vasan. Koira voi haitata poronhoitotöitä hajottamalla tokan, jolloin poronhoitajien työ menee hukkaan. Poro pelkää koiraa ja reagoi siihen kuin petoon. Älä siis lähesty poroja koiran kanssa, ja huolehdi, ettei koirasi pääse irti.

Takaapäin kuvattu retkeiljä rinkka selässään seisoo korkealla tunturinrinteessä ja katsoo edessä aukeavaa maisemaa.

Porokämpät

Poronhoitajat liikkuvat erilaisissa poronhoitotöissä ympäri vuoden. Monilla alueilla on porotöiden tukikohtia, kuten porokämppiä, jotka voivat olla avoimia ja retkeilijöiden käytettävissä. Osa voi olla myös lukittuja. Porokämpät ovat poronhoitajien omistuksessa, ja lukittujen kämppien ja niiden pihapiirien yksityisyyttä tulee kulkijoiden kunnioittaa.

Ilmoita poroisännälle kuolleesta porosta

Jos huomaat kuolleen tai loukkaantuneen poron, ilmoita siitä poroisännälle. Myös hätäkeskukseen voi tehdä ilmoituksen, jos sinulla ei ole paliskunnan yhteystietoja. Ota ylös löytöpaikka mahdollisimman tarkasti, ja voit myös merkitä paikan jollain tavalla. Älä ota porosta mukaan mitään, esim. korvassa olevia pilttamerkkejä tai pantoja, mutta jos niissä on jotain tunnistusta helpottavia merkkejä tai nimiä, ota ne muistiin. Kuva ruhosta saattaa helpottaa mm. kuolinsyyn selvittämisessä.

Monet paliskunnat maksavat kuolleesta tai loukkaantuneesta porosta ilmoittavalle pienen korvauksen vaivanpalkaksi. Paliskuntain yhdistyksen sivulla on toimintaohje kuolleen poron löytämisestä (paliskunnat.fi).

Neljä poroa avarassa männikössä. On syksy.